Tieliikenteen vakavat loukkaantumiset tietoisuuteen

19.12.2014 5.11

Uusi tutkimus osoittaa, että Suomen tieliikenteessä loukkaantuu vakavasti noin 1 400 henkilöä vuodessa. Monipuolisilla onnettomuustiedoilla on oleellinen merkitys tieliikenteen turvallisuuden edistämisessä, sillä se mahdollistaa liikenneturvallisuustoimien tehokkaamman kohdennuksen.

Liikennekuolemien tilastoinnin lisäksi on tärkeää saada tietoa vakavasti loukkaantuneista. Nykyisin loukkaantumisen vakavuuden kuvaamisessa on erilaisia käytäntöjä ja tiedot ovat useissa eri tilastoissa. Juuri valmistunut liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnan tutkimusjaoston tutkimus laadittiin edistämään vakavien loukkaantumisten tilastoinnin kehittämistä ja yhdenmukaistamista. Tutkimuksessa arvioitiin tieliikenteessä vakavasti loukkaantuneiden määrä.

Yli tuhat vakavaa loukkaantumista vuodessa

Tutkimuksen mukaan vuonna 2010 Suomen tieliikenteessä loukkaantui vakavasti noin 1 400 henkilöä, mikä on noin 10 % kaikista tieliikenteessä loukkaantuneista. Vuonna 2011 määrä oli samaa suuruusluokkaa. Vakavasti loukkaantuneet olivat useimmiten henkilö- ja pakettiautojen kuljettajia ja matkustajia (noin 37 % kaikista vakavasti loukkaantuneista), polkupyöräilijöitä (noin 27 %) sekä mopoilijoita ja moottoripyöräilijöitä (noin 22 %).

Muiden tienkäyttäjäryhmien osuudet olivat pieniä. Vakavia loukkaantumisia tapahtui eniten vilkkaasti liikennöidyllä päätieverkolla ja suurilla kaupunkiseuduilla. Vakavista loukkaantumisista aiheutuu yhteiskunnalle satojen miljoonien eurojen kustannukset vuosittain, puhumattakaan vaikutuksista loukkaantuneen ja hänen lähipiirinsä elämänlaatuun.

Erityisesti pyöräilijöiden loukkaantumiset ovat aliraportoituja

Tulokset vahvistivat myös aiempaa tietoa siitä, että suuri osa erityisesti polkupyöräilijöiden loukkaantumisista kirjautuu ainoastaan terveydenhuollon tilastoihin eikä tietoa saada helposti liikenneturvallisuustyötä tekevien viranomaisten käyttöön.

Pyöräilijä kaatuu usein yksin, jolloin poliisia ei yleensä kutsuta paikalle, eivätkä tiedot loukkaantumisista päädy poliisiraportointiin perustuvaan tieliikenneonnettomuustilastoon. Myös mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden onnettomuuksissa tilanne oli samankaltainen.

Vakavuuden kuvaamiseen yhteinen mittari

Tutkimuksessa käytettiin EU:n suosituksen mukaista vammadiagnooseihin perustuvaa vakavuusluokitusta ensimmäistä kertaa koko Suomen kattavassa aineistossa. Luokituksen mukaan vakavia vammoja ovat esimerkiksi suurten luiden murtumat, pienten luiden avomurtumat, merkittävien sisäelinten vauriot tai repeämät, yli tunnin kestävä tajuttomuus ja raajojen menetykset. 

Yhteisen mittarin määrittäminen ja käyttäminen on tärkeää, koska se mahdollistaa muun muassa eri maiden turvallisuustilanteen välisen vertailun. Tutkimusaineistoina käytettiin Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuustilastoa sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämää erikoissairaanhoidon hoitoilmoitusrekisteriä (Hilmo) vuosilta 2010 ja 2011.

Tilastoinnin kehittäminen jatkuu

Tutkimuksen jatkotoimena tieliikenneonnettomuuksien tilastointia tullaan kehittämään siten, että lieviksi tai vakaviksi luokitellut tiedot loukkaantumisista saadaan yhteiskunnan käyttöön.

Loukkaantumisten vakavuusluokka määritetään vuosittain hyödyntämällä terveydenhuollon aineistoa ja käyttämällä yhtenäistä vakavuusluokitusta. Näin tavoitellaan jatkuvaa tietoa loukkaantumisten vakavuudesta ja myös sairaaloissa hoidetuista loukkaantumisista.  Pidemmällä aikavälillä olisi tärkeää kehittää poliisin ja terveydenhuollon yhteinen tietokanta, johon loukkaantumiset kirjautuisivat kattavasti.

Tutkimus laadittiin Trafin, Liikenneviraston, liikenne- ja viestintäministeriön ja Liikenneturvan toimeksiannosta. Tutkimustyöstä vastasivat Sito Oy ja Tilastokeskus.

Tieliikenteessä vakavasti loukkaantuneiden määrän arviointi VAAKKU -tutkimusraportti löytyy kokonaisuudessaan Trafin nettisivuilta www.trafi.fi/tutkimukset2014

28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"

Siirry arkistoon »