Raatekankaan eritasoliittymän rakennustyöt, Joensuussa, alkavat

20.03.2017 8.40

tietyot.png

Raatekankaan eritasoliittymän rakennustyöt valtatie 6:n sekä Raatekankaantien ja Salpakankaankadun liittymässä, Joensuussa, alkavat valmistelevilla töillä viikolla 12. Varsinaiset rakennustyöt alkavat huhtikuun alussa 2017. Hanke valmistuu marraskuussa 2018. Hanke toteutetaan Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Joensuun kaupungin yhteisrahoituksella. ELY -keskus toimii rakennuttajana.

Valtatie 6 on merkittävä valtakunnan pituussuuntainen tieyhteys Kajaanista Lappeenrantaan ja se kuuluu kansainväliseen TEN- tieverkkoon.  Hankkeen tavoitteena on parantaa valtatie 6:lla Raatekankaan liittymän liikenteenvälityskykyä ja liikenneturvallisuutta sekä vähentää risteävää liikennettä ja onnettomuuksia. Lisäksi alueen pääkatuja parannetaan vastaamaan ennustettua liikennemäärien kasvua. Hankkeen myötä myös kevyen liikenteen sujuvuus ja turvallisuus paranevat sekä valtatien suunnassa että katuverkolla.

Hankkeen sisältö

Raatekankaalle, valtatie 6:n, Raatekankaantien ja Salpakankaankadun risteykseen rakennetaan eritasoliittymä. Hankkeessa rakennetaan kiertoliittymä ja kaksi siltaa ajoneuvoliikenteelle sekä neljä alikulkusiltaa jalankulku- ja pyöräliikenteelle. Lisäksi parannetaan valtatie 6:ta noin 1,6 km:n matkalla. Raatekankaantie ja Salpakankaankatu levennetään peruspoikkileikkaukseltaan nelikaistaisiksi ja kaksiajorataisiksi välillä Lukkotie–Salpakatu ja katuliittymien kanavointeja ja liikennevalo-ohjauksia lisätään. Jalankulku- ja pyöräilyväyliä Raatekankaan ja keskustan välillä parannetaan. Kaikki rakennettavat tieosuudet päällystetään.

Ratkaisuiden tavoitteena on parantaa valtatien liikennöitävyyttä ja vastata Joensuun kaupungin Raatekankaan alueen maankäytön tarpeisiin.

Työnaikaiset liikennejärjestelyt

Rakentaminen aiheuttaa tilapäisesti haittaa ajoneuvoliikenteelle sekä melu-, pöly- ja tärinähaittaa lähialuille. Rakennusjärjestys voidaan sovittaa siten, että rampit rakennetaan ensin ja valtatien liikenne siirretään työnajaksi rakennetuille rampeille. Siltapaikat voidaan rakentaa liikenteeltä syrjässä. Katuverkon liikenne johdetaan kiertotiellä ohi siltatyökohteiden.

Rakennustyön takia joudutaan yleistä liikennettä ohjaamaan ja rajoittamaan työn etenemisen tahdissa. Tilapäiset liikennejärjestelyt kiertoteineen ovat käytössä syksyyn 2018 saakka.

Hankkeen rahoitus

Hanke toteutetaan Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Joensuun kaupungin yhteisrahoituksella. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 9,3 milj.eur. Pääurakoitsija on Oteran Oy.

16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta

Siirry arkistoon »