Talvivaaran saneerausohjelmaehdotukset toimitettu Espoon käräjäoikeuteen

04.10.2014 11.01

talvivaara.jpg

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n ja sen kaivostoimintaa harjoittavan tytäryhtiön Talvivaara Sotkamo Oy:n yrityssaneerausmenettelyihin määrätty selvittäjä on tiistaina jättänyt molempien yhtiöiden saneerausohjelmaehdotukset Espoon käräjäoikeuteen.

Selvittäjän näkemyksen mukaan Talvivaaran ja Talvivaara Sotkamon liiketoiminta on osoittautunut saneerausmenettelyn aikana elinkelpoiseksi ja kaivostoiminta Sotkamossa voidaan saada kannattavaksi. Liiketoiminnan jatkaminen edellyttää kuitenkin uuden rahoituksen hankkimista.

Saneerausohjelmaehdotusten keskeinen sisältö:

  • Selvittäjän saneerausohjelmaehdotuksen lähtökohta on, että Talvivaara Sotkamon koko liiketoiminta myydään ns. realisaatiosaneerauksen kautta uudelle Talvivaaran perustamalle yhtiölle ("NewCo"). Samalla NewCoon siirtyisivät erikseen neuvoteltavin tavoin Talvivaara Sotkamon nimissä olevat tuotevirta- ja tuotteiden myynti- ja ostosopimukset. Liiketoiminnan kaupasta saatava kauppahinta olisi käytettävä täysimääräisesti Talvivaara Sotkamon saneerausvelkojen maksuun.
  • Selvittäjän tämän hetkisen käsityksen mukaan nyt selostettu realisaatiosaneeraus ("NewCo-malli") voi toteutuessaan tarkoittaa myös jonkin määräistä nykyisen Talvivaaran osakkeenomistajien omistuksen laimentumista. Koska osana tätä järjestelyä voidaan käyttää myös osakeantia mahdollisen joukkovelkakirjalainan lisäksi, nykyomistuksen laimentuminen riippuu merkittävästi siitä määrästä, jolla nykyiset osakkeenomistajat tällaiseen järjestelyyn osallistuvat.
  • Talvivaara Sotkamoa koskevan saneerausohjelmaehdotuksen mukaan velkojille tehdään yksi maksusuoritus, jonka lisäksi velkojille jää oikeus lisäsuorituksiin. Talvivaaralle voidaan selvittäjän käsityksen mukaan laatia tavanomainen kahdeksan vuoden ohjelma, mikäli maksuohjelman aikainen rahoitus saadaan varmistettua. Kahden ensimmäisen vuoden aikana ei suoritettaisi maksuja velkojille. Velkojille tulevat maksusuoritukset tapahtuisivat siis vuosina 2017-2022 siten, että kahtena ensimmäisenä vuonna (2017-2018) velkojille suoritetaan kunakin vuotena 10 prosenttia ohjelman mukaisesti alennetusta pääomasta ja loppuvuosina (2019-2022) 20 prosenttia vuodessa.Talvivaaran vakuus- ja leasingvelkaa lyhennettäisiin saman aikataulun mukaisesti kuin vakuudetonta velkaa.
  • Tulovirta Talvivaaralle muodostuu ohjelman aikana hallinto-, rahoitus- ja muiden konsernipalvelujen tuottamisesta saaduista palkkioista, vuokratuloista, Talvivaara Sotkamolle menettelyn aikana lainatulle määrälle kertyvistä lyhennyksistä sekä Talvivaara Sotkamon realisaatiosaneerauksen kautta pitkäaikaisille lainasaataville tulevista maksuista.
  • Käräjäoikeudelle jätettävät selvittäjän saneerausohjelmaehdotukset eivät sisällä tarkempia yksityiskohtia mahdollisen liiketoiminnan kaupan tai muun toteuttavan järjestelyn rakenteesta, osapuolista ja muista ehdoista. Selvittäjä esittää, että Talvivaara Sotkamon on allekirjoitettava realisaatiosaneerauksen mahdollistava tai sitä edesauttava sopimus 1.12.2014 mennessä sillä uhalla, että Selvittäjä voi tämän jälkeen jättää käräjäoikeudelle vaatimuksen saneerausmenettelyn keskeyttämiseksi. Selvittäjä voi erityisestä syystä pidentää määräaikaa edellyttäen, että käräjäoikeus myöntää lausumien antamiselle vastaavasti lisäaikaa.
  • Saneerausohjelmaehdotuksia tullaan täydentämään sen jälkeen, kun liiketoiminnan luovutustapa ja luovutuksen ehdot ovat selvillä. Täydennetty ohjelmaehdotus tullaan jättämään Espoon käräjäoikeudelle siten, että velkojille jää riittävästi aikaa tutustua siihen ja antaa ehdotuksesta lausumansa.
  • Selvittäjä arvioi kaikista Talvivaara Sotkamon rahoituslaitosveloista (yhteensä 130 miljoonaa euroa) vakuusvelaksi 53 miljoonaa euroa rahaksimuuttokustannusten vähentämisen jälkeen. Selvittäjä ehdottaa, että tällaisesta vakuusvelasta suoritetaan realisaatiosaneerauksen toteuttamisen yhteydessä 21,9 miljoonaa euroa. Vakuusvelkojien ja liiketoiminnan kaupan osapuolten on sovittava erikseen siitä, miten loppuosa vakuudella turvatusta saneerausvelasta (31,1 miljoonaa euroa) suoritetaan. Tällainen järjestely edellyttää kaikkien vakuusvelkojien suostumusta.
  • Selvittäjä arvioi, että Talvivaaralla on 7,5 miljoonaa euroa yrityskiinnityksellä turvattua saneerausvelkaa ja 3 miljoonaa euroa muulla vakuudella turvattua rahoituslaitosvelkaa rahaksimuuttokustannusten vähentämisen jälkeen.
  • Selvittäjä esittää, että Talvivaara Sotkamon etuoikeudettomien velkojen pääomaa (yhteensä vähintään 956 miljoonaa euroa) on leikattava 99 prosenttia ja Talvivaaran etuoikeudettomien velkojen pääomaa (yhteensä 478 miljoonaa euroa) 97 prosenttia. Kummankaan yhtiön viimesijaisille veloille ei tehdä suorituksia. Yhtiön liikkeelle laskemaa vaihtovelkakirjalainaa ja joukkovelkakirjaa käsitellään etuoikeudettomana saneerausvelkana.
  • Talvivaaralla on oikeus saada suoritus Talvivaara Sotkamolta olevalle etuoikeudettomalle saatavalleen Talvivaara Sotkamon saneerausohjelman mukaisesti (saatavan määrä kuittausten jälkeen 527,8 miljoona euroa). Talvivaara on pantannut 300 miljoonan euron osan tällaisesta saatavastaan omien ja tytäryhtiönsä lainojen vakuudeksi. Panttauksen ylittävälle osalle saatavasta kertyvät maksut tulevat Talvivaaran hyväksi ja voidaan käyttää Yhtiön kassan vahvistamiseen.
  • Talvivaara Sotkamon etuoikeudettomilla saneerausvelkojilla on mahdollisuus saada lisäsuorituksia, mikäli NewColla on velvollisuus suorittaa Talvivaara Sotkamolle lisäkauppahintaa tai mikäli Talvivaara Sotkamolla on oikeus saada muun sopimuksen perusteella lisämaksuja. Tällaisessa tilanteessa myös Talvivaaran saneerausvelkojilla voi olla mahdollisuus saada lisäsuorituksia. Lisäsuoritusvelvollisuus on voimassa kahdeksan vuotta.

Saneerausohjelmaehdotusten yhteenveto-osiot ovat tämän tiedotteen liitteinä ja linkit ohjelmaehdotuksiin ovat Talvivaaran internet-sivuilla osoitteessa www.talvivaara.com

10.05.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 10.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
10.05.2024 8.00Wetteri on allekirjoittanut sopimuksen SANY-maansiirtokoneiden maahantuonnista ja jälleenmyynnistä
07.05.2024 15.00Kuljetusalan ammattilaisten Vistema-päivä järjestetään Vantaalla torstaina 16. toukokuuta
07.05.2024 14.00TerraWisen pääomistajaksi tulee CapMan Special Situations
07.05.2024 8.11Rototilt toteuttaa 35 miljoonan Ruotsin kruunun huippumodernin laajennusprojektin
06.05.2024 14.44Katuja asfaltoidaan Helsingissä - ohessa lista kohteista
06.05.2024 8.00Hautala Service Oy osaksi suomalaisten konekauppojen verkostoa
03.05.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 3.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.05.2024 9.00SR-O Technology irtautuu omaksi yrityksekseen Suomen Rakennuskoneesta
03.05.2024 8.00HydroShop Vantaan uuden hydrauliikan erikoisliikkeen avajaiset keskiviikkona 15. toukokuuta - lähde mukaan!
02.05.2024 8.00Huddig aloittaa yhteistyön Konesillan kanssa laajentaakseen toimintaansa Suomessa
30.04.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Järkälemäinen Kivirock lehti 1/2024 on ilmestynyt - lähes 250 sivua maarakennus, kaivos ja kuljetusalan asiaa
26.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 26.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset - mukana Oulun Oikiat Konepäivät kooste
24.04.2024 11.35IFAT 2024: Sennebogenilta uusi purkukone
24.04.2024 10.55Autonomisesti liikkuvissa työkoneissa vakavia turvallisuuspuutteita
23.04.2024 11.11Trelleborg esittelee viimeisimmät rengasinnovaatiot Intermat Construction Fair -messuilla Pariisissa, Ranskassa 24.-27. huhtikuuta
21.04.2024 11.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"
12.03.2024 11.00Rakennuskustannukset pysyivät ennallaan vuoden 2024 helmikuussa vuodentakaisesta
10.03.2024 14.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.03.2024 13.30Kubotan maataloustraktorit Matekon tuotevalikoimaan
04.03.2024 8.00Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.02.2024 12.22Matekon Seinäjoen toimipisteessä tapahtuu - uutta voimaa myyntiin ja Konepäivät tulossa!
28.02.2024 8.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2024 tammikuussa 1,0 % vuodentakaisesta
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
24.02.2024 11.00Metso toimittaa keskeistä murskaus- ja jauhatustekniikkaa australialaiseen kultakaivokseen
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 14.00engcon lanseeraa tärylevyn uuteen kokoluokkaan
22.02.2024 11.00Kaivosteollisuus ry:n EDI-työkalu on nyt julkaistu
20.02.2024 15.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
20.02.2024 12.00Nimitykset: Tuomas Hietanen ja Petteri Karttunen vahvistaa Suomen Rakennuskoneen myyntitiimiä
19.02.2024 16.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 loka-joulukuussa 27 % vuodentakaisesta
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 10.00Lahti ja Hollola ehkäisevät jäte- ja hulevesitulvia yhteistyöhankkeella
12.02.2024 9.00Anglo American ja Suomen Malmijalostus selvittävät suomalaisen akkuarvoketjun mahdollisuuksia
10.02.2024 9.00RealMacinery laajentaa Mecalac edustustaan kaivukoneisiin
09.02.2024 20.33KATSO TÄSTÄ 9.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.02.2024 11.40Metsolta uusi sovellus murskaimien ja -seulojen etäohjaukseen
06.02.2024 14.00Metallinjalostajat ry: EU:n uudet 2040 ilmastotavoitteet korostavat investointien tärkeyttä
05.02.2024 10.00Kestävää kaivososaamista viedään Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltojen tuella - Minearc-projekti julkistettiin
03.02.2024 12.00Onko tässä Suomen kansainvälisin jälleenmyyjäkokous?
02.02.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 2.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
31.01.2024 11.00Asuntotuotannon käynnistämiseen Suomessa tarvitaan valtiontukea
30.01.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - mukana Hydrauliikka teema
30.01.2024 11.00SSAB julkisti vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteensa
29.01.2024 12.00Länsi-Suomen Avant-keskus avaa ovensa helmikuussa Liedossa
26.01.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 26.1. LÄHETYS! Kooste Kuopion Konepäiviltä - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
24.01.2024 13.56Aki Laakkio sanoo säästävänsä rahaa Leican-koneohjausjärjestelmällä
24.01.2024 9.33Pasi Virta nimitetty Rotatorin operatiiviseksi johtajaksi
23.01.2024 11.00YIT:n ja NRC Group Finlandin työyhteenliittymä valittu rakentamaan Espoon kaupunkirataa
22.01.2024 10.00Tampereen Energia valitsi Caverionin toteuttamaan putkistourakan biovoimalaitoksella
19.01.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 19.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.01.2024 9.30Janne Mäihäniemi mukaan Aari Rahoituksen tiimiin
17.01.2024 11.14Steelwrist tuo keväällä markkinoille uuden kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjämalliston
15.01.2024 11.00EV Metals Group solmi puitesopimuksen Metson kanssa Saudi-Arabiaan rakennettavan litiumkemikaalitehtaan keskeisenä teknisenä kumppanina
12.01.2024 21.30KATSO TÄSTÄ 12.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.01.2024 9.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 6,8 % vuodentakaisesta
10.01.2024 13.00GRK on valittu toteuttamaan Espoon kaupunkiradan ensimmäistä alueurakkaa
08.01.2024 11.00Metso toimittaa murskausteknologiaa kahteen kuparikaivokseen Keski-Aasiassa
07.01.2024 12.00Kaivinkoneen kuljettaja Eira, 22, on tärkeä Rototiltin tuotekehitykselle
05.01.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 5.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.01.2024 10.20Metso toimittaa neljä murskausasemaa Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan
03.01.2024 9.25Aari Rahoitus Oy vahvisti tiimiään
02.01.2024 14.29Virolaisyritys osti JCB -työkoneiden maahantuoja Matekon
01.01.2024 15.001 360 456 kertaa kiitos!
30.12.2023 9.33Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 9,9 % vuodentakaisesta
29.12.2023 18.00KATSO TÄSTÄ 29.12. VUODENVAIHTEEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet
27.12.2023 8.00Future Tech Service (FTS) ja Metso solmivat jakelusopimuksen Etelä-Koreassa
25.12.2023 11.00Mineraaliklusterin yhteisöverot nousivat 415 miljoonaan euroon
22.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! joululähetys 2023 - mukavia tarinoita kuljetus, maarakennus ja metsäalan alan toimijoilta
21.12.2023 9.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 marraskuussa 3,2 % vuodentakaisesta
19.12.2023 12.00"Kehitys kulkee ja me menemme sen mukana" - L5 Navigation hyvä valinta VM Suomalaiselle
15.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 15.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.12.2023 12.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,8 % vuodentakaisesta
13.12.2023 9.50Koneohjauksen uusi ulottuvuus

Näytä lisää »