Infrarakentamisessa kasvuodotuksia loppuvuodeksi

01.09.2015 3.40

Rakennusteollisuus RTInfrarakentamisen tuore suhdannebarometri ennakoi infrarakentaminen lisääntyvän seuraavan puolen vuoden aikana. Näkymät ovat kasvusuuntaiset etenkin lähikuukausina, ja alan yrityksissä arvioidaan markkinoiden kehittyvän myönteisesti myös alkutalvesta. Ensi vuoden osalta epävarmuus on kuitenkin vielä suurta.

Rakennusteollisuus RT:n pääekonomistin Sami Pakarisen mukaan isot projektit ovat pitäneet työkantaa yllä, mutta niiden päättyminen jättää kapasiteettia vapaaksi. Uusia suuria liikenneinvestointeja ei ole näköpiirissä. Sen sijaan hallitusohjelman kärkihankkeissa on kohdistettu teiden ja ratojen korjausvelan vähentämiseen kaikkiaan 600 miljoonan euron lisäpaketti tulevalle kolmelle vuodelle.

”Odotukset perusväylänpidon osalta ovat nyt korkealla, mutta konkretiaa on vielä vähän. Lisäpanostuksen rahoitus on yhä ratkaisematta eikä siitä sisältynyt valtiovarainministeriön talousarvioesitykseen kuin pieni siivu. Katseet on nyt suunnattu syyskuun alun hallituksen budjettiriiheen, jossa kärkihankkeita on tarkoitus käsitellä”, sanoo INFRA ry:n hallituksenpuheenjohtaja Harri Kailasalo Lemminkäiseltä. Lisäksi Kailasalo muistuttaa, että infrarakentamisen kustannustaso on nyt edullisimmillaan ja tilaaja saa euroilleen eniten vastinetta.

Rakentamisen aktiviteetti painottuu vahvasti Uudellemaalle. Infrarakentamisen suhdannebarometriin osallistuneiden yritysten kuluvan vuoden liikevaihdosta 40 prosenttia arvioidaan koostuvan Uudeltamaalta. Toiseksi suurin alue on läntinen Suomi, joka barometrissa sisältää myös Tampereen talousalueen.

Kyselyyn vastanneiden yritysten kapasiteetin käyttöaste oli 85 prosenttia. Yrityksistä kommentoidaan kilpailun olevan kireää ja urakoiden hintataso on painunut alas.

Rakennusteollisuus RT julkaisi elokuussa ensimmäistä kertaa uuden infrarakentamisen suhdannebarometrin. Barometri on tarkoitus toteuttaa jatkossa vähintään kahdesti vuodessa. Infrabarometri täydentää Rakennusteollisuuden suhdannekatsauksia ja pyrkii antamaan ajantasaisen kuvan inframarkkinoiden tulevasta kehityksestä.

Barometrin vastaajina ovat Rakennusteollisuuteen kuuluvan INFRA ry:n jäsenyritykset. Barometriin vastanneiden yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2014 yli 2 miljardia euroa.

 

Lisätietoja:

  • Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen, puh. 050 343 4337
  • INFRA ry:n hallituksen puheenjohtaja, Lemminkäinen Oyj:n infrarakentaminen-liiketoimintasegmentin johtaja Harri Kailasalo, puh. 0400 401 538
  • INFRA ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö, puh. 040 560 1803
28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »