Terry Perles: Vanadiinin kysyntä kasvaa ja lisää tuottajia tarvitaan

01.02.2015 7.01

mustavaara.jpg

Maailman tunnetuimpiin vanadiini-asiantuntijoihin lukeutuva Terry Perles luennoi vanadiinin tuotannosta, kysynnästä ja hintakehitysnäkymistä kansainvälisessä Vanadiini-konferenssissa Kanadan Vancouverissa lokakuussa 2014.

“Pohjimmiltaan uskon, että kysyntä tulee edelleen kasvamaan ja on ratkaistava mistä tarvittava lisätuotanto saadaan”, Perles summaa.  

Katso koko esitys. (englanninkielinen)

Taivalkoskella merkittävä vanadiiniesiintymä

Mustavaaran Kaivos Oy on perustettu tammikuussa 2011. Yhtiö omistaa oikeudet Taivalkoskella sijaitsevaan Mustavaaran vanadiini-rauta-titaani-esiintymään (kuva yllä). Mustavaaran Kaivos Oy:n tavoitteena on avata kaivos vuonna 2017 ja hyödyntää vanadiinin ja raudan lisäksi mahdollisesti myös esiintymän titaani. Nykyisen avolouhoksen jäljellä olevat malmivarat ovat noin 100 miljoonaa tonnia, jonka arvioidaan riittävän noin 30 vuoden kaivostoimintaan avolouhoksessa. Esiintymä jatkuu avolouhoksesta länteen yli 20 kilometriä, tarjoten erinomaiset mahdollisuudet merkittävästi lisätä malmivaroja.

Valmistuttuaan kaivos ja rikastamo tulevat työllistämään yli 100 ja sulatto yli 150 henkeä. Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat ovat Akkerman Exploration B.V., Tamares Mining Group B.V., Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen sekä Taivalkosken kunta.

28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"

Siirry arkistoon »