Skanska rakentaa uusia omistusasuntoja Helsinkiin Munkkiniemeen

03.12.2016 9.00

Skanska on hankkinut Helsingin Munkkiniemestä Huopalahdentien ja Rakuunantien kulmasta tontin, jolla on rakennusoikeutta kahden kerrostalon rakentamista varten.

Rakentamisen mahdollistava asemakaava on saanut lainvoiman elokuussa 2016.

”Suunnitelmissa on kaksi 7-9-kerroksista kerrostaloa, joihin tulee yhteensä noin 140 asuntoa sekä muutama pienehkö liiketila. Uusien asuntojen ennakkomarkkinointi alkaa keväällä 2017 ja ensimmäisen talon rakennustyöt pyritään aloittamaan syksyllä 2017”, kertoo Skanska Kotien myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma. Tällä hetkellä tontilla on kaksi autokatosta, jotka puretaan.

”Munkkiniemen alueella ei ole juurikaan käynnistynyt asuntojen uudistuotantoa vuosikymmeniin. Pian on tarjolla uusia moderneja asuntoja keskeisellä sijainnilla Munkkiniemen ja Munkkivuoren palvelujen äärellä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Asuntojen suunnittelu on käynnistynyt, ja otamme mielellämme vastaan asunnoista kiinnostuneiden toiveita ja tarpeita”, sanoo Kuosma.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »