Talvivaaran Pekka Perä: Toimintamme edelleen operatiivisesti vakaata

03.10.2014 14.40
talvivaara_dumperia_lastataan.jpg
Metallien talteenottolaitoksen vakaa toiminta ja parantunut nikkelin maailmanmarkkinahinta ovat mahdollistaneet toiminnan ja yrityssaneerausmenettelyn jatkumisen rahoitusneuvotteluiden ollessa edelleen käynnissä.

Keskeiset tapahtumat

Huhti-kesäkuu 2014

  • Nikkelin tuotanto 3189 tonnia (huhti-kesäkuu 2013:1 776 tonnia) ja sinkin tuotanto 5836 tonnia (huhti-kesäkuu 2013:4 465 tonnia)
  • Metallien tuotanto ylitti tammi-maaliskuussa 2014 saavutetut määrät ja oli paras vuosineljännes heinä-syyskuun 2012 jälkeen, vaikka uutta malmia ei ole louhittu liuotukseen marraskuun 2013 jälkeen
  • Liikevaihto 39,2 miljoonaa euroa (huhti-kesäkuu 2013: 13,0 miljoonaa euroa)
  • Liiketappio -4,2 miljoonaa euroa (huhti-kesäkuu 2013: -23,9 miljoonaa euroa)
  • Laina- ja sinkin tuotevirtasopimuksen väliaikainen keskeytyssopimus Nyrstarin kanssa enintään
    20 miljoonan euron lainasta ja optiosta myydä enintään 80000 tonnia sinkkiä Nyrstarille markkinahintaan; optiolla on nykyisellä sinkin markkinahinnalla yli 60 miljoonan euron rahoitusvaikutus Talvivaaralle
  • Talvivaara Sotkamo Oy:lle myönnettiin 30.4.2014 ratkaisu koko toiminnan ympäristöluvasta sekä ympäristölupa uraanin talteenottoon; toiminta kuitenkin jatkuu toistaiseksi vanhan ympäristöluvan ehdoin, koska uusi lupa ei valitusprosessin vuoksi ole vielä lainvoimainen

Tammi-kesäkuu 2014

  • Nikkelin tuotanto 6257 tonnia (tammi-kesäkuu 2013: 4508 tonnia) ja sinkin tuotanto 11562 tonnia (tammi-kesäkuu 2013: 7593 tonnia)
  • Liikevaihto 68,2 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2013: 40,6 miljoonaa euroa)
  • Liiketappio -11.2 miljoonaa euroa (tammi-kesäkuu 2013: -43,8 miljoonaa euroa)

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

  • Metallien tuotanto on vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä jatkunut tasaisesti, mutta edelliseen neljännekseen verrattuna hieman pienemmin tuotantomäärin nykyisten kasojen vanhenemisesta ja malmin louhinnan ja materiaalinkäsittelyn edelleen jatkuvasta keskeytyksestä johtuen; kuluvan vuoden tuotanto 28.9.2014 mennessä oli 8 363 tonnia nikkeliä ja 16 189 tonnia sinkkiä
  • Talvivaaran kaivosalueen vesitilanne on parantunut kesän aikana ja alueella on nyt riittävästi varoallaskapasiteettia mahdollisten hätätilanteiden varalta
  • Vesien käsittelykapasiteettia lisäävän käänteisosmoosilaitoksen ja vesien varastoinnin kapasiteettia lisäävän Kuljun padon investoinnit ovat käynnissä
  • Kipsisakka-altaan vuotoihin ja vesipäästöihin liittyvä syyteharkinta päättyi 22.9.2014 ja syyttäjä päätti nostaa syytteet törkeästä ympäristön turmelemisesta neljää Talvivaaran johtoon kuuluvaa henkilöä vastaan sekä vaatia yhteisösakon määräämistä Talvivaara Sotkamolle ja rikoshyödyn korvaamista; Yhtiö ei jaa syyttäjän näkemystä syytekynnyksen ylittymisestä
  • Yhtiö jatkaa Nyrstarin kanssa huhtikuussa sovitun, enintään 20 miljoonan euron lainan nostoja lyhyen aikavälin rahoitustarpeisiinsa; lainasta on tähän mennessä nostettu 10,7 miljoonaa euroa


Yrityssaneerausmenettely

  • Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n ("Talvivaara" tai "Yhtiö") ja sen operatiivisen tytäryhtiön, Talvivaara Sotkamo Oy:n ("Talvivaara Sotkamo") yrityssaneerausmenettelyn selvittäjän mukaan yhtiöiden liiketoiminta on yrityssaneerausmenettelyn aikana osoittautunut elinkelpoiseksi ja selvittäjä on toimittanut molempien yhtiöiden saneerausohjelmaehdotukset Espoon käräjäoikeuteen
  • Talvivaaralle esitetään kahdeksan vuoden saneerausohjelmaa, joka perustuu palvelujen myynnistä sen operatiiviselle tytäryhtiölle saatavaan kassavirtaan ja sen rooliin konsernin rahoituksen hankkimisesta vastaavana tahona
  • Selvittäjän näkemyksen mukaan Talvivaara-konsernin vakuudellisia saneerausvelkoja turvaavan vakuuden arvo on enintään 56 miljoonaa euroa, ja saneerausohjelmaehdotuksessa ehdotetaan Yhtiön kaikkia vakuudettomia velkoja leikattavaksi 97 %
  • Talvivaara Sotkamon osalta ehdotus perustuu realisaatiosaneeraukseen, jossa Talvivaara Sotkamon liiketoiminta ja omaisuus myydään uudelle, perustettavalle yhtiölle, jonka pääomistaja on Talvivaara; myynnistä saatavat varat käytetään saneerausvelkojen maksuun tai lunastukseen, ja vakuudettomista saneerausveloista ehdotetaan maksettavaksi takaisin 1 % niiden nimellisarvosta
  • Molempien yhtiöiden osalta saneerausohjelman toteutuminen on ehdollinen velkojien hyväksynnälle ja riittäväksi katsotun pitkän aikavälin rahoitusratkaisun saavuttamiselle; Talvivaara jatkaa kaikkien mahdollisten rahoituslähteiden arviointia, mukaan lukien joukkovelkakirjojen liikkeeseenlasku ja/tai osakeanti sekä yhden tai useamman ns. ankkurisijoittajan sitoutuminen Talvivaaraan ja uuteen, perustettavaan operatiiviseen yhtiöön

Tunnusluvut

Milj. euroa Q2
2014
Q2
2013
Q1-Q2
2014
Q1-Q2
2013
Vuosi
2013
Liikevaihto 39,2 13,0 68,2 40,6 77,6
Liikevoitto / tappio -4,2 -23,9 -11,2 -43,8 -701,8
% liikevaihdosta -10,6 % -183,3 % -16,5 % -107,9 % -904,7 %
Kauden voitto / tappio -14,1 -27,6 -31,2 -51,5 -812,4
Osakekohtainen tulos, EUR -0,00 -0,03 -0,01 -0,05 -0,48
Omavaraisuusaste -53,3 % 37,0 % -53,3 % 37,0 % -46,1 %
Korolliset nettovelat 553,4 409,5 553,4 409,5 548,7
Velkaantumisaste -173,7 % 81,2 % -173,7 % 81,2 % -190,9 %
Investoinnit 0,1 15,3 1,6 32,6 60,5
Rahavarat kauden lopussa 6,0 101,1 6,0 101,1 5,9
Henkilöstön lukumäärä kauden lopussa 501 673 501 673 549

Kaikki tässä tiedotteessa ilmoitetut luvut perustuvat toiminnan jatkuvuuden periaatteeseen (going concern) ja ovat tilintarkastamattomia.

Toimitusjohtaja Pekka Perä: "Vuoden 2014 toisella neljänneksellä toimintamme oli edelleen operatiivisesti vakaata ja tuotantomäärämme korkeimpia vuoden 2012 kolmannen neljänneksen jälkeen. Tammi-kesäkuun tuotantomme oli 6257 tonnia nikkeliä, mikä oli jo 72 prosenttia koko vuoden 2013 tuotannosta ja edelleen todentaa sekä primäärikasojen 1 ja 4 hyvää liuotustulosta että metallien talteenottolaitoksen kypsymistä luotettavaksi prosessilaitokseksi. Metallien talteenottolaitos on toiminut yli 90 % käyntiasteella koko vuoden ajan tähän päivään saakka.

Louhinta- ja materiaalinkäsittelytoimintomme ovat olleet edelleen keskeytettyinä marraskuusta 2013 saakka lukuun ottamatta keväällä muutamien viikkojen ajan tehtyä koeluontoista vanhojen primäärikasojen purkua. Koska emme ole lähes vuoteen tuottaneet uutta malmia liuotukseen, tuotannontasomme on ennakoidusti alkanut hiipua vuoden kolmannella neljänneksellä. Kuluvan vuoden nikkelintuotantomme on kuitenkin 28.9. mennessä ollut 8 363 tonnia, mikä on edelleen huomattavasti viime vuoden tuotantotahtia edellä.

Vaikka toiminnassa olevat kaksi liuotuskasaa tuottavat hyvin, on kokonaistuotannon taso jäänyt edelleen vähäiseksi suunniteltuun täyden kapasiteetin tuotantoon verrattuna. Tämä johtuu Yhtiön taloudellisista rajoitteista ja heijastuu myös taloudelliseen tulokseemme: toisen vuosineljänneksen liiketappio oli 4,2 miljoonaa euroa ja tammi-kesäkuun liiketappio 11,2 miljoonaa euroa. Vaikka tappiollisia kausia ei voi koskaan pitää tyydyttävinä, olemme kuitenkin onnistuneet merkittävästi pienentämään tappioita viimeisten neljännesten aikana. Tämä on seurausta toiminnallisista parannuksistamme ja toimenpiteistä kulujen karsimiseksi sekä kohonneesta nikkelin markkinahinnasta, joka oli kevään ja alkukesän tasolla 18000 - 19000 Yhdysvaltain dollaria tonnilta.

Keskitymme edelleen ympäristösuorituskykymme parantamiseen ja erityisesti vesienhallintaan. Olen tyytyväinen voidessani todeta, että kaivosalueen vesitase on parantunut koko toisen vuosineljänneksen ajan ja myös sen jälkeen niin, että syksyn alkaessa meillä on nyt huomattava varokapasiteetti kaivosalueen altaissa ja padoilla mahdollisia hätätilanteita varten. Parantaaksemme tilannetta edelleen investoimme käänteisosmoosilaitoksen lisäkapasiteettiin ja lisäämme allastilavuutta rakentamalla Kuljun padon. Lisäksi haemme ympäristölupaa puhdistettujen vesien purkuputkelle Nuasjärveen. Mikäli lupahakemus hyväksytään, purkuputki tarjoaa kestävän pitkän tähtäimen ratkaisun kaivoksen vesienhallintaan.

Yhtiön ja Talvivaara Sotkamo Oy:n yrityssaneerausmenettelyt ovat nyt edenneet vaiheeseen, jossa selvittäjä on jättänyt molempien yhtiöiden saneerausohjelmaehdotukset Espoon käräjäoikeudelle. Saneerausohjelmien toteutuminen on edelleen ehdollinen velkojien hyväksynnälle ja riittäväksi katsotun pitkän aikavälin rahoitusratkaisun saavuttamiselle. Lyhyellä aikavälillä rahoituksemme perustuu edelleen tulorahoitukseen ja Nyrstarilta nostettavaan, enintään 20 miljoonan euron lainaan. Pidemmän aikavälin ratkaisut ovat edelleen työn alla, ja vaikka katsomme niiden toteutumisen olevan realistista esimerkiksi joukkovelkakirjalainan ja/tai osakeannin sekä yhden tai useamman, ns. avainsijoittajan sitoutumisen, kautta, on todettava, ettei positiivisen lopputuloksen saavuttaminen ole varmaa. Yhtiö ei näin ollen voi myöskään antaa mitään vakuutusta siitä, että kumpaakaan yrityssaneerausohjelmaehdotusta hyväksytään tai että yrityssaneerausmenettely lopullisesti onnistuu.

Lyhyen tähtäimen toiminnalliset näkymämme perustuvat nykyisistä liuotuskasoista, erityisesti primäärikasoista 1 ja 4, edelleen jatkuvaan metallien talteenottoon. Koska metalleja otetaan näistä kasoista talteen nopealla tahdilla, ennakoimme liuoksen metallipitoisuuksien ja näin ollen myös tuotantovolyymiemme hiipuvan jonkin verran viime kuukausien tasosta vuoden viimeiselle neljännekselle mentäessä. Tuotannon hiipumisen tahtia hidastaaksemme arvioimme parhaillaan mahdollisuuksia vanhojen, inaktiivisten kasojen purun uudelleen aloittamiseksi ja liukenemisen nopeuttamiseksi purun ja uudelleen kasauksen kautta. Ennakoimme voivamme aloittaa kasojen purun pienellä kapasiteetilla jo lähitulevaisuudessa, mutta malmintuotantomme pysyy keskeytettynä siihen saakka, kunnes pitkän aikavälin rahoitusratkaisut on varmistettu.

Lyhyen aikavälin markkinanäkymät ovat hieman alkukesää varovaisemmat. Vaikka Indonesian nikkelimalmin vientikielto on pysynyt voimassa, kiinalaiset ovat onnistuneet korvaamaan osan nikkelipitoisen raakaraudan tuotantoon tarvitsemastaan malmista tuomalla sitä Filippiineiltä. Tämä puolestaan on hidastanut nikkelimarkkinoiden kääntymistä alijäämäisiksi ja vaikuttanut viimeaikaiseen nikkelin markkinahinnan hienoiseen laskuun. Pitkällä tähtäimellä nikkelin markkinanäkymät näyttävät edelleen suotuisilta, sillä ruostumattoman teräksen kysyntä tukee nikkelimarkkinoita viime aikoja paremmin ja nikkelimalmin vientikieltoa ollaan ehdottamassa myös Filippiineille.

Vaikka Talvivaaran tulevaisuuteen liittyvää epävarmuutta kestänyt jo hyvän aikaa, on henkilöstömme jatkanut työtään väsymättä ja saavuttanut erinomaisia tuloksia. Viimeaikaisia esimerkkejä tämän omistautumisen tuloksista ovat muun muassa elokuussa saavutettu kaikkien aikojen kuukausikeskiarvoennätys, 1 548 m3/h, metallitehtaan virtaamassa sekä tehtaan yli 93 prosentin käyntiaste koko kuluvan vuoden aikana. Esitän vilpittömät kiitokseni ja arvostukseni koko henkilöstöllemme heidän panoksestaan ja sitkeydestään ja odotan pääseväni nauttimaan paremmasta tulevaisuudesta yhdessä heidän kanssaan."

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"
12.03.2024 11.00Rakennuskustannukset pysyivät ennallaan vuoden 2024 helmikuussa vuodentakaisesta
10.03.2024 14.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.03.2024 13.30Kubotan maataloustraktorit Matekon tuotevalikoimaan
04.03.2024 8.00Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.02.2024 12.22Matekon Seinäjoen toimipisteessä tapahtuu - uutta voimaa myyntiin ja Konepäivät tulossa!
28.02.2024 8.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2024 tammikuussa 1,0 % vuodentakaisesta
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
24.02.2024 11.00Metso toimittaa keskeistä murskaus- ja jauhatustekniikkaa australialaiseen kultakaivokseen
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 14.00engcon lanseeraa tärylevyn uuteen kokoluokkaan
22.02.2024 11.00Kaivosteollisuus ry:n EDI-työkalu on nyt julkaistu
20.02.2024 15.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
20.02.2024 12.00Nimitykset: Tuomas Hietanen ja Petteri Karttunen vahvistaa Suomen Rakennuskoneen myyntitiimiä
19.02.2024 16.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 loka-joulukuussa 27 % vuodentakaisesta
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 10.00Lahti ja Hollola ehkäisevät jäte- ja hulevesitulvia yhteistyöhankkeella
12.02.2024 9.00Anglo American ja Suomen Malmijalostus selvittävät suomalaisen akkuarvoketjun mahdollisuuksia
10.02.2024 9.00RealMacinery laajentaa Mecalac edustustaan kaivukoneisiin
09.02.2024 20.33KATSO TÄSTÄ 9.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.02.2024 11.40Metsolta uusi sovellus murskaimien ja -seulojen etäohjaukseen
06.02.2024 14.00Metallinjalostajat ry: EU:n uudet 2040 ilmastotavoitteet korostavat investointien tärkeyttä
05.02.2024 10.00Kestävää kaivososaamista viedään Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltojen tuella - Minearc-projekti julkistettiin
03.02.2024 12.00Onko tässä Suomen kansainvälisin jälleenmyyjäkokous?
02.02.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 2.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
31.01.2024 11.00Asuntotuotannon käynnistämiseen Suomessa tarvitaan valtiontukea
30.01.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - mukana Hydrauliikka teema
30.01.2024 11.00SSAB julkisti vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteensa
29.01.2024 12.00Länsi-Suomen Avant-keskus avaa ovensa helmikuussa Liedossa
26.01.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 26.1. LÄHETYS! Kooste Kuopion Konepäiviltä - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
24.01.2024 13.56Aki Laakkio sanoo säästävänsä rahaa Leican-koneohjausjärjestelmällä
24.01.2024 9.33Pasi Virta nimitetty Rotatorin operatiiviseksi johtajaksi
23.01.2024 11.00YIT:n ja NRC Group Finlandin työyhteenliittymä valittu rakentamaan Espoon kaupunkirataa
22.01.2024 10.00Tampereen Energia valitsi Caverionin toteuttamaan putkistourakan biovoimalaitoksella
19.01.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 19.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.01.2024 9.30Janne Mäihäniemi mukaan Aari Rahoituksen tiimiin
17.01.2024 11.14Steelwrist tuo keväällä markkinoille uuden kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjämalliston
15.01.2024 11.00EV Metals Group solmi puitesopimuksen Metson kanssa Saudi-Arabiaan rakennettavan litiumkemikaalitehtaan keskeisenä teknisenä kumppanina
12.01.2024 21.30KATSO TÄSTÄ 12.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.01.2024 9.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 6,8 % vuodentakaisesta
10.01.2024 13.00GRK on valittu toteuttamaan Espoon kaupunkiradan ensimmäistä alueurakkaa
08.01.2024 11.00Metso toimittaa murskausteknologiaa kahteen kuparikaivokseen Keski-Aasiassa
07.01.2024 12.00Kaivinkoneen kuljettaja Eira, 22, on tärkeä Rototiltin tuotekehitykselle
05.01.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 5.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.01.2024 10.20Metso toimittaa neljä murskausasemaa Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan
03.01.2024 9.25Aari Rahoitus Oy vahvisti tiimiään
02.01.2024 14.29Virolaisyritys osti JCB -työkoneiden maahantuoja Matekon
01.01.2024 15.001 360 456 kertaa kiitos!
30.12.2023 9.33Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 9,9 % vuodentakaisesta
29.12.2023 18.00KATSO TÄSTÄ 29.12. VUODENVAIHTEEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet
27.12.2023 8.00Future Tech Service (FTS) ja Metso solmivat jakelusopimuksen Etelä-Koreassa
25.12.2023 11.00Mineraaliklusterin yhteisöverot nousivat 415 miljoonaan euroon
22.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! joululähetys 2023 - mukavia tarinoita kuljetus, maarakennus ja metsäalan alan toimijoilta
21.12.2023 9.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 marraskuussa 3,2 % vuodentakaisesta
19.12.2023 12.00"Kehitys kulkee ja me menemme sen mukana" - L5 Navigation hyvä valinta VM Suomalaiselle
15.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 15.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.12.2023 12.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,8 % vuodentakaisesta
13.12.2023 9.50Koneohjauksen uusi ulottuvuus
10.12.2023 11.00Skanska ja Metropolia Ammattikorkeakoulu sinetöivät pitkään jatkuneen kumppanuuden työelämäyhteistyösopimuksella
08.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 8.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.12.2023 11.00Volvo Construction Equipment parantaa lataamisen joustavuutta siirrettävällä Power Unit -yksiköllä
07.12.2023 9.00Ruukkiin kuuluva Plannja tarjoaa ensimmäisenä Skandinaviassa kattoja fossiilivapaasta teräksestä
06.12.2023 11.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,6 % vuodentakaisesta
05.12.2023 14.00Rototiltin ohjainkahvoille palkinto hyvästä muotoilusta - jo kolmatta kertaa
05.12.2023 10.00Jyväskylän kaupunki vahvistaa kiertotalousmallia sekä kaupunkiorganisaatiossa että alueellisesti
04.12.2023 11.00Huipputehokas betonin kierrätysmurskain on myös ympäristöystävällinen
02.12.2023 13.00Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa
01.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 1.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.12.2023 9.00RealMachineryn uusi edustus McCloskey tuo kokonaispalveluratkaisut kivenmurskaukseen
29.11.2023 11.34Väitös: Kuvaan perustuvia mittauksia voidaan hyödyntää raskaan kaluston puomeissa
29.11.2023 8.00Avesco Used Day 2023 nyt perjantaina 1.12. Keravalla - lähde edullisille konekaupoille
28.11.2023 11.00Kiinteistönhoito-Keskiviikko 29.11.2023 klo 10-14 huomenna Helsingin Tattarisuolla
27.11.2023 10.00Metso vahvistaa kaivosalan huoltokapasiteettia Arizonassa Yhdysvalloissa laajentamalla huoltokeskusta ja tarjoamalla korkealuokkaisia koulutuspalveluita
26.11.2023 17.00Työkoneiden vuokramarkkina supistuu kuluvana vuonna yhdeksän prosenttia - kasvua on luvassa vasta 2025
26.11.2023 11.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 lokakuussa 3,5 % vuodentakaisesta
24.11.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 24.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Näytä lisää »