Työtapaturmia 124 000 Suomessa vuonna 2014

30.11.2016 7.00

Vuoden 2014 aikana Suomessa sattui yhteensä hieman alle 124 000 työtapaturmaa. Palkansaajille näistä sattui noin 113 000 ja yrittäjille (mukaan lukien maatalousyrittäjät) noin 10 500.

Työpaikoilla tai työliikenteessä sattui suurin osa kaikista työtapaturmista eli runsaat 106 000 tapausta, kun vastaavasti hieman alle 18 000 työtapaturmaa sattui työmatkoilla. Näissä lukumäärissä ovat mukana myös sellaiset lievät työtapaturmatapaukset, joista aiheutui alle neljän päivän työkyvyttömyys, ja joista vakuutusyhtiöt maksoivat ainoastaan sairaskulujen korvauksia.

Työtapaturmien määrä väheni selvästi vuonna 2014. Vuonna 2013 sattui 135 000 työtapaturmaa, vuonna 2012 vastaava luku oli 139 000. Työtapaturmien määrät ovat kasvaneet vuodesta 2005 lähtien palkansaajien osalta vuoteen 2008 asti, mutta vuonna 2009 työtapaturmien kokonaismäärä väheni noin kymmenen vuoden takaiselle tasolle. Vuonna 2009 Suomea koetellut taantuma ja tehdyn työn määrässä tapahtuneet muutokset selittävät suurimmalta osin muutoksen. Vuotta 2005 edeltäneen ja sen jälkeisen aikasarjan tarkka vertailu kokonaismäärien suhteen (ml. alle neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneet tapaukset) ei ole mielekästä vuonna 2005 voimaantulleen ns. täyskustannus -uudistuksen vuoksi.

Tilastokeskuksen työtapaturmatilastossa siirryttiin referenssivuodesta 2005 alkaen käyttämään EU:n tilastoviraston Eurostatin työtapaturmatilastossa (ESAW) käyttämää työtapaturman määritelmää. Määritelmän mukaan tilasto sisältää tiedot työtapaturmista, jotka ovat johtaneet ”vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen”. Pääosa tämän verkkojulkaisun tiedoista on esitetty tätä rajausta käyttäen. Aikasarjat on korjattu taaksepäin määritelmän mukaisiksi.

Vuonna 2014 työpaikalla tai työmatkalla henkensä menetti yhteensä 34 henkilöä. Näistä palkansaajien kuolemaan johtaneita työpaikkatapaturmia oli 18, maatalousyrittäjien 6 ja muiden yrittäjien 4. Työmatkalla sattui yhteensä 6 kuolemaan johtanutta tapaturmaa, joista kaikki palkansaajille. Työkuolemien määrä pysyi edellisvuoden tasolla, sillä vuonna 2013 työpaikalla tai työmatkalla menehtyi yhteensä 35 henkilöä.

Kaikista kuolemaan johtaneen työtapaturman uhreista 24 oli palkansaajia, 6 maatalousyrittäjiä ja 4 muita yrittäjiä.

Lähde: Työtapaturmat 2014, Tilastokeskus

13.12.2016 10.10Teollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä 2,3 prosenttia
13.12.2016 8.00FIM rakennuttaa kaksi kerrostaloa Porvooseen - uusia vuokra-asuntoja Slottsgården-kortteliin
12.12.2016 9.00Skanska toteuttaa valtatie 21:n Kolari-Muonio -perusparannustyöt
12.12.2016 8.00Kunniamerkkejä lemminkäisille
11.12.2016 11.01Teknologiateollisuus: Lausunto jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa
11.12.2016 9.10Teräs muovaamassa autoteollisuutta, vuosisatoja kestävä teräspaaluseinä - lue lisää uudesta SSAB Worldistä
10.12.2016 9.00Kaivukoneiden pikakiinnikkeiden turvallinen lukitusjärjestelmä saa ainutlaatuisen sertifioinnin
10.12.2016 8.00Metson pääkonttori on muuttanut uusiin tiloihin
10.12.2016 7.30Miilux on nyt laajasti sertifioitu
10.12.2016 0.07Rudus Oy:n näkemys Rakennuslehdessä 5.12. julkaistuun verkkoartikkeliin
09.12.2016 12.10Kainuun pelastuslaitos ja Terrafame laajentavat pelastusyhteistyötä
09.12.2016 9.00Ammattilehti & Kivirock ja rallicrosslupaus Sami-Matti Trogen yhteistyössä rakentamaan tulevaisuutta!
09.12.2016 8.00Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015
08.12.2016 17.10Rotatorin kenttähuolto palvelee nyt myös Satakunnassa
08.12.2016 15.10Betonirakenteiden lujuusongelmien syihin saatu selkoa
08.12.2016 10.00Tiedätkö minkä kuljetusliikkeen HCT-yhdistelmä? Osallistu tästä kuvakisaan
07.12.2016 11.00Asfalttikartelliin liittyvät vahingonkorvaukset: Lemminkäinen sopinut kymmenen kantajan kanssa
07.12.2016 9.00BOBCAT rengastarjous - edulliset ja hyvät renkaat talven töihin.
07.12.2016 8.20LUE TÄSTÄ! Uusi Mercedes-Benz Transport 2/2016 on ilmestynyt
07.12.2016 8.00Energian kokonaiskulutus laski vuonna 2015
06.12.2016 10.00Huollettu öljylämmityslaitteisto on energiatehokas
06.12.2016 9.00Lemminkäinen Oyj toteuttaa 11.3.2014 liikkeeseen laskemansa hybridilainan osittaisen takaisinoston
05.12.2016 8.00Parman jännepalkkiratkaisuun perustuva Eurakosken silta otettiin käyttöön
05.12.2016 7.00Vanhojen omakotitalojen hinnat nousivat heinä-syyskuussa 3,1 prosenttia edellisvuodesta
05.12.2016 6.55Atlas Copco Secoroc introducing Powerbit for T51 threads
04.12.2016 17.10Monipuolisella Metson ST2.8 -seulalla onnistuu vaikka kutukivien seulonta järvilohille
04.12.2016 11.00Marakon tukee LHS:n mäkihyppääjiä
04.12.2016 9.00YIT allekirjoitti Tampereen raitiotiehankkeen toteutussopimuksen, tilauskantaan noin 110 miljoonaa euroa
04.12.2016 7.00NCC rakentaa toimistokokonaisuuden Vallilan vetovoimaiselle bisnesalueelle
03.12.2016 10.10Kotkan Kiinteistöpalvelulle neljä uutta JCB 409 pyöräkuormaajaa
03.12.2016 9.00Skanska rakentaa uusia omistusasuntoja Helsinkiin Munkkiniemeen
03.12.2016 3.13Luonnonkiviteollisuus luottaa kivituotekysynnän kasvuun
02.12.2016 20.15Betonin lujuusongelmien syiden selvitys jatkuu
01.12.2016 18.00Moniurakointi J. Petterssonille uusi JCB 409 pyöräkuormaaja talvikunnossapitoon
01.12.2016 15.10Valta vaihtuu Atlas Copco Louhintatekniikan toimitusjohtajan pallilla
01.12.2016 15.09Jyväskylän Kankaan ensimmäinen taideteos on valmis
01.12.2016 9.00Destialle kolme automaattisten nopeusvalvontapisteiden huoltopalvelu-urakkaa
01.12.2016 8.00Yksittäisissä hankkeissa ilmenneitä betonirakentamisen puutteita tutkitaan
01.12.2016 7.00Taustatietoa Terrafame Oy:n ja Katera Steel Oy:n välisestä kaupasta
30.11.2016 9.00Renault Trucks tuo C- ja K-mallistot Suomeen - järeitä ja hyvin räätälöitäviä tuotteita kovaan käyttöön
30.11.2016 8.00Lemminkäinen rakentaa kaupunki-infrastruktuuria Tukholman uudella asuinalueella
30.11.2016 7.00Työtapaturmia 124 000 Suomessa vuonna 2014
29.11.2016 12.00Destia urakoi Nostavantien kevyen liikenteen väylän Hollolassa - liikenneturvallisuus paranee
29.11.2016 11.37Cramo Adapteo ja Smartblock Oy aloittavat yhteistyön ja tuovat työtilakuutiot Slushiin
29.11.2016 9.00Vinkit taloyhtiölle maalämpöön siirtymisessä
28.11.2016 15.00Betonirakenteiden lujuuspuutteisiin etsitään ratkaisuja
28.11.2016 14.55Kannelmäen ostoskeskuksen uusien asuntojen ja liiketilojen rakentaminen alkaa
27.11.2016 17.00Sisu Polar Rock koeajopäivä Turussa torstaina 1.12.
27.11.2016 11.00Avant jälleen mukana Aleksin joulukadun avajaisparaatissa
27.11.2016 9.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni kolmannella neljänneksellä vuodentakaisesta
26.11.2016 11.00Robit Oyj sijoittui hienosti Euroopan SME -yhtiöiden kansainvälistymiskilpailussa
26.11.2016 9.00Terrafamen kaivostoiminnan jatkamista ja kehittämistä tai vaihtoehtoista sulkemista koskeva YVA-ohjelma julkaistu
26.11.2016 8.10Katso tästä uusi Lännen-video
25.11.2016 9.00Äänekosken Kiinteistöhoito Oy:lle JCB 413 K pyöräkuormaaja
25.11.2016 8.00Maarakennusalan kustannukset nousivat lokakuussa 0,2 prosenttia vuodentakaisesta
25.11.2016 7.00Skanska rakentaa Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT:lle 101 asuntoa Jätkäsaareen
24.11.2016 17.00Terrafamen uuden keskusvedenpuhdistamon koekäyttö alkaa
24.11.2016 15.10Engcon tuo markkinoille rototiltin pienoismallin
24.11.2016 11.00Lemminkäisen Rantatunneli-projektille vuoden RIL-palkinto
24.11.2016 10.00Game changing, high performance drill rig from Atlas Copco debuted at MINExpo 2016
24.11.2016 9.10Harri Päiväniemi on nimitetty STARK-ketjun toimitusjohtajaksi
23.11.2016 11.00FinnMateria messut jatkuu huomenna Jyväskylässä - tervetuloa hakemaan Kivirock-lehti Ammattilehden osastolta
22.11.2016 17.11Ammattilehden MediaMobiili on mukana Jyväskylän FinnMateria-messuilla - uusin Kivirock-lehti jakelussa
22.11.2016 16.00Harri Kailasalo Rakennusteollisuus RT:n puheenjohtajaksi
22.11.2016 15.01Kiinteistöyhtymä Hannu ja Harri Tahvanaiselle Joensuuhun JCB JS 175 W pyörä-alustainen kaivukone
22.11.2016 10.26Taloussanomat : - Jälleen uusi kultalöytö Suomessa - "Voin vain hämmästellä tätä sinisilmäisyyttä"
21.11.2016 9.00Rekisteröidy tästä - Finnmateria 2016 messut Jyväskylässä 23.-24.11.
21.11.2016 8.22Materiantarve laskee hitaasti
21.11.2016 8.00RealMachinery tarjoaa kevääksi (1-4/2017) harjoittelupaikan Työnjohdon tehtäviin
20.11.2016 12.00Seulax Oy:lle Tampereelle uusi Doosan DX 235 LCR-5
20.11.2016 8.00P14 Cimentaciones piled the New Amazon Logistics Centre in Spain with Junttan Rigs
19.11.2016 9.00Miilux on nyt sertifioitu
18.11.2016 13.10Avoimia työpaikkoja Suomen Rakennuskone Oy:llä - katso tästä ja hae hyviin tehtäviin!
18.11.2016 11.11Ruduksen betonia voi käyttää kaikkialla Suomessa
18.11.2016 9.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat vuodessa 1,3 prosenttia
17.11.2016 15.51Rudus voitti eurooppalaisen kiviainesjärjestön UEPG:n kestävän kehityksen biodiversiteetti-palkinnon
16.11.2016 19.10Konepäivät Humppilassa tämän viikon perjantaina ja lauantaina 18.-19.11.
16.11.2016 18.36Selvitys: Terrafamella erittäin merkittävä vaikutus Kainuun ja myös laajemmin Suomen talouteen
16.11.2016 10.00Engconin rautatietartuntakoura entistäkin vahvempi
16.11.2016 9.00Lemminkäinen rakentaa maanalaisen toriparkin Seinäjoelle
15.11.2016 17.10Rakennuskustannukset nousivat lokakuussa prosentin vuodentakaisesta
15.11.2016 12.00Destia isännöi Rantatunnelia Tampereella
15.11.2016 9.25Pohjola Rakennus rakentaa Kuopion Pihlajalaaksoon 70 asuntoa
15.11.2016 2.23Vt 9 Jännevirran silta -hankkeen rakennustyöt etenevät - pieniä muutoksia liikenteeseen
14.11.2016 9.10Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi runsaat 8 prosenttia kesä-elokuussa
13.11.2016 11.00Doofor mukana Bauma Chinassa 22.-25.11.2016
13.11.2016SSAB EcoUpgraded tuo merkittäviä hiilidioksidivähennyksiä
12.11.2016 10.00Käsiajo lisävarusteena Avant 200 -sarjaan
12.11.2016 9.00Uusia Teboil AdBlue -pisteitä eri puolelle Suomea
11.11.2016 11.00Maanteiden pujottelukepit pitävät aurat ja autonkuljettajat tiellä
11.11.2016 10.01Valtio-omistaja varmistaa Terrafamen edellykset käydä rahoitusneuvottelut loppuun
11.11.2016 9.00SSAB haluaa asiakkaiden kokevan eron tavanomaiseen
10.11.2016 17.16LUE TÄSTÄ! Uusi KH-Koneet lehti on ilmestynyt
10.11.2016 10.01Volvo CE kolmas neljännes: Euroopan markkinoiden tilanne parani
10.11.2016 9.00Jyväskylän kauppakeskus Seppä on jo harjakorkeudessa
09.11.2016 9.00Etelään satoi kunnon lumikerros - minitraktoreille ja vähän isommillekin löytyy nyt hommia
09.11.2016 8.20Terrafame: kannattavan kaivostoiminnan edellytykset vahvistuivat merkittävästi kolmannella vuosineljänneksellä
09.11.2016 7.00Lemminkäinen pienentää vahingonkorvauskanteiden kuluvarauksia ja tekee samalla alaskirjauksia vuoden viimeisen neljänneksen tulokseen
08.11.2016 18.00Teollisuuden energiankäyttö laski 3 prosenttia vuonna 2015
08.11.2016 17.28Naapuruston yhteiskäyttöauto on lähellä ja tuo säästöjä - hyviä kokemuksia Tampereen Härmälänrannassa

Näytä lisää »