Hiab kutsuu nosturinkuljettajat 2015 World Crane Championships -kilpailuun

21.07.2014 5.01

eric.jpg

Cargoteciin kuuluva Hiab kutsuu maailman parhaat nosturinkuljettajat 2015 World Crane Championships -tapahtumaan kilpailemaan nosturinkäytön maailmanmestaruudesta. Voittajalle on luvassa 25 000 euron arvoinen palkkio.

Hiabin myynnistä ja markkinoista vastaava johtaja Carl Gustaf Göransson kertoo kilpailusta seuraavasti: "Kaikki nosturinkuljettajat ympäri maailmaa ovat tervetulleita osallistumaan kilpailuun. Paitsi että haluamme tavata heidät, haluamme myös osoittaa tämän kilpailun avulla, miten taitavia he todella ovat."

Ensimmäinen karsintakilpailu järjestettiin Vestfyn Traekker -messuilla Tanskassa 23.-25.5. Karsintoja järjestetään vielä 11 maassa eri puolilla maailmaa. Suomen karsinnat pidetään syyskuun aikana eri puolella Suomea.

Karsintakilpailujen voittajat etenevät suoraan finaaleihin, jotka pidetään Commercial Vehicle Show -hyötyajoneuvonäyttelyssä Englannin Birminghamissa 14.-16.4.2015. Loppukilpailun voittaja saa 20 000 euron shekin käytettäväksi seuraavaan nosturihankintaansa sekä 5 000 euron matkasekin.

Hiab-liiketoiminta-alueen johtaja Roland Sundén kertoo: "70 vuotta sitten, vuonna 1944, ruotsalainen suksivalmistaja Eric Sundin oli perustamassa Hiabia. Hänen kehittämänsä kuormankäsittelymenetelmä käynnisti alalla vallankumouksen, joka jatkuu vielä tänäkin päivänä. Haluamme juhlistaa Hiabin 70-vuotista taivalta järjestämällä kaikkien aikojen ensimmäisen nosturinkuljettajien maailmanmestaruuskilpailun, johon toivomme osallistujia kaikkialta maailmasta."

Kilpailuun osallistuvien kuljettajien on suoritettava vaikeita tehtäviä nosturilla mahdollisimman nopeasti. Voittamiseen tarvitaan nopeuden lisäksi myös muita taitoja. Kuljettajien on esimerkiksi kaadettava vedellä täytettyjä tynnyreitä kuorman avulla ja samalla pidettävä nosturi tietyn estetangon alapuolella. Kuljettajan on työskenneltävä tarkasti ja huolellisesti välttääkseen koskettamasta esteitä. Virheistä seuraa aikasakkoja ja pahimmassa tapauksessa koko kilpailusuorituksen hylkääminen. 

Kilparadan on kehittänyt ja testannut erittäin kokenut nosturinkuljettaja, jota kutsutaan salanimellä "Eric". "Testikuljettajamme Eric sai loistavan ajan harjoitellessaan testiradalla. On mielenkiintoista nähdä, kuka rikkoo ensimmäiseksi Ericin pohja-ajan," Carl Gustaf Göransson toteaa.

Jotta olosuhteet ovat jokaiselle kuljettajalle samat, kilpailussa käytetään vain HIAB X-HiPro 192 -kuormausnostureita. HIAB X-HiPro 192 on markkinoiden edistynein kuormausnosturi. Sen innovatiiviset ominaisuudet takaavat ylivoimaisen suorituskyvyn, nopeuden ja tarkkuuden, joiden ansiosta kuljettaja voi keskittyä omaan työhönsä. Nosturinkuljettajat voivat halutessaan myös harjoitella kilpailua varten. Harjoitusrata syntyy helposti tavallisista eurolavoista ja vesitynnyreistä.

Lisätietoa maailmanmestaruuskilpailusta löytyy Hiabin verkkosivuilta www.hiab.com. Sivustolta voi ladata myös kilpailusäännöt ja ratasuunnitelmat ja siellä voi täyttää hakemuksen karsintakilpailuun.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »