Seepsula julkaissut uuden vastuullisuusraportin

08.01.2017 9.10

seepsuppilo.jpg

Seepsulan uusin vastuullisuusraportti on julkaistu joulukuussa 2016. Seepsula on kertonut vastuullisuusprojekteistaan jo vuodesta 2010 lähtien, ja uusin raportti on jatkoa vuoden 2012 ja 2014 raporteille.

Kuten aiemminkin, vastuullisuusraportti on toteutettu kansainvälisen GRI-ohjeiston mukaisesti. Global Reporting Initiative (GRI) -yhteisön avulla ollaan onnistuttu luomaan yhtenevä ohjeisto yritysten vastuullisuusraportointiin.

Vuosina 2014 ja 2015 Seepsula on jatkanut samalla oppimisen ja kehittymisen linjalla. Etulinjassa olevat arvot vastuullisuus, asiakastyytyväisyys ja jatkuva oppiminen ovat kaikki linkittyneitä toisiinsa. Vuodesta 2014 kehityspainopisteeksi on otettu eritoten kiviainestehtaan parantaminen asiakkaille, työntekijöille ja urakoitsijoille. Paikallisyhteisön ääni otetaan edelleen huomioon päätöksiä tehdessä ja toiminnan kehittyessä. Myös kiviainestehtaan ilmanlaadun parantamiseen on keskitytty mm. uuden kasteludumpperin hankinnalla, sekä Suomen ensimmäisellä automatisoidulla teleskooppisuppilolla.

- Parannamme jatkuvasti suoritustasoamme arvojemme pohjalta. Innovaatioissa ja toimintamallien uudistamisessa on aina lähtökohtana vastuullisuus, kommentoi Seepsulan toimitusjohtaja Karl Sjöblom.

Vastuullisuusraportti löytyy Seepsulan verkkosivuilta www.seepsula.fi sekä painettuna Seepsulan toimipisteistä.

GRI-raportti 2016

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »