YIT aloittaa jo toisen asuntokohteen rakentamisen Ranta-Tampellassa Tampereella

09.02.2017 8.00

rantatam.jpg

YIT käynnistää toisen asuinkerrostalokohteen rakentamisen Ranta-Tampellan aluehankkeessa Tampereella.

Kohde on Kanavakorttelin osana oleva Asunto Oy Tampereen Kanavanvahti, johon tulee 92 asuntoa ja yhteensä noin 4 500 neliömetriä asuinpinta-alaa. Kohteen arvo on noin 30 miljoonaa euroa, ja se valmistuu syksyllä 2018.

Kanavakortteliin on suunnitteilla viisi taloyhtiötä, joista Kanavavahti on ensimmäinen. Asuntojen keskeinen sijainti keskustan lähellä ja alueelle rakennettavan kanavan varrella luovat puitteet ainutlaatuiselle asumiselle.

Ranta-Tampella on yksi suurimmista rakennusalueista Tampereella tulevien vuosien aikana. Alue rakennetaan useassa vaiheessa Tampellan alueen ranta-alueelle kantakaupungin jatkeeksi Näsijärven rantaan. Aluehankkeessa on mukana useita toimijoita ja hankkeen kokonaisarvo on noin 900 miljoonaa euroa. Noin 16,5 hehtaarin alueelle rakennetaan yhteensä yli 2 000 uutta asuntoa. YIT on suurin rakentaja alueella, ja sen tonttien rakennusoikeus on noin 80 000 kem2 (kerrosala).  Alueen esirakentamistyöt aloitettiin kesällä 2014 ja koko alueen odotetaan valmistuvan vuoteen 2030 mennessä.

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin

Siirry arkistoon »