Robit osti englantilaisen Bulrocin

06.07.2016 10.00

Robit Oyj on ostanut 100 % Bulroc (UK) Ltd:n osakkeista. 

Bulroc (UK) Ltd on markkinoiden johtava isojen Down-the-Hole -vasaroiden sekä niihin liittyvien kulutusosien toimittaja. Yhtiö on erikoistunut tähän tuotesegmenttiin ja tunnetaan erityisesti tuotteiden suorituskyvystä ja laadusta. Yhtiön kotipaikka sijaitsee Chesterfield:ssa, Englannissa. Yhtiöllä on lisäksi toimipiste Hong Kongissa. Bulroc (UK) Ltd työllistää yhteensä 46 henkilöä.  

Bulroc (UK) Ltd:n liikevaihto tilikauden 9/2015 päättyessä oli 6,2 miljoonaa puntaa (noin 8,4 miljoonaa euroa), kannattavuuden (EBITDA-%) ollessa noin 16 prosenttia. Bulroc (UK) Ltd:n velaton kauppahinta oli 10,1 miljoonaa puntaa (noin 13,3 miljoonaa euroa), joka maksettiin kaupantekohetkellä 5.7.2016.

Tällä yritysostolla Robit Oyj vahvistaa merkittävästi Down-the-Hole -liiketoimintaansa. Kahdella samanaikaisella akvisitiolla - Bulroc (UK) Ltd ja Drilling Tools Australia Pty Ltd (DTA) - joiden tuotteet täydentävät toisiaan, yhtiö nousee merkittäväksi globaaliksi toimijaksi tällä Down-the-Hole -liiketoiminta-alueella. 

Näiden kahden yritysoston myötä Robit Oyj saavuttaa yli 75 miljoonan euron yhteenlasketun liikevaihdon. Yhtiö tavoittelee edelleen aktiivista kasvua kaikilla kolmella liiketoiminta-alueellaan: Down-the-Hole, Top Hammer ja Digital Services.

Yrityskauppa on keskeinen osa Robit Oyj:n globaalia kasvustrategiaa, jonka yhtiö esitteli jo listautuessaan Nasdaq Helsinki Oy:n First North Finland markkinapaikalle toukokuussa 2015.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »