Vain noin puolet EU-maista yltäisi nykykehityksellä unionin vuodelle 2020 asettamiin ilmastotavoitteisiin, selviää EU:n ympäristöviraston tuoreesta raportista. Suomi on yksi 13 maasta, jotka näyttävät saavuttavan päästövähennyksille, uusiutuvan energian tuotannolle ja energiatehokkuudelle asetetut tavoitteet.

Nykyisten ilmastotavoitteiden mukaan EU sitoutuu vähentämään kasvihuonepäästöjä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Uusiutuvien osuus energian kokonaiskulutuksesta nostetaan 20 prosenttiin ja lisäksi energiatehokkuutta parannetaan 20 prosenttia.

EEA:n raportin mukaan EU kokonaisuudessaan etenee hyvällä uralla, ja päästövähennystavoitteen osalta jopa ylisuoriutuu. Viime vuonna päästöt olivat 23 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990, ja ennuste on, että vuoteen 2020 mennessä EU yltää 25 prosentin vähennykseen.

Alustavien tilastojen mukaan uusiutuvien osuus energiakulutuksesta oli viime vuonna 16 prosenttia ja siten matkalla kohti tavoitetta. Myös energiatehokkuuden osalta EU näyttää saavuttavan 2020-tavoitteensa, EEA arvioi.

Jäsenmaiden tasolla kehitys on kuitenkin vaihtelevaa. Vain 13 28:sta jäsenmaasta näyttää saavuttavan kansalliset tavoitteensa kaikilla kolmella alueella. Moni jäsenmaa joutuu siis vielä tekemään lisätoimia ilmastolupausten täyttämiseksi. Yksittäisten tavoitteiden osalta kehitys on parempaa: päästötavoitteeseen on yltämässä 24, uusiutuvan tavoitteisiin 20 ja energiatehokkuuden tavoitteisiin niin ikään 20 jäsenmaata.

EU on jo sopinut alustavasti tulevan vuosikymmenen ilmastotavoitteista. Globaalista, vuoteen 2030 ulottuvasta ilmastosopimuksesta neuvotellaan parhaillaan. Neuvottelut huipentuvat joulukuun alussa Pariisin kansainväliseen ilmastokokoukseen.

Jarno Hartikainen
jarno.hartikainen@kauppalehti.fi