Lämpötilat heittelivät äärilaidasta toiseen lokakuussa

22.11.2014 15.55

Lokakuun loppupuolen säätä hallitsi lämpötilojen muuttuminen äärilaidasta toiseen. Koko lokakuun keskilämpötila oli kuitenkin suuressa osassa maata melko tavanomainen tai hieman keskimääräistä alhaisempi.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötilat olivat vuodenaikaan nähden paikoin poikkeuksellisen kylmissä lukemissa lokakuun 22.–23. päivän tienoilla. Sää kuitenkin lauhtui nopeasti ja esimerkiksi lokakuun 28. päivä lämpötilat nousivat etenkin maan etelä- ja keskiosassa vuodenaikaan nähden yleisesti poikkeuksellisen korkeisiin lukemiin. Tuolloin Porin Rautatieasemalla mitattiin jopa +14,6 astetta. Yli 14,5 asteen lukemia ei aikaisemmin ole havaittu lokakuun 22. päivää myöhemmin.

Lokakuu oli idässä tavanomaista viileämpi

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lokakuu oli maan länsiosassa sekä Pohjois-Lapissa keskilämpötiloiltaan melko tavanomainen, muualla maassa tavanomaista viileämpi. Kylmintä pitkän ajan keskiarvoon nähden oli Pohjois-Karjalassa sekä Kainuussa, jossa lokakuu oli 2...3 astetta keskimääräistä kylmempi. Yhtä kylmiä lokakuita on idässä keskimäärin noin viiden vuoden välein.

Sateet jakautuivat epätasaisesti

Maan eteläosassa sekä Lapissa satoi lokakuussa monin paikoin harvinaisen vähän, sillä kuukauden sademäärä jäi laajalti alle puoleen tavanomaisesta. Kuivempia lokakuita on näillä alueilla keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Sen sijaan maan keskivaiheilla satoi tavanomaista enemmän, etenkin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, missä sademäärä oli noin 1,5-kertainen pitkän ajan keskiarvoon nähden.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »