Skanskalle mittava tienpäällystysurakka Ylä-Lapissa ja Rovaniemen seudulla

16.03.2017 16.10

skanska.png

Skanska ja Lapin ELY-keskus ovat allekirjoittaneet sopimuksen suuresta tienpäällystysurakasta Lapissa. Urakka sisältää peräti 21 kohdetta, ja ne painottuvat Ylä-Lappiin ja Rovaniemen seudulle. Päällystystyöt käynnistyvät kesäkuussa, ja urakka valmistuu syyskuussa 2017.

Suurimmat kohteet ovat Kt 92 Kaamanen–Kielajoki-osuus, Mt 970 Nuorpiniemi–Kaava sekä Mt 934 Ounasjoen Itäpuolentie Rovaniemi–Tapionkylä. Yhteensä urakan kohteista kertyy noin 87,5 kilometriä päällystettävää tietä.

Urakassa tehdään perinteistä päällystämistä, MPKJ-käsittelyä sekä rakenteenparantamista sekoitusjyrsinnällä, kantavan kerroksen lisäämisellä ja teräsverkoilla. ”MPKJ-menetelmällä urautunut päällyste kuumajyrsitään urien pohjan tasoon ja alusta tasataan jyrsityllä massalla. Tasatulle kuumalle alustalle levitetään välittömästi uusi päällyste”, kertoo Skanska Asfaltti Oy:n tuotantopäällikkö Vesa Räme.

Tieosuudella Kaamanen–Kielajoki tehdään lisäksi näkemäleikkauksia 18 kappaletta. ”Tämä tarkoittaa, että osuudella on muodoltaan sellaisia mäkiä, joissa vastaantulevan liikenteen näkyvyys kuljettajalle on nykyisin kehno. Näitä mäkiä muokataan, ja niistä pois leikattu materiaali käytetään alavien paikkojen tasaamiseen eli mäkisen maaston muotoja tasataan näkyvyyden parantamisen vuoksi. Maa-aineksia siirretään 53 000 kuution verran. Tietä myös levennetään 27 kilometrin matkalla”, Räme kuvailee. 

Urakkaan valmistetaan massoja kuudella asemapaikalla Rovaniemellä, Sodankylässä, Inarissa, Karigasniemellä, Ivalossa ja Utsjoella, yhteensä 78 000 tonnia.

”Päällystystyöt aiheuttavat hetkellisiä liikenteen pysähtymisiä ja nopeusrajoitusten alentamista. Työt pyritään luonnollisesti tekemään niin, että haitta tienkäyttäjille olisi mahdollisimman vähäinen”, sanoo Räme.

Skanska on aikaisemminkin tehnyt Lapin ELY-keskukselle mittavia päällystysurakoita.

16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta

Siirry arkistoon »