Destia valittiin Valtatie 14 Laitaatsalmen kohdan urakoitsijaksi

25.07.2016

Destia on valittu Valtatie 14 Laitaatsalmen kohta -hankkeen urakoitsijaksi. Liikennevirasto teki hankintapäätöksen asiasta 21.7.2016 ja valitsi kokonaisedullisimman tarjouksen tehneen Destia Oy:n hankkeen pääurakan toteuttajaksi. 

– Pääpaino hankkeessa on sillanrakennustöillä, kun Kyrönsalmen syväväylä siirretään helpommin navigoitavaan Laitaatsalmeen ja uuden syväväylän kohdalle rakennetaan kaksi kiinteä maantiesiltaa sujuvoittamaan liikennettä. Myös tieosuuksia parannetaan tienkäyttäjien turvallisen ja sujuvan liikennöinin varmistamiseksi. Laitaatsalmen väylien myötä Savonlinnan ohikulkutie saadaan kokonaan valmiiksi, toteaa Destian työpäällikkö Harri Korhonen

Työt alkavat sopimuksen allekirjoituksen jälkeen elokuussa 2016 ja valmistuvat pääosin vuoden 2018 lopulla. Autoliikenne pääsee ensimmäiselle korkealle sillalle syksyllä 2017, syväväyläliikenne pääsee Laitaatsalmeen purjehduskauden alussa vuonna 2019. Liikenneviraston rahoittaman hankkeen hinta on noin 40 miljoonaa euroa. 

Destia valittiin urakan toteuttajaksi toistamiseen; urakasta tehtiin kesäkuussa 2015 hankintapäätös, jonka perusteella Destia Oy valittiin urakan toteuttajaksi. Aiemmasta hankintapäätöksestä valitettiin markkinaoikeuteen, joka kumosi Liikenneviraston tekemän päätöksen menettelyvirheen vuoksi ja kilpailutus oli uusittava.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »