Skanskan Oppiva -harjoitteluohjelma on konkreettinen polku työelämään

11.08.2016 8.00

skanskaoppiva.jpg

Tänäkin kesänä eri puolilla Suomea Skanskan toimipisteissä ja työmailla työskennelleistä kesätyöntekijöistä moni on Oppiva -harjoittelija. Käynnissä on jo kahdestoista Skanskan Oppiva-ryhmä, johon valittiin keväällä 55 opiskelijaa eri puolilta Suomea.

”Hakijoita tämän vuoden ohjelmaan oli yli 750. Yhdentoista viime vuoden aikana Skanska Oppiva -ohjelmaan on osallistunut yli 300 nuorta, joista noin 70 % työskentelee edelleen meillä Oppivan jälkeen”, kertoo Skanskan henkilöstöjohtaja Kirsi Mettälä.

”Oppiva-ohjelman ydinajatus on tarjota nuorille mahdollisuus pitkäjänteiseen perehtymiseen rakennusliikkeen toimintaan. Kolmevuotisen harjoitteluohjelman kautta nuoret pääsevät mukaan työelämään jo opintojen alkuvaiheessa. Pyrimme tarjoamaan harjoittelupaikkoja mahdollisimman monelle nuorelle kulloisestakin markkinatilanteesta riippumatta”, sanoo henkilöstöjohtaja Kirsi Mettälä.

Skanska Oppiva on korkeakouluopiskelijoille suunnattu kolmevuotinen harjoitteluohjelma. Kohderyhmänä ovat 1. ja 2. vuoden ammattikorkeakoulun ja 2.-4. vuosikurssin yliopiston ja teknillisien yliopistojen opiskelijat, jotka opiskelevat mm. rakennusalaa tai hakupaikkaa vastaavaa koulutusohjelmaa. Harjoittelupaikkoja on myös muissa kuin teknistä taustaa edellyttävissä tehtävissä kuten taloudessa tai hankinnassa. Haku seuraavaan Skanska Oppiva -ohjelmaan käynnistyy vuodenvaihteessa.

Skanska on mukana Vastuullinen kesäduuni 2016 -kampanjassa. Kampanjassa työnantajat sitoutuvat tarjoamaan nuorille mielekästä työtä kunnon palkalla ja paneutumaan perehdyttämiseen ja nuorten työntekijöiden ohjaamiseen.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »