Skanskan suosio työnantajana kasvaa vauhdilla opiskelijoiden keskuudessa

28.04.2016 11.00

skanskaduuni.jpg

Skanska nousi Universumin opiskelijatutkimuksessa 14. halutuimmaksi työnantajaksi tekniikan ja luonnontieteen opiskelijoiden keskuudessa. Sijoitus parani tutkimuksessa prosentuaalisesti eniten. Viime vuonna Skanska oli sijalla 23.

Universumin opiskelijatutkimuksen mukaan rakentamisen ja konsultoinnin työnantajien suosio on nuorten piirissä selkeästi nousussa. Rakentamisalan imagoa opiskelijoiden silmissä ovat vahvistaneet mielenkiintoiset infrahankkeet sekä kasvussa oleva talonrakentaminen. Opiskelijat tiedostavat, että kaupungistuminen tuo rakennusalalle lisää töitä.

”Rakennus- ja kiinteistöalalla on monipuolisia tehtäviä sekä mahdollisuus luoda uraa ja kehittyä haluamaansa suuntaan pitkäjänteisesti. On hienoa nähdä, että myös opiskelijat ovat tiedostaneet alan tarjoamat monipuoliset mahdollisuudet”, toteaa Skanska Oy:n henkilöstöjohtaja Kirsi Mettälä.

Skanska on tehnyt pitkäjänteistä työtä opiskelijoiden arvostamilla osa-alueilla ja se näkyy nyt myös tuloksissa. Ihannetyönantajan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nuoret listasivat monipuoliset työtehtävät, ystävällisen ilmapiirin, kilpailukykyisen peruspalkan sekä mahdollisuudet esimies- ja johtotehtäviin. Lisäksi opiskelijat arvostavat monipuolisia harjoittelumahdollisuuksia.

”Monipuoliset työtehtävät ja haasteet kiinnostavat nuoria. Harjoittelujaksot ovat myös tärkeä askel kohti työelämää. Opintojen jälkeen Skanskassa on tarjolla lukuisia mahdollisuuksia uralla etenemiseen ja esimiestehtäviin eri tasoilla. Olemme Suomen ainoa aidosti kansainvälinen rakennusalan yritys, ja meillä työskennellessä voi suunnata myös kansainväliselle uralle tai suorittaa esimerkiksi harjoittelujakson ulkomailla”, Mettälä kertoo.

Skanskassa arvot ohjaavat toimintaa konkreettisesti. ”Välitämme ihmisistä ja ympäristöstä, toimimme eettisesti ja avoimesti, olemme parempia yhdessä ja omistaudumme asiakkaille ovat arvoja, jotka näkyvät Skanskassa joka päivä, ja ne heijastuvat voimakkaasti myös ulospäin. On ilahduttavaa huomata, että nämä samat asiat ovat tärkeitä myös opiskelijoille ja he pitävät arvojamme merkityksellisinä tekijöinä hakeutuessaan työelämään”, Mettälä summaa.

Universumin opiskelijatutkimukseen vastasi vuonna 2016 yhteensä 11 444 suomalaista korkeakouluopiskelijaa. Universum on maailman johtava työnantajakuvaan keskittynyt yritys, joka on tutkinut korkeasti koulutettujen opiskelijoiden ja ammattilaisten näkemyksiä työelämästä ja työnantajista jo 19 vuotta.

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin

Siirry arkistoon »