Kesko myy Kobelco-liiketoimintansa Suomessa KH-Koneille

07.08.2017 14.01

Kobelco_SK210LC-10_39776_4-1.jpg

Kesko-konserniin kuuluva Konekesko Oy on sopinut myyvänsä KOBELCO -liiketoimintansa KH-Koneet Oy:n perustamalle yhtiölle. Liiketoiminnan siirto tapahtuu 1.9.2017.

Kaupan yhteydessä Kobelco -edustussopimus Suomen osalta siirtyy ostajalle 1.9.2017 alkaen. Konekesko jatkaa Kobelcon edustajana Baltian maissa tytäryhtiöidensä kautta.

Osana liiketoimintakauppaa ostaja vuokraa Konekeskon Vantaan Hakkilassa sijaitsevan pääkorjaamon, josta tulee valtakunnallinen KOBELCO CENTER. Pääosa luovutuksen kohteena olevassa liiketoiminnassa työskentelevistä henkilöistä siirtyy kaupan myötä ostajalle vanhoina työntekijöinä. Osa siirtyy KH-Koneiden kumppaniyritysten palvelukseen, mutta jatkavat Kobelco -asiakaskunnan palveluksessa.

”Tämä liiketoimintakauppa takaa Kobelco-brändin ja Konekeskon maarakennuskoneet -asiakaskunnan palvelun jatkuvuuden Suomessa. Olen iloinen siitä, että Kobelco-edustus ja sen parissa työskentelevä ammattitaitoinen henkilöstö pääsevät vahvaan taloon, jossa maarakennuskoneet ovat ydinliiketoimintaa. Uskon vahvasti, että Kobelcon kasvutarina jatkuu KH-Koneiden toimesta”, toteaa linjajohtaja Riku Rahikka Konekesko Oy:ltä.

”Kobelcon raskaat telakaivinkoneet täydentävät erinomaisesti KH-Koneiden nykyistä tuoteportfoliota. Liiketoimintakaupan myötä pääsemme palvelemaan laajempaa asiakaskuntaa ja toisaalta pystymme tarjoamaan olemassa olevalle asiakaskunnallemme laajemman tuotevalikoiman. Kobelco on erittäin vahva ja perinteikäs brändi Suomessa, aivan kuten muutkin edustamamme tuotemerkit. Se sopii erinomaisesti jo viisi vuotta sitten laatimaamme kasvustrategiaan, jonka tavoitteena oli löytää KH -Koneille sopiva konemerkki myös raskaiden kaivukoneiden segmenttiin”, kertoo KH-Koneiden toimitusjohtaja Teppo Sakari.

28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"

Siirry arkistoon »