Tamtron voittajaksi Tuottava Idea 2015 -kilpailussa

28.11.2015 15.00

tuottava2015.jpg

Tamtron Power Smart Weighing -älypunnitus palkittiin Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämän Tuottava Idea -kilpailun yrityssarjan voittajana 26.11. Finlandia-talolla, Helsingissä.

Tamtron Power Smart Weighing on uusi älypunnitusteknologia, jossa painoa mitataan esimerkiksi pyöräkuormaajassa koko kauhan noston ajan, perinteisen tietyssä noston vaiheessa tehtävän punnituksen sijaan. Teknologia mahdollistaa hyväksytyn punnitustuloksen saamisen aiempaa nopeammin ja luotettavammin ja samalla se vähentää ylimääräisten liikkeiden ja työvaiheiden määrää. Dynaamista punnitusteknologiaa voidaan soveltaa myös esimerkiksi paperirullien käsittelykoneissa. Tamtron Power Smart Weighing on kaupalliseen käyttöön hyväksytty punnitusmenetelmä.

Kilpailun voittajan valitsevaan kansalliseen tuomaristoon kuuluivat asiantuntija Kaisa SaarioKeskuskauppakamarista, johtaja Henri Grundstén Suomen Teollisuussijoitus Oy:stä, johtaja Veli-Matti LamppuSuomen Yrittäjät ry:stä, toimitusjohtaja Tero Lausala Suomalaisen Työn Liitosta sekä Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kansallinen puheenjohtaja Johanna Lundán.

Tamtron Power Smart Weighing -teknologian valintaa kilpailun voittajaksi perusteltiin raadin toimesta seuraavasti: Tuote tuo uutta ideaa perinteiselle toimialalle. Yrityksen vientiprosentti on jo 70 % ja tuotteella on hyvät mahdollisuudet saada heti hyödynnettyä kansainväliset tilaisuudet. Idean skaalattavuusaste on korkea ja se sisältää tuottavuusloikan elementin.

Tamtron Groupin toimitusjohtaja Mikko Keskinen on otettu älypunnitusteknologian saamasta tunnustuksesta.

– Maailmanlaajuisesti toimivan yrityksen on uudistuttava jatkuvasti ja tarjottava markkinoille korkealaatuisia tuotteita ja palveluja, jotka parantavat asiakkaan toiminnan tehokkuutta ja kilpailukykyä.

– Palkinto on mahtava tunnustus tehdystä työstä. Olemme myös todella iloisia siitä, kuinka kiinnostuneita asiakkaamme ovat olleet tästä. Tilausmäärät ovatkin ylittäneet odotuksemme jo tänä vuonna.

Tuottava idea -kilpailussa etsitään uusia, alle kolme vuotta vanhoja, mutta jo tuottavassa käytössä olevia ideoita. Arviointikriteereinä käytetään hankkeen uutuutta ja innovatiivisuutta, idean tuottavan käytön toteuttamista, kestävän kehityksen huomioimista sekä menestymis- ja kansainvälistymismahdollisuuksia.

Tunnustusta oli vastaanottamassa myös Tamtronin myyntijohtaja Mikko Mäkinen.

– Innovointi, uudisteiden tekeminen, vaatii rohkeutta ja epämukavuusalueella olemista, vailla täyttä varmuutta onnistumisesta tai palkinnosta. Siksi tällainen huomionosoitus lämmittää mieltämme erityisesti, koska se kannustaa jatkamaan ja rohkaisee eteenpäinHuomenna tätä juhlitaan yhdessä koko tiimin kanssa pikkujouluissa. Nyt on syytä juhlaan! riemuitsee Mäkinen.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »