Estonian uppoaminen ravisteli merenkulun turvallisuuskäytäntöjä

21.09.2014 8.02

estonia.jpg

Kaksi vuosikymmentä sitten tapahtunut Estonian uppoaminen syysmyrskyisellä Itämerellä antoi sysäyksen merenkulun turvallisuuskulttuurin kehittymiselle. Konkreettisia muutoksia on tehty mm. alusten rakenteisiin ja vakavuuteen, evakuointisuunnitelmiin ja hengenpelastusvälineistöönkin, mutta ennen kaikkea onnettomuus vaikutti ajattelutapaan turvallisuudesta ja turvallisuusjohtamisen merkityksestä.

- Merenkulun turvallisuudelle on viimeisen 20 vuoden aikana tapahtunut paljon sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla ja kehitys jatkuu vahvana, kertoo ylijohtaja, merenkulkujohtaja Tuomas Routa.

- Merenkulun turvallisuuden parantaminen on konkreettisesti rajat ylittävää yhteistyötä. Koska pohjoisella Itämerelle kulkevista laivoista suurin osa ei ole suomalaisia, ei riitä, että omien merenkulkijoidemme osaamistaso tai suomalainen kalusto on hyvä. Huolta on kannettava myös muiden osaamisesta ja esim. Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA käy auditoimassa koulutusjärjestelmiä ja luokituslaitoksia ympäri maailmaa. Valvonta on yksittäiselle valtiolle hankalaa, minkä takia yhdistämmekin voimamme EU:ssa, toteaa Routa.

Vaaratilanteiden raportointi ja analysointi apuun onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä

Lähes kaikki Estonian onnettomuustutkinnassa annetut suositukset ovat kansainvälisen liikenteen osalta tavalla tai toisella toteutuneet, mutta Suomessa läheltä piti -tilanteiden raportointi ja niistä saadun tiedon analysointi on vielä kesken.

- Vaaratilanteiden raportointi ja niiden analysointi on oleellinen tapa havaita suuronnettomuuksien riskitekijöitä. Trafi toimiikin vahvasti merenkulun raportointikulttuurin kehittämisen puolesta. Tavoitteena on, että nämä jo ilmailussa ja rautateillä käytössä olevat toimintamallit tulisivat luontevaksi osaksi myös suomalaisen merenkulun käytänteitä, kertoo Routa.

Kotimaan liikenteen toimijoiden toivotaan panostavan turvallisuusjohtamisjärjestelmiin

Estonian oppeja on pyritty soveltuvalta osin tuomaan myös kotimaan liikenteeseen ja esim. pelastuslautat ja merkkivalot pelastusliiveihin ovat tulossa siirtymäajan puitteissa pakollisiksi suureen osaan aluksista.

Trafi toivoo, että kotimaan liikenteen toimijat panostavat turvallisuusjohtamisjärjestelmiin ja niiden kehittämiseen, vaikkeivät ne pakollisia olekaan. Tavoitteena on, että muiden liikennemuotojen lailla myös merenkulussa päästäisiin kohti tilannetta, jossa viranomaissäätelyä pystyttäisiin purkamaan toimijoiden itse ottaessa entistä enemmän vastuuta toimintansa turvallisuudesta ja sen itsenäisestä kehittämisestä.

- Toivon, että suomalaiset liikenneyrittäjät aidosti ymmärtäisivät turvallisuuden arvon. Suomen kaltaisessa maassa matkustajat pitävät hyvää turvallisuustasoa itsestäänselvyytenä ja heillä on oikeus olettaa matkalle lähtiessään, että alus täyttää nykyaikaiset turvallisuusvaatimukset, summaa Routa.

Eri puolilla maailmaa tapahtuneet kotimaan vesiliikenteen onnettomuudet, joissa on menehtynyt satoja ihmisiä, ovat puhututtaneet myös kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMOssa. Järjestö herätteli keväällä keskustelua siitä, pitäisikö järjestön roolia sääntelyssä jatkossa laajentaa myös kotimaan liikenteeseen.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »