Liikenne- ja viestintäministeriön budjettiehdotus 2,9 miljardia euroa

18.08.2014 5.10

Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa hallinnonalalleen 2 899 miljoonan euron määrärahoja vuodelle 2015.

lvm_logo.jpgLiikennepolitiikan lohkolle ehdotetaan yhteensä 1 925 miljoonaa euroa, josta liikenneverkon osuus on 1 668 miljoonaa euroa. Viestintäpolitiikan lohkolle ehdotetaan 552 miljoonaa euroa. Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö on arvioinut lisätalousarvioesityksessään hankkeet, jotka olisi teknisesti mahdollisesti aloittaa jo 2014.

Valtiovarainministeriön ehdotus liikenne- ja viestintäministeriön budjetiksi vuodelle 2015 on pääosin ministeriön oman ehdotuksen mukainen. Ministeriö täydensi omaa ehdotustaan kesällä.

Hallituksen kehyspäätöksessä 3.4.2014 perusväylänpitoon kohdistettiin 100 milj. euron leikkaus. Liikenne- ja viestintäministeriö ehdotti talousarvioehdotuksen täydennyksessä 50 milj. euron lisäystä perusväylänpitoon leikkauksen kompensoimiseksi. Valtiovarainministeriön ehdotus on ministeriön ehdotuksen mukainen.

Vuonna 2015 alkavaksi suunniteltu Ylivieska─Iisalmi─Kontiomäki –radan toiminnallisuuden parantaminen siirretään vuoteen 2016. Lisäksi Valtatie 12 Tampereen rantaväylän takaisinmaksua myöhennetään johtuen hankkeen ajoituksesta.

Useita liikennehankkeita eri puolella Suomea

Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa käynnistettäväksi vuonna 2015 liikennepoliittisessa selonteossa nimettyjä hankkeita.

Vt 22 Oulu─Kajaani─Vartius-hankkeen tavoitteena on liikenteen sujuvuuden parantaminen lähinnä Oulun kaupunkiseudulla ja lisäksi liikenneturvallisuuden parantaminen koko yhteysvälillä. Hankkeesta on tehty uudelleenarviointi, joka on osoittanut, että kustannustehokkaimmat kohteet ovat Oulun ja Kajaanin päissä. Hanke sisältää Oulun päässä lähinnä Valtatie 22 parantamisen välillä Joutsentie─Iinatti. Lisäksi koko yhteysvälillä tehdään pienimuotoisia turvallisuutta parantavia liikennejärjestelyjä useissa kohdissa. Hankkeen kustannusarvio on valtion menojen osalta 15 milj. euroa. Liikenne- ja viestintäministeriö on ehdottanut hankkeen käynnistämistä jo vuoden 2014 lisätalousarvioehdotuksessa, minkä valtiovarainministeriö on hyväksynyt.

Valtatie 8 Turku-Pori –hankkeelle myönnetty valtuus 102 milj. euroa tulee alittumaan 10 milj. eurolla. Valtuuden alittumisesta huolimatta hanketta on mahdollista laajentaa ja jatkaa moottoritietä Nousiaisiin asti. Ministeriö on ehdottanut hankkeen rakentamisen nopeuttamista vuodelle 2014, minkä valtiovarainministeriö on hyväksynyt.

Riihimäen kolmioraide -hankkeen tavoitteena on tavaraliikenteen tehostaminen. Hankkeen kustannusarvio on 10 milj. euroa. Hankkeessa rakennetaan Kouvolan suunnasta Tampereen suuntaan johtava noin 1,2 kilometrin pituinen Riihimäen kolmioraide, joka mahdollistaa tavarajunien suoran ja joustavan liikennöinnin rataverkon vilkkaimpien ratapihojen välillä. Hanke mahdollistaa myös vaihdottoman henkilöliikenteen.

Helsinki─Riihimäki-rataosan kapasiteetin lisäämisen ensimmäisen vaiheen tavoitteena on parantaa rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä lisäämällä rataosan välityskykyä. Ensimmäisessä vaiheessa junaliikenteen toimintavarmuus parantuu ja häiriö- ja poikkeustilanteista aiheutuvat viivytykset vähenevät. Hanke sisältää Kyrölä-Purola-välin lisäraiteiden rakentamisen, raide- ja vaihdejärjestelyjä sekä laitureiden kunnostuksia (mm. Riihimäellä). Hankkeen kustannusarvio on 150 milj. euroa. Junaliikenteen säännöllinen tarjonta voidaan kasvattaa kahdella junaparilla tunnissa Helsingin ja Riihimäen välillä nykyisen kahden lisäksi. Junatarjonnan merkittävä lisääminen on kuitenkin mahdollista vasta toisessa vaiheessa rakennettavien muiden lisäraiteiden myötä.

Valtatie 3 Tampere─Vaasa, Laihian kohdan ensimmäisen vaiheen kustannusarvio on 27 milj. euroa. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan Valtatie 3 ja Valtatie 18 liittymäjärjestelyt. Vuoden 2015 rahoitustarve on 2 milj. euroa.

Rauman meriväylän syventäminen käsittää Rauman nykyisen 10 metrin väylän syventämiseen liittyvät ruoppaus- ja läjitystyöt sekä väylän merkintään liittyvät turvalaitetyöt. Väylän syvyys kasvatetaan 11 metriin. Hankkeen kustannusarvio on valtion väyläosuudella 20 milj. euroa. Lisäksi hankkeen toteutukseen liittyvien Rauman sataman syvennys- ja laajennustöiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Rauman satama. Hanke käynnistyy vuonna 2014.

Savonlinnan syväväylän siirtäminen edellyttää 52 milj. euron valtuuden vuoden 2015 talousarvioon sekä määrärahan 2 milj. euroa vuodelle 2015. Hanke kuuluu liikennepoliittisen selonteon vuosien 2016–2022 kehittämisohjelmaan.

Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa lisäksi seuraavien käynnissä olevien hankkeiden valtuuden tarkistuksia:

Pohjanmaan radan loppuunsaattaminen edellyttää hankkeelle myönnetyn 654 milj. euron valtuuden tarkistamista 654 milj. eurosta 674 milj. euroon. Tarkistus aiheutuu ennakoitua suurempien siltatöiden vuoksi.

Valtatie 19 Seinäjoen itäisen ohikulkutien loppuunsaattaminen toiminnallisuuden ja turvallisuuden hyötyjen saamiseksi edellyttää hankkeelle myönnetyn 63 milj. euron valtuuden tarkistamista 75,5 milj. euroon. Kunnan osuus hankkeesta on 2,8 milj. euroa. Hankkeessa rakennetaan Rengonkylä-Nurmo välillä tie uuteen paikkaan Seinäjoen itäpuolelle keskikaiteellisena ohituskaistatienä ja tehdään nykyiselle valtatielle uuden ohikulkutien rakentamiseen liittyvät toimenpiteet ml. 5 eritasoliittymää. Näin tie- ja katuverkko jäsentyvät oleellisesti selkeämmiksi. Ilman lisärahoitusta osa maantieliikenteestä jää katuverkolle eikä liikenneturvallisuus-, melu- ja päästöongelmia saada vähennettyä katuverkolla. Hankkeelle on tarkoitus osoittaa lisämäärärahoja jo vuoden 2014 lisätalousarviossa.

Talousarvioehdotuksen täydennyksessään liikenne- ja viestintäministeriö on nostanut esille myös Soklin kaivoshankkeen edellyttämän väyläinvestoinnin Itä-Lappiin. Lisäksi Länsimetron jatkoa Matinkylä─Kivenlahti ja hankkeeseen liittyvien liityntäyhteyksien valmistelua jatketaan.

Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa varattavaksi aikaisemmin päätettyjen hankkeiden toteuttamiseen 345,5 milj. euroa. Lisäksi jo valmistuneiden elinkaarihankkeiden ja jälkirahoitteisten hankkeiden takaisinmaksulle varataan 120 milj. euroa.

Perusväylänpidon leikkaukset heikentävät liikenneväylien kuntoa

Valtion omistaman liikenneverkon ylläpitoon esitetään 927 milj. euroa. Vähennystä vuoden 2014 määrärahaan on 63 milj. euroa. Tämä tulee heikentämään liikenneväylien kuntoa. LVM on esityksellään pyrkinyt minimoimaan vaikutukset liikenneväylien kuntoon.

Päällystettyjen teiden kunto heikentyy kuitenkin sekä keskeisellä tieverkolla että alemmalla tieverkolla. Huonokuntoisten siltojen määrä kasvaa. Mittoihin ja massoihin kohdistuva lisärahoitus ei tältä osin paranna tilannetta. Lisäksi tieliikenteen turvallisuus heikkenee ja meluntorjuntatoimenpiteitä vähennetään.

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla on valmisteltu Liikenneviraston asiantuntijanäkemykseen perustuen ehdotuksia elinkeinopoliittisiksi liikennehankkeiksi lisätalousarvioehdotukseen. Valtiovarainministeriön mukaan vuoden 2014 lisätalousarviossa osoitetaan määrärahoja tällaisiin hankkeisiin.

Hallituksen kehyspäätökseen 3.4.2014 sisältyi 30 milj. euron lisäys perusväylänpitoon. Määräraha on tarkoitettu kertaluonteisiin investointeihin työllisyyden ja kasvun turvaamiseksi kriittisimmissä liikenneinfrastruktuuritarpeissa ja eräissä äkillisissä rakennemuutoshankkeissa.

Perusväylänpidossa jatketaan vuonna 2014 aloitettuja hankeohjelmia. Junaliikenteen turvallisuutta, sujuvuutta ja täsmällisyyttä parannetaan pääratojen routa- ja pehmeikkökorjauksilla. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat n. 85 milj. euroa, ja vuoden 2015 määräraha 5 milj. euroa. Raakapuuterminaalien hankeohjelman kokonaiskustannukset ovat 40 milj. euroa, ja vuoden 2015 osalta hankkeelle kohdennetaan 7 milj. euron määräraha.

Suomen logistista kilpailukykyä on parannettu nostamalla raskaiden tavarankuljetusajoneuvojen ja ajoneuvoyhdistelmien suurimpia sallittuja mittoja ja massoja. Hallitus osoitti vuonna 2013 tiestön kunnostukseen kehyskaudella yhteensä 55 miljoonaa euroa rahoitusta, jolla voidaan korjata logistisesti kriittisimpiä kohteita. Vuoden 2015 osalta rahoitus on 10 milj. euroa.

Maankäytön, liikenteen ja asumisen aiesopimuksiin varataan 15 milj. euroa.

Uusi jäänmurtaja valmistuu toimintakaudelle 2015-2016. Vuodelle 2015 ehdotetaan 55 milj. euron määrärahaa jäänmurtajan hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Jäänmurtajan kokonaiskustannukset ovat 128 milj. euroa, josta 123 milj. euroa on perusjäänmurtajan hankintakustannuksia ja 5 milj. euroa öljyntorjuntalaitteiston varustamiskustannuksia.

Liikennevirastolla on jäänmurtopalveluja koskeva monivuotinen palvelusopimus Arctia Icebreaking Oy:n kanssa. Sopimus koskee ns. perinteisiä jäänmurtajia. Nykyinen sopimus päättyy 31.10.2015. Liikennevirasto ottaa käyttöön sopimukseen liittyvät molemmat viiden vuoden mittaiset optiot. Liikennevirasto oikeutetaan solmimaan viiden vuoden mittaiselle sopimuskaudelle sopimuksia perinteisten jäänmurtopalveluiden hankkimiseksi siten, että siitä saa aiheutua valtiolle menoja enintään 135 milj. euroa.

Hallituksen kehyspäätös sisälsi 2 milj. euron leikkauksen yksityisteiden kunnossapidon ja parantamisen avustuksiin. Määrärahaleikkauksen jälkeen momentin määräraha on 3 milj. euroa. Vuonna 2015 avustus kohdistetaan lauttojen käytön (2 milj. euroa) ja kunnossapidon tukemiseen ja vähäisessä määrin teiden parantamiseen (1 milj. euroa).

Liikenteen viranomaispalvelut

Katsastustoiminnan valvontamaksua alennetaan vuoden 2015 alusta 2,90 eurosta 2,20 euroon aloitettua katsastusta kohden. Katsastustoiminnan valvontamaksun tarkistaminen on mahdollista mm. toiminnon onnistuneen kilpailutuksen johdosta.

Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee elokuun lopun budjettiriiheen esityksen ajoneuvojen romutuspalkkiokokeiluksi. Tarkoituksena on, että Liikenteen turvallisuusvirasto toteuttaisi autojen romutuskampanjan. Kokeilun tavoitteena olisi edistää autokannan uudistumista ja samalla vähentää ajoneuvoliikenteestä aiheutuvia päästöjä ja parantaa liikenneturvallisuutta. Romutuspalkkioon olisi oikeutettu uuden auton ostaja, joka vie vähintään 10 vuotta vanhan autonsa romutettavaksi lailliseen kierrätyspisteeseen. Romutuspalkkio koostuisi valtionosuutena maksettavasta 1 000 euron avustuksesta sekä autoalan maksamasta 500 euron palkkiosta. Romutuspalkkio maksettaisiin yhdestä autosta vain kerran ja vain luonnolliselle henkilölle. Kampanja toteutettaisiin määräaikaisena 1.4.–30.9.2015. Kustannukset valtiolle olisivat noin 5 milj. euroa.

Liikenteen ostoihin ja tukemiseen 207 milj. euroa

Hallituksen kehyspäätös 3.4.2014 sisälsi 5 milj. euron leikkauksen joukkoliikenteen tukemiseen. Säästöt kohdennetaan siten, että suurten kaupunkiseutujen joukkoliikennetuesta vähennetään 3 milj. euroa ja keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikennetuesta 2 milj. euroa. Hallitusohjelman mukaan joukkoliikennemarkkinaosuutta lisätään erityisesti kaupunkiseuduilla.

Väylämaksu puolitetaan vuosiksi 2015–2017. Väylämaksun yksikköhintoja alennetaan lastialuksia ja parhaita jääluokkia painottaen. Valtion tulot vähenevät väylämaksun puolittamisen myötä 42 milj. euroa vuonna 2015. Tavaraliikenteen ratavero poistetaan vuosiksi 2015-2017. Lisäksi lästimaksujen perintä lopetetaan. Lästimaksuja on peritty vuosittain alle miljoona euroa. Näillä muutoksilla otetaan huomioon vuonna 2015 voimaantulevan rikkidirektiivin ulkomaankaupalle aiheuttamat kustannukset. Ne ovat myös osa vuonna 2013 tehtyä työmarkkinaratkaisua.

Liikenteen tukemiseen ja ostopalveluihin ehdotetaan 207,3 milj. euron määrärahaa. Määräraha jakautuisi seuraavasti:

- Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantaminen 86,4 milj. euroa
- Luotsauksen hintatuki 4,2 milj. euroa
- Valtionavustus koulutuksesta 0,8 milj. euroa
- Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen 98,9 milj. euroa
- Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostot ja kehittäminen 11,7 milj. euroa
- Yhteysalusliikennepalvelujen ostosopimukset 5,3 milj. euroa

Median innovaatiotuki käyttöön, laajakaistahankkeelle lisärahoitusta

Hallituksen kehyspäätöksessä 3.4.2014 median innovaatiotukeen kohdistettiin kasvutoimena yhteensä 30 milj. euroa vuosina 2014-2016. Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa vuodelle 2015 median innovaatiotukeen 10 milj. euron määrärahaa.

Valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteutukseen ehdotetaan rahoitusta 21,5 milj. euroa vuodelle 2015. Määräraha sisältää 11 milj. euroa lisäystä alun perin hankkeelle suunniteltuun rahoitukseen. Tällä turvattaisiin käynnistyneiden hankkeiden toteutuminen.

Yleisradio Oy:n julkisen palvelun rahoitusuudistuksessa vuonna 2012 sovittiin, että julkisen palvelun rahoituksen suuruus tarkistetaan vuosittain kustannustason nousua vastaavasti. Eduskuntaryhmien tekemän päätöksen mukaisesti indeksikorotusta ei kuitenkaan poikkeuksellisesti tehdä vuonna 2015. Määräraha säilyy 507,9 milj. euron suuruisena. Indeksin tilapäinen jäädytys valmistellaan budjettilakina.

Sanomalehdistön tuki säilyy ennallaan 0,5 milj. eurona.

Viestintäviraston kyberturvallisuuskeskuksen toimintaa vahvistetaan ja toiminnalle osoitetaan 1,5 milj. euron määräraha. Lisäksi virasto toimii viranomaiskäyttöön tarkoitetun korkean luotettavuuden PRS-paikannuspalvelun kansallisena vastuuviranomaisena. Tämän toiminnan käynnistämiseen osoitetaan 0,15 milj. euron määräraha.

Ilmatieteen laitoksen määrärahat vähenevät pysyvästi

Valtioneuvosto teki 5.9.2013 periaatepäätöksen valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksesta. Periaatepäätöksen mukaisesti kehyskaudella toteutetaan useita organisaatiouudistuksia. Kokonaisuudistuksen myötä Ilmatieteen laitoksen toimintamenomäärärahat vähenevät 1 milj. eurolla vuonna 2015. Vuodesta 2016 alkaen toimintamenomäärärahat vähenevät pysyvästi usealla miljoonalla eurolla vuosittain.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"
12.03.2024 11.00Rakennuskustannukset pysyivät ennallaan vuoden 2024 helmikuussa vuodentakaisesta
10.03.2024 14.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.03.2024 13.30Kubotan maataloustraktorit Matekon tuotevalikoimaan
04.03.2024 8.00Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.02.2024 12.22Matekon Seinäjoen toimipisteessä tapahtuu - uutta voimaa myyntiin ja Konepäivät tulossa!
28.02.2024 8.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2024 tammikuussa 1,0 % vuodentakaisesta
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
24.02.2024 11.00Metso toimittaa keskeistä murskaus- ja jauhatustekniikkaa australialaiseen kultakaivokseen
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 14.00engcon lanseeraa tärylevyn uuteen kokoluokkaan
22.02.2024 11.00Kaivosteollisuus ry:n EDI-työkalu on nyt julkaistu
20.02.2024 15.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
20.02.2024 12.00Nimitykset: Tuomas Hietanen ja Petteri Karttunen vahvistaa Suomen Rakennuskoneen myyntitiimiä
19.02.2024 16.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 loka-joulukuussa 27 % vuodentakaisesta
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 10.00Lahti ja Hollola ehkäisevät jäte- ja hulevesitulvia yhteistyöhankkeella
12.02.2024 9.00Anglo American ja Suomen Malmijalostus selvittävät suomalaisen akkuarvoketjun mahdollisuuksia
10.02.2024 9.00RealMacinery laajentaa Mecalac edustustaan kaivukoneisiin
09.02.2024 20.33KATSO TÄSTÄ 9.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.02.2024 11.40Metsolta uusi sovellus murskaimien ja -seulojen etäohjaukseen
06.02.2024 14.00Metallinjalostajat ry: EU:n uudet 2040 ilmastotavoitteet korostavat investointien tärkeyttä
05.02.2024 10.00Kestävää kaivososaamista viedään Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltojen tuella - Minearc-projekti julkistettiin
03.02.2024 12.00Onko tässä Suomen kansainvälisin jälleenmyyjäkokous?
02.02.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 2.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
31.01.2024 11.00Asuntotuotannon käynnistämiseen Suomessa tarvitaan valtiontukea
30.01.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - mukana Hydrauliikka teema
30.01.2024 11.00SSAB julkisti vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteensa
29.01.2024 12.00Länsi-Suomen Avant-keskus avaa ovensa helmikuussa Liedossa
26.01.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 26.1. LÄHETYS! Kooste Kuopion Konepäiviltä - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
24.01.2024 13.56Aki Laakkio sanoo säästävänsä rahaa Leican-koneohjausjärjestelmällä
24.01.2024 9.33Pasi Virta nimitetty Rotatorin operatiiviseksi johtajaksi
23.01.2024 11.00YIT:n ja NRC Group Finlandin työyhteenliittymä valittu rakentamaan Espoon kaupunkirataa
22.01.2024 10.00Tampereen Energia valitsi Caverionin toteuttamaan putkistourakan biovoimalaitoksella
19.01.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 19.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.01.2024 9.30Janne Mäihäniemi mukaan Aari Rahoituksen tiimiin
17.01.2024 11.14Steelwrist tuo keväällä markkinoille uuden kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjämalliston
15.01.2024 11.00EV Metals Group solmi puitesopimuksen Metson kanssa Saudi-Arabiaan rakennettavan litiumkemikaalitehtaan keskeisenä teknisenä kumppanina
12.01.2024 21.30KATSO TÄSTÄ 12.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.01.2024 9.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 6,8 % vuodentakaisesta
10.01.2024 13.00GRK on valittu toteuttamaan Espoon kaupunkiradan ensimmäistä alueurakkaa
08.01.2024 11.00Metso toimittaa murskausteknologiaa kahteen kuparikaivokseen Keski-Aasiassa
07.01.2024 12.00Kaivinkoneen kuljettaja Eira, 22, on tärkeä Rototiltin tuotekehitykselle
05.01.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 5.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.01.2024 10.20Metso toimittaa neljä murskausasemaa Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan
03.01.2024 9.25Aari Rahoitus Oy vahvisti tiimiään
02.01.2024 14.29Virolaisyritys osti JCB -työkoneiden maahantuoja Matekon
01.01.2024 15.001 360 456 kertaa kiitos!
30.12.2023 9.33Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 9,9 % vuodentakaisesta
29.12.2023 18.00KATSO TÄSTÄ 29.12. VUODENVAIHTEEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet
27.12.2023 8.00Future Tech Service (FTS) ja Metso solmivat jakelusopimuksen Etelä-Koreassa
25.12.2023 11.00Mineraaliklusterin yhteisöverot nousivat 415 miljoonaan euroon
22.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! joululähetys 2023 - mukavia tarinoita kuljetus, maarakennus ja metsäalan alan toimijoilta
21.12.2023 9.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 marraskuussa 3,2 % vuodentakaisesta
19.12.2023 12.00"Kehitys kulkee ja me menemme sen mukana" - L5 Navigation hyvä valinta VM Suomalaiselle
15.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 15.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.12.2023 12.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,8 % vuodentakaisesta
13.12.2023 9.50Koneohjauksen uusi ulottuvuus
10.12.2023 11.00Skanska ja Metropolia Ammattikorkeakoulu sinetöivät pitkään jatkuneen kumppanuuden työelämäyhteistyösopimuksella
08.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 8.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.12.2023 11.00Volvo Construction Equipment parantaa lataamisen joustavuutta siirrettävällä Power Unit -yksiköllä
07.12.2023 9.00Ruukkiin kuuluva Plannja tarjoaa ensimmäisenä Skandinaviassa kattoja fossiilivapaasta teräksestä
06.12.2023 11.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,6 % vuodentakaisesta
05.12.2023 14.00Rototiltin ohjainkahvoille palkinto hyvästä muotoilusta - jo kolmatta kertaa
05.12.2023 10.00Jyväskylän kaupunki vahvistaa kiertotalousmallia sekä kaupunkiorganisaatiossa että alueellisesti
04.12.2023 11.00Huipputehokas betonin kierrätysmurskain on myös ympäristöystävällinen
02.12.2023 13.00Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa
01.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 1.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.12.2023 9.00RealMachineryn uusi edustus McCloskey tuo kokonaispalveluratkaisut kivenmurskaukseen
29.11.2023 11.34Väitös: Kuvaan perustuvia mittauksia voidaan hyödyntää raskaan kaluston puomeissa
29.11.2023 8.00Avesco Used Day 2023 nyt perjantaina 1.12. Keravalla - lähde edullisille konekaupoille
28.11.2023 11.00Kiinteistönhoito-Keskiviikko 29.11.2023 klo 10-14 huomenna Helsingin Tattarisuolla
27.11.2023 10.00Metso vahvistaa kaivosalan huoltokapasiteettia Arizonassa Yhdysvalloissa laajentamalla huoltokeskusta ja tarjoamalla korkealuokkaisia koulutuspalveluita
26.11.2023 17.00Työkoneiden vuokramarkkina supistuu kuluvana vuonna yhdeksän prosenttia - kasvua on luvassa vasta 2025
26.11.2023 11.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 lokakuussa 3,5 % vuodentakaisesta
24.11.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 24.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.11.2023 8.00NCC toteuttaa Kansallismuseon peruskorjauksen Helsingissä

Näytä lisää »