Kera Challenge: WSP työryhmineen voitti suomalaisen osakilpailun

16.06.2016 11.00

kerakisa.jpg

Suomen johtaviin rakennusalan suunnittelu- ja konsulttiyrityksiin lukeutuva WSP on työryhmineen selvinnyt suomalaisen osakilpailun voittajaksi Kera Challenge - kaupunkisuunnittelu-innovaatiokilpailussa.

Kera Challenge -kilpailun tehtävänä oli ideoida Espoon Kerassa sijaitseva, S-Ryhmältä vapautuva logistiikkakeskus vetovoimaiseksi ja ekologiseksi asuinalueeksi.

WSP:n työryhmän kilpailuehdotus Co-op City jatkaa syksyllä Pohjoismaiden väliseen loppukilpailuun, jonka voittaja julkistetaan marraskuussa Kööpenhaminassa järjestettävässä The Nordic Built Cities Challenge Awards -tilaisuusessa. Vuoden 2015 lokakuussa käynnistyneessä Suomen osakilpailussa oli 28 työtä, joista neljä valittiin kotimaiseen jatkokilpailuun. Co-op city -ehdotusta kehiteltiin kevään aikana eteenpäin ja se vei lopullisen voiton jatkokilpailussa Suomessa.

Kera Challenge -kilpailun järjesti The Nordic Built Cities Challenge, jonka tehtävänä on edistää Pohjoismaista kaupunkisuunnittelua. Nordic Built Cities Challenge kuuluu Nordic Innovation -nimiseen organisaatioon, joka on Pohjoismaiden ministerineuvoston yhteistyöelin.

“Kilpailutyömme Co-op City ilmentää kiertotaloutta ja vastaa lupaukseen 20 minuutin naapurustosta, eli monipuolisesta ja sekoittuneesta rakenteesta. Se tarkoittaa, että kaikki tulevaisuuden Keran alueen palvelut voidaan saavuttaa jalkaisin 20 minuutissa. Kiinnitimme huomiota myös laadukkaisiin ja monipuolisiin julkisiin ulkotiloihin sekä hyvään julkiseen liikenteeseen. Alueen sydämenä on laaja keskuspuisto, jonka ympärille koko alue muodostuu. Vanhat, vapautuvat logistiikkahallit saavat hankkeen toteutumisen myötä uuden elämän”, maisema-arkkitehti Daniela Rosqvist WSP:ltä kuvailee.

Tuomaristo arvosti voittotyössä erityisesti sosiaalista ja humaanista kaupunkisuunnittelua. Kiitosta sai myös realistinen suunnitteluote ja taustoiltaan monipuolinen ja toisiaan hyvin täydentävä työryhmä.

Co-op City tähtää asukkaiden aktiiviseen kanssakäymiseen ja alueen eloisuuteen kaikkina vuodenaikoina. Alueen kaupunkitilojen toteuttaminen aloitetaan jo ennen kiinteistöjen rakentamista ja niitä kehitetään vaiheittain tilapäisistä ratkaisuista pysyvämmiksi.

”Työryhmämme oli poikkeuksellisen monipuolinen, mikä varmasti vaikutti voittoon. Ryhmään kuuluivat WSP, Arkkitehtuuritoimisto B&M, Päivi Raivio ja Setlementtiasunnot. Lisäksi mukana oli Forum Viriumin kehitysjohtaja Pekka Koponen asiantuntijana ”, WSP:n Rosqvist sanoo.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »