Finncont tuo nyt markkinoille kissan muotoisen polttoainesäiliön

27.11.2014 9.30

naftacatti1.jpg


Muovi- ja metallituotteita suunnitteleva ja valmistava Finncont Oy tuo markkinoille uudenmallisen polttoainesäiliön. Neljä vuotta sitten lanseerattu ulkokuoreltaan possun muotoinen Nafta-Nasu saa rinnalleen kissan muotoisen Nafta-Catin. Kyseessä on polyeteenimuovista rotaatiovalamalla valmistettu maanpäällinen varastosäiliö polttoaineille.

– Suomessa on noin 300 000 kappaletta maanpäällisiä polttoainesäiliöitä, joista iso osa on yli 30 vuotta vanhoja ja tarkastamattomia. Me halusimme tuoda markkinoille uusimman standardin mukaan valmistetut säiliöt, jotka ovat sekä turvallisia että pirteän näköisiä, kertoo Timo Linjamaa Finncontista.

Nafta-Catti esiteltiin ensikerran KoneAgria-näyttelyssä lokakuussa 2014. Säiliö edustaa Finncontin tuotekehitysyksikön, Design Studion, omaa muotoilua.  

– Nafta-Catin suunnittelun lähtökohtana oli tarjota vaihtoehto Nafta-Nasulle, koska esimerkiksi maitotilojen pihaa koristamaan ei ensisijaisesti haluta possua. Polttoainesäiliömme täyttävät myös kaikki teollisuudenalan vaatimukset, joten Nafta-Catti on vaihtoehto myös teollisuuteen, Linjamaa jatkaa.

Nafta-Catti on valmistettu lieriösäiliöstandardin SFS-EN 13341 mukaan. Ulkokuoren yläosa toimii sade- ja pölysuojana, ja alaosana on 110-prosenttinen valuma-allas. Valuma-allas takaa säiliön turvallisuuden ja mahdollistaa sen käytön myös pohjavesialueilla. Käyttökokemukset osoittavat, että säiliöön ei kondensoidu vettä, joten polttoaine säilyy puhtaana.

naftacatti2.jpg


Sisäsäiliön nimellistilavuus on 3000 litraa, ja siinä on teräksinen huoltoluukku. Säiliön paino tyhjillään varusteineen on noin 350 kiloa, ja se on tyhjänä helposti siirreltävissä rakenteen alla olevasta trukkikotelosta. Nafta-Catin strategiset mitat ovat 2190 mm x 2235 mm x 2290 mm (l x k x p). Säiliö on vakioväriltään vaaleanharmaa ja huoltoluukun suojakansi tummanharmaa.

Nafta-Catti on turvallinen ja helppo käyttää. Kaikki tankkauslaitteet ovat keskitetysti suojattuna lukittavan kannen alla. Suojakansi toimii kaasujousikevennyksellä. Varusteisiin kuuluu 2” täyttö nokkavipuliittimestä sekä ylitäytönestin. Lisäksi säiliössä on pinnankorkeuden mitta-asteikko.

Yleisin tankkausvarustus on sähköpumppu 230VAC (55 l/min), jakeluletku 3,7 m, automaattipistooli ja polttoainemittari. Varustukseksi on valittavissa myös muita pumppuja, kuten akkupumppu tai tehopumppu 400VAC (noin 100 l/min). Lisävarusteiksi on saatavissa imu- ja paluuyhteet esimerkiksi lämmityspolttimelle sekä polttoainesuodattimet.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »