Espoon Tapiolan Ahertajankulman rakentaminen alkaa pian

20.06.2016 13.00

ahertaaaaaa.jpg

Espoon Tapiolan Ahertajankulmaan rakennetaan uusi viihtyisä asuinkortteli. Ensimmäisenä alueelle nousee As. Oy Espoon Calibri, jonka asuntojen ennakkomarkkinointi on juuri käynnistynyt. Rakennustyöt alkavat vuoden 2016 lopulla.

Pohjantien ja Ahertajantien kulman tontti Espoossa on ollut tyhjä jo yli kymmenen vuotta. Alueen maanomistajat WeeGee Oy ja Skanska Talonrakennus Oy järjestivät yhdessä alueen rakentamisesta suunnittelukilpailun, jonka voitti Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy ehdotuksellaan ”Puutarhassa”. Suunnitelman mukaisesti alueelle aloitetaan pian erikorkuisten tähtitalojen rakentaminen. Talot asettuvat puistomaiseen maastoon lomittain. Arkkitehtuurisesti mielenkiintoisten talojen sarja tuo alueelle uutta, mutta on samalla vahvasti Tapiola-henkinen.

Asuinkorttelin ensimmäinen rakennus on viisikerroksinen, kolmisakarainen Espoon Calibri, johon tulee yhteensä 27 asuntoa aina 49 neliön kaksioista 96,5 neliön neljän huoneen koteihin. ”Talon tähtimäisen muodon johdosta asunnoissa ei ole hukkaneliöitä eikä pimeitä kulmia. Kotien selkäranka on keittiön ja olohuoneen muodostama rento oleskelutila, jonne tulvii luonnonvaloa suurista ikkunoista”, kuvailee Skanska Kotien myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma.

”Kaikkia koteja reunustaa pitkänomainen parveke ja osassa kodeista parvekkeeseen kuuluu sekä lasitettu että lasittamaton osuus. Suurimmissa huoneistoissa on parvekkeet kodin kahdella vastakkaisella sivustalla. Korttelin pihakannen alle rakennetaan autohalli, jonne on hissillä suora kulku asuinkerroksista. Jokaiseen asuntoon tulee lisäksi oma sauna”, Kuosma jatkaa.

”Pohjaratkaisultaan tähdenmuotoiset rakennukset ovat omiaan luomaan mielenkiintoisia ja laadukkaita ulko- ja sisätiloja. Julkisivujen selkeät materiaalivalinnat, rapatut muuripäädyt ja linjakkaat lasipinnat tukevat tilasommitelmaa. Kodit ovat mielenkiintoisia, ja esimerkiksi niin sanottu halkaistu siipi antaa joustavuutta pohjiin”, kertovat Arkkitehti SAFA Sanna Meriläinen ja arkkitehti SAFA Vesa Oiva Anttinen Oiva Arkkitehdeistä.

Ahertajankulman asuinkortteli kohoaa Tapiolan kulttuurimaisemaan, askeleen päähän Tapiolan uudistuvan keskustan palveluista. Lähistöltä löytyvät kaikki tarvittavat palvelut aina päivittäistavarakaupasta terveyskeskukseen ja monipuolisista liikuntamahdollisuuksista laajaan kulttuuritarjontaan.

Calibrin jälkeen Ahertajankulmassa aloitetaan As. Oy Espoon Franklinin rakentaminen. Franklinin ennakkomarkkinointi käynnistyy loppuvuonna 2016.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »