NASAn kasvihuonekaasusatelliitti onnistuneesti matkaan

21.07.2014 15.55

NASA on laukaissut ilmakehän hiilidioksidia mittaavan OCO-2 (Orbiting Carbon Observatory 2) -satelliitin onnistuneesti maata kiertävälle radalle.

Satelliitti laukaistiin Delta II -kantoraketilla Vandenbergin lentotukikohdasta, Kaliforniasta 2. heinäkuuta klo 12.56 Suomen aikaa. Satelliitti oli tarkoitus laukaista jo eilen, 1. heinäkuuta, mutta ensimmäinen laukaisuyritys jouduttiin perumaan laukaisualustan vesiongelman takia.

Laukaisun onnistuminen on tutkijoille erityisen suuri ilonaihe, sillä vuonna 2009 vastaavan satelliitin laukaisussa kantoraketin viimeinen vaihe ei onnistunut suunnitellusti. Tuolloin satelliitti ei päässyt radalleen vaan syöksyi takaisin ilmakehään ja sen hajonneet osat putosivat Etelämantereen lähelle. "Laukaisun onnistuminen on erittäin hyvä uutinen, sillä OCO-2:n tekemät mittaukset tuottavat pitkään kaivattua tarkkaa tietoa yhteiskunnalle ja päättäjille ilmaston muuttumisesta", Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Johanna Tamminen toteaa.

OCO-2 mittaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta

OCO-2 satelliitti tulee tekemään tarkkoja havaintoja ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta kattaen koko maapallon. Päivittäin se tekee noin miljoona havaintoa, joista oletettavasti noin 200 000 täyttää mittauksille asetetut tarkkuusvaatimukset. OCO-2:n mittaustietoa käytetään selvitettäessä hiilidioksidin alueellisia lähteitä ja nieluja maapallolla, jotta voidaan paremmin ennustaa ilmastonmuutoksen etenemistä ja vaikutuksia. Hiilidioksidin lähteiden ja nielujen ymmärtämiseen liittyy vielä suuriakin epävarmuuksia, joihin uudet mittaukset tuovat lisätietoja.  Ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet ovat kasvaneet jatkuvasti teollistumisen alusta lähtien. Kasvihuonekaasujen määrän lisääntyminen vaikuttaa ilmastoon ja aiheuttaa sen lämpenemistä.

Ilmatieteen laitos varmistaa satelliittihavaintojen laatua

Mikäli laukaisun jälkeen instrumentin käynnistäminen etenee oletetusti aloitetaan OCO-2:n hiilidioksidimittaukset elokuussa.  Ilmatieteen laitos tulee osallistumaan OCO-2-hankkeeseen satelliittihavaintojen laadun varmistamiseen ja parantamiseen. Havaintojen laatua seurataan Sodankylässä hiilidioksidimittausten avulla, joita tehdään FTS (Fourier Transform Spectrometer) mittalaitteella. Tärkeää lisätietoa hiilidioksidin korkeusprofiilista saadaan myös ns. AirCore-mittaussysteemillä, jota on viime aikoina kehitetty ja testattu Sodankylässä.

- Jotta OCO-2-mittalaiteella voidaan tuottaa ilmastotutkimuksen tarvitsemaa tietoa, se edellyttää mittalaitteelta hyvin suurta tarkkuutta ja luotettavuutta. Tämä tullaan varmistamaan vertaamalla sen mittaustietoja tarkkoihin maanpinnalta tehtäviin mittauksiin, Johanna Tamminen kertoo.

Sodankylä on valittu yhdeksi OCO-2 hankkeen tärkeimmäksi maanpintareferenssiasemaksi. Käytännössä tämä tarkoittamaa sitä, että OCO-2 tekee tarvittaessa erityisiä kohdemittauksia lentäessään Sodankylän yli 9 minuuttia. Tänä aikana laite tekee noin 6000 tarkkuusmittausta ehkä parempi vain mittausta Sodankylän läheltä.

OCO-2 osana useamman satelliitin rypästä

OCO-2 -satelliitti asettuu lopulta 705 kilometrin korkeudelle, jossa se lentää napojen kautta kulkevalla radalla ns. A-juna  konstellaatiossa yhdessä viiden muun satelliitin ja 15 instrumentin kanssa. Näistä yksi on hollantilais-suomalainen Ozone Monitoring Instrument, joka on toiminut jo vuodesta 2004 lähtien. Nämä satelliitit lentävät samalla radalla vain joidenkin minuuttien päässä toisistaan ohittaen päiväntasaajan aina iltapäivällä paikallista aikaa. Satelliitilta kuluu 99 minuuttia yhteen kierrokseen maapallon ympäri.

OCO-2 satelliitti painaa noin 450 kg, josta itse mittalaite 131 kg. Satelliitin oletettu toiminta-aika on kaksi vuotta, mutta sen toivotaan toimivan huomattavasti pidempään.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »