Lemminkäinen rakentaa murskauslaitoksen Jällivaaraan Pohjois-Ruotsiin

28.06.2016 12.00

jallivaara.jpg

Lemminkäinen ja Boliden ovat sopineet murskauslaitoksen rakentamisesta Aitikin kaivokselle Jällivaaran kaupungin alueelle, Pohjois-Ruotsiin.

Työt alkavat kesäkuussa 2016 ja valmistuvat kesäkuussa 2017.

Lemminkäinen vastaa toteutuksesta hankkeessa, joka sisältää betonityöt, maarakentamisen ja teräsrakenteet. Boliden Aitik on yksi Euroopan suurimpia kuparikaivoksia.  Uusi, tehokas murskauslaitos rakennetaan jo käytössä olevan laitokseen viereen, mikä mahdollistaa tuotannon kasvattamisen.

”Teollisuusrakentaminen on yksi erikoisosaamisalueemme vaativan infrarakentamisen alalla, ja meillä on ilo jatkaa pitkäaikaista yhteistyötä Bolidenin kanssa. Esimerkiksi vuonna 2015 rakensimme Aitikin kaivokselle vedenpumppausaseman”, kertoo liiketoimintasegmentin johtaja Harri Kailasalo Lemminkäiseltä.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »