Laura Rissanen liikenne- ja kuntaministeri Virkkusen erityisavustajaksi

16.04.2014 15.51

Valtiotieteiden maisteri Laura Rissanen (37) on nimitetty liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkusen erityisavustajaksi liikennepoliittisissa asioissa. Rissanen aloitti tehtävässä 4. huhtikuuta.

Rissanen oli ministeri Virkkusen erityisavustaja myös kun Virkkunen toimi hallinto- ja kuntaministerinä. Lisäksi Rissanen on toiminut kahden opetusministerin erityisavustajana. Hän on työskennellyt myös Euroopan parlamentissa.

Rissanen on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »