Betonirakenteiden lujuuspuutteisiin etsitään ratkaisuja

28.11.2016 15.00

Eräissä rakennuskohteissa havaitut betonin lujuusongelmat ovat herättäneet huolta. RT:n betoniteollisuus ja urakoitsijat pitävät tärkeänä, että syyt tutkitaan perusteellisesti, jotta vastaavat ongelmat osataan välttää jatkossa.

Viime päivinä on uutisoitu kohteista, joissa epäillään betonin lujuuden jääneen vaadittua alhaisemmaksi. Kohteissa tutkitaan parhaillaan, miltä osin kyse on betonin laadusta tai mahdollisesti valutyöstä ja jälkihoidosta. Myös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on ilmoittanut selvittänsä asiaa alan toimijoiden ja rakennusvalvonnan kanssa.

Betonin lujuutta valvotaan jo betonitehtaalla valmistettavista koekappaleista. Koekappaleita ei valmisteta yleensä kohdekohtaisesti, vaan määrävälein koko tuotanto läpi leikaten. Valvonnalla varmistetaan, että tuotannon lujuustaso pysyy riittävän korkeana. Suomessa valmisbetonin valmistusta valvoo Inspecta Sertifiointi Oy.

Jos valmiissa rakenteissa on syytä epäillä betonin laatua, valmisbetonin toimittajilta voi pyytää valmistusajan laadunvalvontakokeiden tulokset.

Betonin lujuutta valmiista rakenteista selvittämällä saadaan mittaustuloksia, jotka kuvaavat sekä betonin laatua että työsuorituksen onnistumista.

Uutta tietoa on tulossa

Betoninormeissa (BY65) on ohjeistettu menettelytapa ja standardi (SFS-EN 13791:2007) betonin lujuuden tutkimiseksi rakenteista. Standardista on tekeillä päivitetty versio ja taustaraportti, joissa betonirakenteiden lujuuden määrittelyä täsmennetään. Työ valmistunee ensi vuonna.

RT:ssä on käynnistämässä työ, jossa laaditaan alan yhteistyönä yksityiskohtaisemmat ohjeet betonin lujuuden selvittämiseksi rakenteista ja mittausten tulkitsemiseksi. Lisäksi suunnitteilla on täydennyskoulutusta, jolla muistutetaan betonin oikeaoppisesta käytöstä.

Myös Liikennevirasto on antanut viimeaikeisten tapahtumien pohjalta uudet ohjeet betonin lujuuden varmistamiseksi. 

Edelleen äärimmäisen harvinaista

Betonin laadunvalvonta on toteutettu jo vuosikymmeniä nykyisellä menettelyllä, ja se on koettu toimivaksi. Suomessa valmistetaan betonia noin viisi miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Ongelmia betonin lujuuden suhteen on ollut äärimmäisen harvoin.

28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"

Siirry arkistoon »