Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kesä-elokuussa pienempi kuin vuotta aiemmin

21.10.2016 8.00

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2016 kesä-elokuussa 8,7 miljoonalle kuutiometrille. Määrä oli noin viidenneksen pienempi kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin.

Asuinrakennuksille myönnettiin rakennuslupia tilavuudella mitattuna 3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikissa muissa rakennustyypeissä kuutiometrimäärä jäi edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa alemmalle tasolle. Vuoden 2016 osalta vilkkaimpien kesälomakuukausien lupakuutioiden määrä jäi tavallista matalammalle tasolle.

Asuinrakentamisen kasvu hidastui

Asuinrakennuksille kesä-elokuussa myönnetty rakennuslupien kuutiomäärä oli 3,1 miljoonaa. Kerrostalojen rakentamiseen myönnetyt luvat pitivät koko asuinrakentamisen hienoisessa kasvussa.

Rakennuslupia myönnettiin kesä-elokuussa kaikkiaan 10 180 asunnolle, joka on 15,5 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin.

Asuinrakentamisen osuus kattoi kesä-elokuussa runsaan kolmanneksen koko rakentamiseen myönnetystä kuutiometrimäärästä.

Käynnissa oleva rakennustuotanto kasvaa edelleen

Volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi kesä-elokuussa 16,7 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi kasvoi ajanjaksolla 18,1 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 15,6 prosenttia. Rakennushankkeita aloitettiin samaan aikaan tilavuudella mitattuna 10 prosenttia ja asuinrakennushankkeita 11,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Rakennus- ja asuntotuotantotilaston aineisto

Rakennus- ja asuntotuotantotilaston tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen rakennuslupa-aineistoon. Rekisteriaineisto täydentyy sitä mukaa kun rakennusvalvontaviranomaiset toimittavat tietoja Väestötietojärjestelmään ja tilaston nyt julkaistut tiedot voivat tarkentua. Väestötietojärjestelmän uudistuksista johtuen vuodentakainen kertymätieto ei vastaa täysin tämänhetkistä aineiston kertymää ja aiheuttaa harhaa muutosprosenttilaskentaan. Uusimpien kuukausien osalta aineisto on vielä alipeittoinen ja täydentyy tulevien kuukausien aikana.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »