Uudet 40 -sarjan Lundbergit - ympäristöystävällisimmät monitoimikoneet ensiesittelyssä Lepaalla 11.-13.8.2016

09.08.2016 7.00

lundberg40.jpg

Loimaalla Lännen Tractors Oy:n sekä Lundberg Hymas Ab:n tehtaalla Ruotsin Skellefteåssa on käynnissä jatkuva tuotekehitys, jonka taustalla on asiakkaiden – ennen kaikkea koneiden käyttäjien – palautteen tarkka kuuntelu.

Kaikessa Lundberg-monitoimikoneiden uudistus- ja parannustyössä huomioidaan aina myös koneiden liikkuvuus, monitoimisuus, tuottavuus ja ympäristövastuu, tiivistää Lännen Tractors Oy:n tuoteryhmäpäällikkö Jan Aspvik.

Vähäpäästöiset ja tehokkaat moottorit

– Esittelemme uudet Lundberg -mallit ensimmäisen kerran Suomessa Hattulan Lepaalla 11. - 13. elokuuta. Kannattaa tulla Lännen osastolle tutustumaan perusteellisesti uudistuksiin, Aspvik vinkkaa.

Lundberg-koneiden moottoreita on uudistettu vahvasti – ennen kaikkea ympäristövastuun näkökulmasta. Uudistetut moottorit täyttävät neljännen päästöluokan (Stage 4) vaatimukset eli kaikkein tiukimmat nykykriteerit. Tietyissä töissä pystyy käyttämään pienempiä kierroksia, jolloin polttoainetta säästyy ja ympäristömelu pienenee.

Lundbergin edellisen malliston kolmessa suurimmassa mallissa moottorin teho oli kaikissa sama. Uuden malliston kahdessa pienimmässä (4140 ja 4240) moottorin teho on 55 kilowattia ja kolmessa suurimmassa mallissa tehot 80, 98 ja 107 kilowattia. Teholuokat ovat siis huomattavasti leveämmät. Entistä kattavammasta Lundberg-mallistosta on nyt entistä helpompi valita sopivin malli eri tekemiseen tai työtehtäviin.

Tilavammat ja käytännöllisemmät ohjaamot

Lundberg 40 -sarjan koneiden ohjaamot ovat kokeneet rutkasti uudistuksia. Uutta tilaa on tullut etenkin istuimen oikealle puolelle. Kyynärnoja on aiempaa vahvempi ja ohjauspyörä paksumpi. Myös muun muassa sisätilalämmitintä, tuuletusta ja virtalukkoa on parannettu. Ja paljon, paljon muuta. 

Kaikki edellä mainitut uudistukset on tehty asiakkaiden käyttökokemusten ja toiveiden pohjalta. Niin, ja kaikki ohjaamon muutokset parantavat luonnollisesti koneen tuottavuutta, toki myös liikkuvuutta ja monitoimisuutta.

Eivätkä Lundbergin uudistukset rajoitu vain moottoreihin ja ohjaamoihin. Koneissa on esimerkiksi uusi, kokonaan lasinen ovi ja aiempaa suurempi sivuikkuna, jotka tuovat paremman näkyvyyden ja tilantunteen. Myös konepeiton ja maskin ulkomuoto on muuttunut. Konepeitto on jatkossa avattavissa sekä sivuille että ylhäältä.

– Uudistuksia on siis runsaasti muitakin. Kerromme niistä mielellämme lisää muun muassa LEPAA-näyttelyssä sekä syyskuun alun FinnMETKOssa 1.-3.9. Jan Aspvik muistuttaa.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »