Rosatomin kansainvälinen verkosto ja ydinvoima-alan järjestö FinNuclear pitivät seminaarin koskien Hanhikivi 1 -hankkeen kehitystä

26.05.2016 20.24

Kuvahaun tulos haulle rosatomRosatomin kansainvälinen verkosto piti yhteistyössä suomalaisen ydinenergia-alan järjestön FinNuclearin kanssa seminaarin Hanhikivi 1 -hankkeen osallisia ja toimittajia varten 24.–25. toukokuuta 2016 Technopolis Peltolassa Oulussa.

Tapahtumaan osallistui aluehallinnon, Suomen työ- ja elinkeinoministeriön, STUK:n ja Fennovoiman edustajia, Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen rakentamisessa mukana olevia urakoitsijoita, sekä Rosatomin, AO Rusatom Energy Internationalin, RAOSProjectin, AO ATOMPROJEKTin, AO Atomenergomashin ja AO KONTSERN TITAN-2:n edustajia.

Seminaarissa käsiteltiin turvallisuuskulttuuri-, ekologia- ja ympäristöasioita, suomalaisen lainsäädännön noudattamista projektia toteutettaessa sekä toimivan vuorovaikutuksen rakentamista toimittajien ja urakoitsijoiden välille. Yksi seminaarin avainteemoista oli suomalaisten yritysten osallistuminen hankkeeseen ja heidän liiketoimintansa kehittämismahdollisuudet.      

Aiheeseen liittyvä kuvaOulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen sanoi tervehdyspuheessaan arvostavansa suuresti Hanhikiven ydinvoimalan rakentamisen nykytilaa sekä  tulevaisuudennäkymiä ja totesi, että hankkeen toteuttaminen vaikuttaa erittäin merkittävästi kansallisen ydinenergia-alan kehitykseen ja Pohjois-Pohjanmaan talouteen. Kaupunginjohtaja toivoi, että kansallisista ja kulttuurieroista huolimatta Suomi ja Venäjä yhdessä pystyisivät löytämään hankkeen eri vaiheissa yhteisiä lähestymistapoja sekä toimivia ratkaisuja.  

Suomen työ- ja elinkeinoministeriönteollisuusneuvos Herkko Plit kertoi vuorostaan Hanhikiven ydinvoimalan roolista Suomen kansallisessa energiapolitiikassa ja huomautti, että rakennettava voimala turvaa maan pohjoisten alueiden kehitystä sekä edistää Suomen talouskasvua tarjoamalla teollisuudelle kohtuuhintaista ja ennen kaikkea hiilidioksidivapaata energiaa tulevina vuosikymmeninä.

”Suomen teollisuus käyttää 46 % kaikesta Suomen energiasta. Pelkät uusiutuvat energialähteet tai metsäpohjainen bioenergia eivät riitä tällaisen tarpeen tyydyttämiseen. Huomioiden nämä tekijät sekä tavoitteet maan energiatehokkuuden parantamisesta, sekä hiilidioksidipäästöjen ja öljy- ja kaasuriippuvuuden vähentämisestä vuoteen 2030 mennessä, Hanhikiven ydinvoimalahankkeella on merkittävä rooli suomalaisessa sähköntuotannossa”.

Herkko Plitin mukaan Suomessa ydinenergian osalta korostuu  tiukat turvallisuusvaatimukset, ympäristön suojelu, korkea laatukulttuuri sekä vastuu ydinjätehuollosta.

Seminaarin osanottajat kiinnittivät erityistä huomiota projektireferenssiin sekä töiden toteuttamisaikataulun ja hankkeen taloudellisen tehokkuuden turvaamiseen. Andrei Rozhdestvin, Rosatomin aluejohtaja Länsi-Euroopassa, painotti puheessaan Hanhikiven ydinvoimalaprojektin lokalisoinnin tärkeyttä huomauttaen monivuotisesta yhteistyökokemuksesta suomalaisten yritysten kanssa Loviisan ydinvoimalan rakennushankkeessa.  

”VVER-1200 on nykyaikaisin sukupolvi 3+:n projekti, joka vastaa kaikkia ”Fukushiman jälkeisiä” turvallisuusstandardeja sekä IAEA:n, EUR:n, WENRA:n normeja. Nimenomaan sellaisia ydinvoimaloita me rakennamme Venäjän alueella sekä ulkomailla ja johdamme ydinvoimaloiden rakentamista maailmassa. Maailman ensimmäinen uutta sukupolvea edustava pääyksikkö on nyt fyysisen käynnistyksen vaiheessa, ja se on jo käynnistetty vähäisimmällä ohjatulla tehotasolla venäläisessä Novovoronežin ydinvoimalassa”, sanoi Andrei Rozhdestvin. ”Rosatom noudattaa  tiukasti omia velvollisuuksiaan rahoituksessa sekä aikataulun ja rakennusbudjetin seuraamisessa. On suuri kunnia ja vastuu osallistua infrastruktuuri- ja investointihankkeeseen, joka on suurimpia hankkeita Suomessa 2000-luvulla”. 

STUK:n toimistopäällikkö Martti Vilpas kertoi suomalaisen valvontaviranomaisen toiminnasta ja työstä ydinlaitosten sääntelyn, rakentamisen ja toiminnan parissa,  käyttöyrityksen vastuutasosta sekä lupa- ja raportointivaatimuksista. 

Hanhikiven ydinvoimalan rakennushankkeessa mukana olevien Rosatomin yritysten johtavat asiantuntijat yhdessä Fennovoiman ja KONTSERN TITAN-2:n edustajien kanssa kertoivat suomalaisille kollegoille hankkeen rakenteesta, toimittajille kaikissa hankkeen vaiheessa asetettavista pätevyysvaatimuksista, sekä siitä, miten venäläisen valtionyhtiön ja varsinkin RAOS Project Oy:n hankintatoiminta rakentuu. Fennovoiman kehityspäällikköJuha Miikkulaisen mukaan suurin osa hankkeessa mukana olevista yrityksistä on suomalaisia, mikä antaa suuret mahdollisuudet paikalliselle liiketoiminnalle. Erityistä huomiota kiinnitettiin myös ympäristönhallintaan sekä terveydenhuolto- ja työturvallisuusvaatimuksiin Hanhikiven ydinvoimalahankkeessa.

Toisena seminaaripäivänä pidettiin business-to-business -kokoukset valtionyhtiö Rosatomin ja suomalaisen ydinteollisuuden tuotetoimittajien ja palveluntarjoajien välillä. Yhteensä tapahtumaan osallistui noin 200 henkilöä.  

Lisätietoja Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeesta:

Joulukuussa 2013 suomalainen Fennovoima Oy ja Rusatom Energy International (yhtiö, joka johtaa Rosatomin ulkomaisia ydinvoimaloiden rakentamiseen ja käyttöön liittyviä hankkeita projektiyhtiön osakkeenomistajien joukkoon liittymisen ehdoilla) tekivät Hanhikivi 1 -ydinvoimalan rakennussopimuksen. Keväällä 2014 Rosatom osti 34 % Fennovoiman osakkeista. Ydinvoimalahanke mukautetaan Suomen kansallisiin turvallisuusvaatimuksiin. Fennovoima Oy jätti kesäkuussa 2015 rakennuslupahakemuksen ydinvoimalan rakentamisesta. Vuodesta 2015 alkaen Rusatom Energy Internationalin suomalainen tytäryhtiö RAOS Project Oy on toiminut hankkeen pääurakoitsijana.  

Yhdestä yksiköstä koostuvan Hanhikivi 1 -ydinvoimalan kaupallinen käyttöönotto on suunniteltu vuodelle 2024.

FinNuclear

FinNuclear on Suomen ydinvoima-alan organisaatioiden perustama yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää Suomessa ydinenergia-alalla toimivien tuotanto-, rakennus- ja palveluorganisaatioiden yleisiä toimintaedellytyksiä, ylläpitää yhteistoimintaa, kehittää resursseja ja vahvistaa näiden toimijoiden kansainvälistä asemaa.    

FinNuclear aloitti toimintansa kansallisen Osaamiskeskusohjelman piirissä, joka käynnistettiin vuonna 2007 viiden suomalaisen ydinenergia-alalla toimivan organisaation tuella. FinNuclearin lähtökohtana oli pyrkimys hyödyntää suomalaisten yritysten osaamista ja taitoja ydinenergia-alan hankkeissa, joita toteutetaan sekä Suomessa että ulkomailla. FinNuclearin toiminnan juridisen perustan vahvistamiseksi vuonna 2011 se rekisteröitiin yhdistyksen muotoon. Alussa toiminnasta vastasi Prizztech Ltd:n FinNuclear-toimisto, mutta myöhemmin toimisto muodosti itsenäisen yrityksen, joka toimii FinNuclear-yhdistyksen toimintayksikkönä.   

FinNuclearin toimintaa valvoo ja yhdistystä johtaa hallitus, joka valitaan kerran vuodessa. Hallitukseen kuuluu pääasiassa osallistuvien organisaatioiden edustajia. 

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »