Metallien jalostus edelleen merkittävä vientieurojen tuoja ? t&k-panostukset elintärkeitä alan elinvoimaisuudelle

15.07.2016 9.00

romukone.jpg

Metallien jalostuksen osuus Suomen viennistä on edelleen korkealla tasolla: tuoreen katsauksen mukaan joka kahdeksas vientieuro tulee metallien jalostuksen tuotteista.

Panostukset tutkimus- ja kehitystoimintaan ovat pitäneet alan pinnalla maailmanmarkkinoiden hintakilpailun puristuksessa.

Metallien jalostuksen osuus koko Suomen tavaraviennistä oli vuonna 2015 peräti 12 prosenttia. Lähes 2,7 miljardin euron nettovienti tekee metallien jalostuksesta yhden merkittävimmistä nettovientialoista Suomessa. Jos metallimalmien tuontia ei huomioida, ylsi alan nettovienti lähes neljään miljardiin euroon vuonna 2015.

Liikevaihtoa metallien jalostuksella oli Suomessa viime vuonna 9,1 miljardia euroa. Alkuvuonna 2016 tuotantomäärät ovat olleet jonkin verran korkeammalla tasolla kuin vuonna 2015. Tuottajahintojen voimakas lasku kuitenkin painaa liikevaihdon kehitystä negatiiviseksi.

– Vaikka suomalainen metallien jalostus on pystynyt säilyttämään toimintakykynsä kohtuullisen hyvin, on selvää, että alan toimintaympäristö muuttuu vuosi vuodelta yhä haastavammaksi, Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtaja Kimmo Järvinen sanoo.

Järvinen nostaa metallien jalostuksen ylikapasiteetista johtuvan polkumyynnin ja Euroopan kilpailijamaita tiukemmat ja muita nopeammin tiukkenevat päästövähennystavoitteet alan kehityksen uhkakuviksi.

– Kansainvälisestä painostuksesta huolimatta Kiinan massiivinen ylikapasiteetti näyttää vain kasvavan eikä eurooppalaisen kaltainen päästökauppajärjestelmä ainakaan vielä rasita useimpia kilpailijoita. Eurooppa taas jatkaa kiristyvien päästövähennystavoitteiden valmistelua, toimialan ilmeisestä ahdingosta huolimatta.

Kiitos toistaiseksi erittäin hyvin toimineen innovaatiojärjestelmän, Suomessa toimivat metallien jalostajat ovat pystyneet parantamaan tuotantoprossien energia- ja ympäristötehokkuutta sekä tuotteiden laatua. Tehokas tutkimus- ja kehitystoiminta sekä kotimaahan rakennettu toimiva innovaatioympäristö ovat mahdollistaneet alan kehityksen maailmanmarkkinoiden paineesta huolimatta. Tuottavuus on parantunut viimeisen neljän vuoden aikana keskimäärin yli 10 prosentin vuosivauhdilla.

– Suomen metallinjalostuksen arvoketjun elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn kehittämiseksi onkin tärkeää, että pystymme niukkenevista resursseista huolimatta säilyttämään yrityksille elintärkeän tutkimus- ja kehitystoiminnan aktiivisena. Tätä varten Suomi tarvitsee metallien jalostuksen kasvuohjelman, jolla sitoutetaan niin alan yritykset kuin poliittiset päättäjätkin turvaamaan yli 15 000 ihmisen työpaikat ja 12 prosenttia Suomen tavaraviennistä, Järvinen painottaa.

Metallien jalostuksen rakennekatsaus 2016 

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »