Ivalon lentoasemalla tapahtuu: terminaalin laajennustyöt jatkuvat ja kiitotie remontoidaan kesällä

21.07.2014 10.04

lentokone.jpg

Finavia Oyj:n toukokuussa aloittamat Ivalon lentoaseman mittavat laajennus- ja kunnostustyöt etenevät suunnitelmien mukaan. Kesällä vuorossa ovat terminaalin laajennustyöt sekä kolmen viikon kiitotieremontti elokuussa. Sujuvan matkustamisen takaamiseksi kaikki lennot operoidaan kiitotieremontin ajan Kittilän lentoasemalta. Finavia on järjestänyt matkustajille maksuttoman bussikuljetuksen Ivalosta Kittilään ja takaisin.

Finavian tämän vuoden merkittävin verkostolentoasemainvestointi etenee aikataulussa. Ivalon lentoaseman liikennealueen maarakennustyöt ovat jo pitkällä, ja terminaalin laajennustyöt on aloitettu. Laajennustöitä jatketaan läpi kesän, ja lisäksi elokuussa uusitaan kiitotien, rullausteiden ja asematason päällysteet.

- Haluamme olla mukana edistämässä Lapin matkailua. Kunnostustöiden kautta valmistaudumme kasvavaan lentoliikennemäärään ja voimme parantaa matkustuskokemusta entisestään, Finavian Lapin aluejohtaja Martti Oinas iloitsee.

- Vaikka remontit tuovat mukanaan pieniä väliaikaisjärjestelyjä, teemme kaikkemme, että matkustajiemme on mahdollisimman helppo ja mukava liikkua myös muutostöiden aikana.

Terminaalin laajennustöiden on tarkoitus valmistua kevätkauden 2015 aikana. Tämän jälkeen aloitetaan nykyisen terminaalialueen kunnostustyöt. Kaikki terminaalityöt pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2015 loppuun mennessä.

Lentoasema suljettu 4.–24.8. – matkustajille bussikuljetus Kittilään

Lentoturvallisuuden ylläpitämiseksi kiitotielle, rullausteille ja asematasolle tehdään elokuussa uudet päällysteet. Ivalon lentoasema suljetaan päällystetöiden ajaksi 4.–24.8. Lentoasema avataan matkustajille jälleen maanantaina 25.8.

Lentoaseman ollessa suljettuna kaikki lennot operoidaan Kittilän lentoaseman kautta. Finavia järjestää kaikille matkustajille maksuttoman bussikuljetuksen Ivalosta Kittilään ja Kittilästä Ivaloon. Bussimatkalle ei tarvitse hankkia erillistä lippua – riittää, kun mukana on matkustuspäivän lentolippu välille Helsinki–Kittilä tai Kittilä–Helsinki.

Ivalosta Kittilään: Bussi lähtee Ivalon lentoasemalta 4 tuntia 45 minuuttia ennen koneen lähtöaikaa Kittilästä. Bussi on perillä Kittilän lentoasemalla tunti ennen koneen lähtöaikaa. Kittilästä on lentoyhteydet Helsinkiin.

Kittilästä Ivaloon: Bussi lähtee Kittilän lentoasemalta Ivalon lentoasemalle, kun kaikki matkustajat ja matkatavarat on saatu koneesta kyytiin.

Bussit pysähtyvät Saariselällä Riekonlinnan hotellilla, Tunturihotellilla ja Kylpylähotellilla. Lisäksi kyytiin pääsee Kakslauttasen eli nelostien bussipysäkiltä. Myös Sodankylässä voi nousta kyytiin tai jäädä kyydistä pois. Kiilopäällä bussi pysähtyy tarvittaessa. Kiilopäältä kyytiin nousevien on ilmoitettava lähdöstään edellisenä päivänä hotellin aulapalveluun.

Bussin ajoaika on noin 3 tuntia 45 minuuttia. Molemmilla matkoilla pysähdytään 15 minuutiksi Sodankylässä Nesteen huoltoasemalle, missä voi jaloitella, käydä wc:ssä tai ostaa virvokkeita. Busseja liikennöi Lapin Tunturiliikenne Oy.

Kunnostustyöt osa Finavian laajaa kehitysohjelmaa

Ivalon lentoaseman lisäksi Finavian verkostolentoasemainvestointien kohteina ovat tänä vuonna Tampere, Turku ja Rovaniemi. Lisäksi lukuisilla lentoasemilla tehdään pienempiä muutoksia viihtyvyyden ja palvelutarjonnan parantamiseksi. Verkostolentoasemiin investoidaan kuluvana vuonna noin 35 miljoonaa euroa. Ivalon osuus on tästä 13,5 miljoonaa euroa.

Finavia pahoittelee kunnostustöistä matkustajilleen ja yhteistyökumppaneilleen mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"

Siirry arkistoon »