Skanskan Puistovahdista Oulun uusi eteläinen maamerkki

12.10.2016 9.00

puistovahti.jpg

Oulun keskustan eteläpuolelle nousee uusi maamerkki, 16-kerroksinen As. Oy Oulun Puistovahti, joka ottaa paikkansa kaupunkikuvassa niin kaupunkiin saavuttaessa kuin sieltä poistuttaessakin.

”Sijainti on keskellä kehittyvää Oulua. Keskustan läheisyys tuo kaikki palvelut kävelymatkan tuntumaan. Ympäristön vanhaa rakennuskantaa uusitaan ja täydennetään koko ajan ja samalla myös lähipalvelut paranevat. Puistovahti on tässä kehityksessä tärkeä ja näkyvä osa”, kertoo hankekehitysjohtaja Jukka Harjunpää Skanska Kodeista. Puistovahdin ennakkomarkkinointi on alkamassa ja rakennustöiden suunnitellaan käynnistyvän vielä tämän vuoden puolella.

Puistovahti on tuorein Skanskan asuintornitalohanke Suomessa. Tornitalorakentamisen edelläkävijänä Skanska on rakentanut ennen tätä kaikkiaan 13 asuintornitaloa eri puolille Suomea aina 1990-luvulta lähtien. Oulun Puistovahdin lisäksi Skanskan ajankohtaisia tornitalohankkeita ovat Järvenpäässä 18-kerroksinen Tupalankulma, joka valmistuu 2017 ja vuonna 2019 Tampereelle valmistuva kaupungin korkein asuintornitalo, 21-kerroksinen Luminary sekä Espoossa vuoden 2018 lopulla valmistuva 18 -kerroksinen Koho.

Kaupungin keskustavision mukaan Oulun yhdyskuntarakenne tiivistyy tulevina vuosina ja kaupunki tähtää pohjoisen Skandinavian vetovoimaisimmaksi ja suurimmaksi kaupungiksi. ”Kaupungin mittava pysäköintilaitosinvestointi, uusi kauppakeskus Valkea ja kesäkatu ovat tuoreita esimerkkejä keskusta-alueen aktiivisesta kehittämisestä. Oulun asukasmäärä kasvaa vuosittain noin 2500 henkilöllä. Puistovahdin kaltaista houkuttelevaa, Oulun profiilia edelleen nostavaa asuinrakentamista tarvitaan siksi lähivuosina edelleen”, kuvaa Oulun kaupungin asemakaavapäällikkö Mikko Törmänen.

”Tornitaloille on kysyntää ja ne alkavat olla luonteva osa urbaania kaupunki-ilmettä myös Suomessa. Oulun keskustan ruutukaavan alueella on täydennysrakentaminen ollut viime vuosikymmeninä pääosin korkeintaan viisi–kuusikerroksista, korkeammat rakennukset ovat vanhempaa tuotantoa. Tänä päivänä rannan ja radan väliin jäänyt keskusta-alue ei enää mahdu laajenemaan sivulle, joten keskusta-asuntojen kysynnän kasvaessa ylöspäin laajeneminen on nyt luonnollista”, kertoo Puistovahdin pääsuunnittelijana toimiva arkkitehti Jukka Laaksonen Arkkitehtitoimisto Laatio Oy:stä.

Näkyvä kotitalo keskeisellä paikalla

Oulun Puistovahdin suunnittelun lähtökohtana on toiminut sen ainutlaatuinen sijainti Oulun keskustassa, useiden pääväylien kohtauspisteessä. Tornitalo nousee Oulun kolmen pääkadun, Puistokadun, Uudenkadun ja Isokadun risteykseen osoitteeseen Puistokatu 34. Paikalla on aiemmin sijainnut 1970-luvulla rakennettu kiinteistöosakeyhtiö Kulmaleverin liike- ja toimistorakennus.

”Oulun uusi maamerkki saa ylleen helposti tunnistettavan hahmon. Puistovahdin 52 metrin korkeuteen kohoavan talon julkisivusta tulee pyöreä. Ympyrän muoto taloon tehdään parvekkeiden kaiteilla ja parvekelasituksella. Erottuva ilme syntyy myös parvekekaiteiden värityksellä, joka muodostaa taloon välkkyvä tekstuuri – varjoineen ja heijastuksineen rakennuksen ulkoasu muuttuu vuorokaudenajan ja auringonvalon vaihteluista”, kuvailee arkkitehti Jukka Laaksonen.

Puistovahdin korttelissa palautetaan vanha kaupunkimainen umpikorttelirakenne, jossa rakennukset ovat kadun reunassa ja keskelle jää kunnon piha. Autopaikat sijoitetaan pihan alle kellarikerroksiin, jolloin pihasta muodostuu väljä ja viihtyisä oleskelu- ja leikkipaikka. Puistovahdin viereen Puistokadun suuntaisesti rakennetaan toisessa vaiheessa viisikerroksinen As. Oy Oulun Puistolinna.

Puistovahtiin tulee 94 asuntoa. Valikoima on monipuolinen ja uusia koteja löytyy 34 neliön kompakteista kaksioista hulppeaan 151 neliön näköalahuoneistoon, jossa erikoisherkkuna on kolme terassia eri ilmansuuntiin. Asuntojen suunnittelussa korostuu valoisuus ja toimivuus. Muutamissa huoneistoissa on erikoisuutena puolilämmin viherhuone/parveke, joka laajentaa asunnon oleskelutiloja uudella tavalla. Ensimmäiseen kerrokseen tulee 114 neliömetriä liikehuoneistoja, jotka myydään myymälä- ja toimistotilakäyttöön.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »