Energiatehokkuussopimukset vuosille 2017-2025 käynnistyvät

15.05.2016 9.00

Suomessa käynnistyy ensi vuonna neljä uutta energiatehokkuussopimusta vuosille 2017–2025.

Sopimusten tavoite on tehostaa energiankäyttöä teollisuudessa, energia- ja palvelualalla, kiinteistöalalla, kunta-alalla sekä öljylämmityskiinteistöissä. 

Vapaaehtoisuuteen perustuvat sopimukset ovat valtion ja toimialojen yhdessä valitsema keino täyttää Suomelle asetetut kansainväliset energiatehokkuusvelvoitteet ilman uutta lainsäädäntöä tai muita uusia pakkokeinoja. 

Suomessa on tehostettu energiankäyttöä kansallisella tasolla vapaaehtoisin keinoin jo 90-luvulta lähtien. Uusi energiatehokkuussopimuskausi on sarjassaan kolmas ja se jatkaa tämän vuoden lopussa päättyvää kautta 2008–2016. Mukaan tavoitellaan laajaa joukkoa yrityksiä ja kuntia. 

Suomi on yksi harvoista Euroopan maista, joissa vapaaehtoinen sopimusmenettely toimii ja tuottaa hyviä tuloksia. Energiatehokkuustoimia aktiivisesti toteuttaneiden yritysten ja kuntien ansiosta vuoden 2015 alussa säästyi energiaa vuositasolla yli 600 000 omakotitalon vuosittaisen energiankäytön verran ja vastaavasti hiilidioksidipäästöt vähenivät yli 3,5 miljoonaa tonnia. 

Energiatehokkuussopimukset ovat tärkeä osa Suomen energia- ja ilmastostrategiaa ja ensisijainen keino edistää energian tehokasta käyttöä Suomessa. Niiden tavoite on kattaa yli puolet EU:n energiatehokkuusdirektiivissä Suomelle asetetusta sitovasta energiansäästötavoitteesta. Ne ovat konkreettinen osa Suomessa tehtävää ilmastonmuutoksen vastaista työtä.

Ensi vuonna käynnistyvään sopimuskauteen 2017–2025 on sitoutumassat laaja joukko suomalaisia toimialoja. Mukana ovat Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, Suomen Kuntaliitto ry, RAKLI, Elintarviketeollisuus ry, Energiateollisuus ry, Kaupan liitto ry, Kemianteollisuus ry, Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Metsäteollisuus ry, Teknologiateollisuus ry, Öljy- ja biopolttoaineala ry, Öljyalan Palvelukeskus Oy ja Lämmitysenergia Yhdistys ry. Sopimusten toimeenpanosta vastaavat työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö ja Energiavirasto yhteistyökumppaninaan Motiva. 

Ministeriöt ja toimialaliitot allekirjoittavat sopimukset 14.10.2016 Säätytalolla. Yritykset ja kunnat voivat liittyä sopimukseen jo tilaisuuden yhteydessä.

www.energiatehokkuussopimukset2017-2025.fi

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »