Vuoden teräsrakenne on OPn uusi kotipesä

26.11.2015 7.15

Vallilan uusi maamerkki on viime keväänä valmistunut OP Ryhmän toimistotalo. Eri suuntiin vinot seinät ja näyttävät lasipinnat reunustavat joustavasti käytettävää ja uusiin työskentelytapoihin kannustavaa 4000 työntekijän miljöötä. Arkkitehti Risto Virkkusen johdolla työskennellyt palkintolautakunta on valinnut OPn uudet tilat, Vallila 2015 –hankkeen Vuoden 2015 Teräsrakennepalkinnon voittajaksi.

Toteutus perustuu arkkitehtuurikilpailuun, jonka Arkkitehtitoimisto JKMM Oy voitti vuonna 2011. Kokonaisuus koostuu 58.000 m2 uudisosasta ja noin 30.000 m2 peruskorjattavasta osasta sekä näitä yhdistävästä valokatteisesta sisäpiha-alueesta.

Nelivuotisen urakan lopputuloksena Vallilassa päädyttiin hyvin avoimeen ja toisaalta monimuotoiseen työympäristöön, jossa on erilaisia vyöhykkeitä. Sieltä löytyy kohtaamis- ja vetäytymistiloja sekä perinteisiä työpisteitä. Pääsuunnittelija Asmo Jaaksi Arkkitehtitoimisto JKMM Oy:stä kertoo johtoajatuksena olleen tehdä yhdessä tekemiseen kannustavat tilat. Korttelin sydämeksi sisäpihalle rakentui lämmin sisätila, jota peittää iso lasikate.

OPn kiinteistöjohtaja Auni Palo kehuu toimitilojen yhteisöllisyyttä ja informatiivisuutta. Kokonaisuus luo myönteistä mielikuvaa OPsta työnantajana sekä vahvistaa OPn arvoja, joissa vastuullisuus on tärkeä. Rakennusmassa on kestävä, energiatehokas ja kaupunkikuvaan istuva kokonaisuus.

Rakennus on Suomen oloissa poikkeuksellisen suuri toimistokokonaisuus, joka sisältää rakenteellisesti valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja. Monet rakenneratkaisut ovat uniikkeja ja ovat vaatineet myös uusia innovaatioita. Maanpäällisten osien rungossa, joka on ollut erittäin vaativa suunnittelukohde, ovat keskeisessä roolissa teräsliittopilari, teräspalkit ja teräsristikot. Lasikatoissa on kantava teräsrunko, joiden rakenne on ollut erittäin haastava valmistaa ja asentaa. Lisäksi terästä on käytetty mm. sisäjulkisivujen ja lasiseinien rungoissa.

Vuoden Teräsrakenteesta palkittiin Helsingissä 25.11.2015 tilaaja OP, pää- ja arkkitehtisuunnittelun tehnyt Arkkitehtitoimisto JKMM Oy, rakennesuunnittelija Sweco Rakennetekniikka Oy sekä projektinjohtourakoitsija Haahtela Rakennuttaminen Oy.

Jouko Kouhi Teräsrakenneyhdistyksen kunniajäseneksi

Vuoden Teräsrakenne-palkinto jaettiin 25.11. Teräsrakenneyhdistyksen Teräsrakenne-päivä 2015 tilaisuudessa. Samassa tilaisuudessa kutsuttiin yhdistyksen uudeksi kunniajäseneksi DI Jouko Kouhi.

Kouhi on ansioitunut monin tavoin teräsrakentamiseen liittyvässä kotimaisessa, pohjoismaisessa ja eurooppalaisessa standandointi- ja normityössä sekä mm. teräsrakentamiseen liittyvässä tutkimus- ja koulutustoiminnassa. Kouhi on myös edustanut pitkään suomalaista rakennusalaa kansainvälisessä yhteistoiminnassa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kouhin rooli harmonisoitujen koko Eurooppaa koskevien rakentamisen normien luomisessa. Kouhi siirtyi eläkkeelle vuoden 2015 vaihteessa Teräsrakenneyhdistyksen teknisen johtajan tehtävistä.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »