Jättitapahtuma alkaa tänään Oulussa - kaivosala ja ydinvoimahanke vahvasti esillä23.05.2012 5.33
Pohjoinen teollisuus 2012 -tapahtumakokonaisuus kokoaa tänään ja huomenna torstaina Ouluun useiden teollisuuden toimialojen yritykset ja ammattilaiset. Ouluhallin ja sen ulkotilat ääriään myöten täyttävä kaksipäiväinen kokonaisuus pitää sisällään kunnossapito-, kaivos- ja teollisuuden alihankintamessut sekä automaatioalan Norrkama-näyttelyn. Tänään alkava ammattilaistapahtuma on lajissaan ylivoimaisesti kaikkien aikojen suurin Pohjois-Suomessa. Sen ohjelmaan kuuluu perinteisten messunäyttelyjen lisäksi paneelikeskusteluja, seminaareja ja tietoiskuja. Mielenkiintoiset paneelikeskustelut Talvivaaran Pekka Perä kertoo odottavansa rakentavaa keskustelua. Hän toivoo Talvivaaran myös pääsevän nyt välittämään ensikäden tietoa muille osallistujille ja yleisölle. Perä korostaa, että yhtiön ympäristökysymykset on kovalla työllä jo pystytty ratkaisemaan. ”Kaivosteollisuus on ehdottomasti tulevaisuuden ala Suomessa”, hän vakuuttaa. Laivakankaan kultakaivosta Raahessa johtava Krister Söderholm puolestaan uskoo, että osallistuminen tapahtumaan antaa mahdollisuuden kertoa kaivosteollisuuden myönteisistä vaikutuksista ja hyvistä näkymistä. ”Toivottavasti paikalle tulee myös kaivosteollisuutta arvostelleita. Liian usein meitä on ammuttu aivan puskista”, hän sanoo. Söderholm toivoo myös, että Pohjoinen teollisuus 2012 -tapahtumassa avautuu tilaisuus kertoa kaivosalan työllistämismahdollisuuksista ja huomattavista osaajatarpeista. Erittäin suuri kiinnostus Messujen järjestäjänä toimivan Expomark Oy:n projektipäällikkö Juha Nyholm sanoo mielenkiinnon tapahtumaa kohtaan olevan erittäin suuri. Näytteilleasettajia on peräti yli kolmesataa. Ouluhalli varattiin täyteen jo vuoden vaihteessa ja myös ulkotila – jossa on esillä esimerkiksi raskasta kaivoskalustoa – on tarkkaan käytössä. Suuri kiinnostus ei kuitenkaan ole yllätys. - Tämä kertoo Pohjois-Suomen teollisuuden vireästä tilasta. Täällä tehty viime vuosina suuria investointeja ja uusia on vireillä. Teollisuuden näkymät pohjoisessa ovat valoisat. Nyt toteutettava tapahtumakokonaisuus tuo kattavasti pohjoista teollisuutta yhteen ja tarjoaa mahdollisuuden tavata yhdellä kertaa alueen teollisuuden tärkeimmät päättäjät, korostaa Nyholm. Yksi tekeillä olevista suurinvestoinneista on Pyhäjoelle aikanaan nouseva Fennovoiman ydinvoimalaitos. Fennovoima onkin ensimmäistä kertaa mukana yhtenä messujen monista yhteistyökumppaneista. Yhtiö pitää Pohjoinen teollisuus 2012 -tapahtumaa tärkeänä keinona kertoa voimalahankkeen etenemisestä ja tavata tulevia yhteistyökumppaneita. Suurhankkeiden turvallisuus ja työllisyys puhuttavat Kaivostoiminnan turvallisuuteen paneudutaan luonnon ja ihmisen näkökulmasta Oulu Mining Schoolin ja POHTOn yhteisessä Toimivan kaivoksen ympäristön hallinta – maa, vesi ja ilma -seminaarissa keskiviikkona 23.5. Tilaisuus on tarkoitettu kaivosten ammattilaisille, tuotanto-, ympäristö- ja turvallisuuspäälliköille, kaivosteknologiayrityksille, viranomaisille, kunnallisille päättäjille ja alan opiskelijoille. Lisäksi keskiviikkoaamuna pidetään yrittäjille tarkoitettu tilannekatsaus pohjoisessa vireillä olevista suurhankkeista Oulun Energia Areenalla. Tilaisuuden järjestää Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät. Torstaina 24.5. on työnhakijoille suunnattu tilaisuus kaivosteollisuuden ja ydinvoimalahankkeen työmahdollisuuksista, alalle kouluttautumisesta ja alan osaamisvaatimuksista Oulun seudun TE-toimistossa klo 10–13. Lisätiedot:www.kaivosmessut.fi www.kunnossapitomessut.fi www.sopimusvalmistusmessut.fi |