Helsinki-Vantaan lentoaseman lähtöportin 28 siltapaikka uusiutui

19.09.2017 8.22

Helsinki-Vantaan lentoaseman portin 28 lentokoneen siltapaikka korjattiin elokuussa 2017. Korjaus varmistaa, että lähtöportille pysäköitävä lentokone on turvallisesti matkustajasillan päässä ja koneen ohjaaminen siltapaikalle ja pois on sujuvaa sekä turvallista.   

Finavia tekee joka kesä kaikilla lentoasemillaan paljon betoni- ja asfalttipintojen korjauksia, sillä talvi vaurioittaa lentokoneiden pysäköintialueita, rullausteitä ja kiitoteitä. Hankalat keliolosuhteet – jatkuva jäätyminen ja sulaminen sekä routiminen – vaikuttuvat korjaustarpeiseen myös lentokentillä. Elokuussa vuorossa oli siltapaikka 28:n korjaus Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

– Korjatun siltapaikan asfalttia on viimeksi paikattu pari vuotta sitten. Nyt oli kuitenkin kyseessä edellistä mittavampi korjaus, kertoo Heini Noronen-Juhola Finavialta.

Korjaustyössä lentokoneen siltapaikka, eli noin 700-neliöinen betonista valettu maa-alue, kansankielellä lentokoneen parkkiruutu, matkustajasillan kohdalla uusittiin. Sen betoninen pintalaatta poistettiin, pohja korjattiin ja tilalle valettiin uusi, juuri kyseiseen käyttöön suunniteltu betonilaatta.

Liikenne sujuvana korjauksista huolimatta

Lentoliikenteen turvallisuuden takaaminen on Finavian toiminnan lähtökohta. Myös kentän korjaustyöt käyvät läpi mittavan turvallisuuteen tähtäävän suunnitteluprosessin ennen työhön ryhtymistä. Lentokentän liikenne on sujuttava saumatta ja turvallisuus pysyttävä huippukunnossa, vaikka kentällä olisikin korjauksia käynnissä.  

– Teemme Finaviassa aina tarkat suunnitelmat ja turvallisuustarkastelut korjaustöistä. Varmistamme, että työt ja niiden aikaiset väliaikaisjärjestelyt sekä tietysti itse lopputulos täyttävät lentoaseman turvallisuus- ja sujuvuusvaatimukset. Rakennus- ja huoltotöiden tulee sujua niin, että normaali operatiivinen toiminta ei häiriinny, Heini Noronen-Juhola painottaa.

– Yhden siltapaikan sulkeminen pienentää käytettävissä olevaa kapasiteettia. Tämä huomioidaan niin lentokoneiden pysäköinnin suunnittelussa kuin matkustajavirtojen ohjauksessa sekä kommunikoinnissa lentoasemantoimijoille. Yhdestä sillasta operoidaan keskimäärin 20 lentoa, joista puolet on lähteviä ja puolet saapuvia. Siltojen käyttö allokoidaan kunkin päivän liikennetarpeiden mukaan, eikä portteja ole dedikoitu tietyille lennoille.

– Remontin ajan 10 vuorokautta kiinni ollut portti 28 sijaitsee Schengen-alueella, josta liikennöidään Euroopan- ja kotimaanlentoja, Noronen-Juhola lisää.

Tarkkaan valitut kumppanit

Korjaustöitä tekevien kumppaneiden valinnassa painottuu muun muassa vastuullisuus.

– Kilpailutamme kaikki toimijat ja valinnassa painotetaan monia kriteereitä. Arvioimme esimerkiksi palveluntuottajan kykyä toimia vastuullisesti työturvallisuus- ja ympäristöasioissa, hän kertoo yhteistyökumppaneiden valinnasta.

Vesipiikkaamalla alusta uudelle siltapaikalle

Siltapaikan laatan uusinta aloitettiin asfaltinpoistokoneen avulla. Kone rouhi vanhan confalt-pinnan ja betonilaatan 6 senttimetrin syvyydeltä irti. Kun vanha pintamateriaali oli rouhittu irti, jatkettiin työtä käsittelemällä koko alue vesipiikkaamalla osittain manuaalisesti ja osittain robotin avulla.

Loppujen työvaiheiden etenemistä nopeutettiin pystyttämällä noin 1000 neliömetrin kokoinen sääsuoja korjattavan alueen ylle. Sääsuojan sisällä työtä voitiin tehdä turvallisemmin ja myös valun kuivuminen helpottui, kun pystyttiin työskentelemään ilman sääolosuhteiden vaikutusta.

– Muun muassa sadevesikaivojen kohdat sekä alueen reunat on vesipiikattava käsin, jotta päästää tarkkaan ja laadukkaaseen lopputulokseen. Työ vaatii hyvää suojausta, joten sääsuoja ratkaisi myös työturvallisuuden osa-alueita järkevästi, kertoo työmaasta vastannut aluepäällikkö Tomi Alten Deleteltä. 

Nopea ja erittäin suunnitelmallinen korjausprosessi ovat avainasemassa, jotta portti on pois lentoliikenteen käytöstä mahdollisimman vähän aikaa.

– Meille on tärkeää, että työ hoidetaan sovitussa aikataulussa, jotta asiakkaamme pääsee hoitamaan omaa liiketoimintaansa optimaalisesti, Alten lisää.

Ilmailulaki määrittää laatan lujuuden

Siltapaikan korjauksessa työtä säätelee Ilmailulaki, jossa on asetettu vaatimukset siltapaikan pinnan kantokyvylle. Siltapaikka 28 voi ottaa vastaan kaikkia tunnettuja konetyyppejä, mutta kyseiseltä portilta 28, kuten myös muualta Schengen-alueelta lähtevät lennot operoidaan kapearunkokoneilla. Laatta paikalla on kovalla rasituksella, koska lentokoneen pyörien aiheuttama pistekuorma on suuri. Laatan on kestettävä pistekuorma ja Suomen hankalat keliolosuhteet ja routiminen.

– Kun pohjatyöt on saatu päätökseen, korjausurakassa seuraava vaihe on betonivalu. Lentokoneiden ”parkkiruutuun” eli siltapaikan alueelle valetaan betonilaatta, sillä betoni kestää pyörien aiheuttaman suuren pistekuorman. Betoni on lujuustasoltaan erittäin kovaa muovikuitubetonia, mikä on reilusti kovempaa kuin erimerkiksi normaaliin asuintalorakentamiseen käytettävä betoni, kertoo Alten betonin vaateista.

– Lopuksi laatta sahattiin noin 5 x 5 metrin ruutuihin, joiden ohuet saumat puhdistettiin ja täytettiin elastisella kumibitumimassalla. Sahattu ja saumattu laatta varmistaa sen, että koneen suuri pistepaino ei riko laattaa. Uusittu siltapaikka palvelee matkustajia ja koneita useiden vuosien ajan, päättää Alten.

Lue juttu kuvituksineen Delete-lehdestä

Helsinki-Vantaan lentokenttä numeroina

  • Matkustajia 18 miljoonaa vuodessa
  • Operaatioita (nousut ja laskut) 165 000 vuodessa
  • Suoria lentokohteita ympäri maailmaa 140
  • Kiitoteitä 3
  • Lentokoneiden pysäköintipaikkoja 110
  • Pinta-ala 180 ha

Delete on Suomessa ja Ruotsissa toimiva johtava täyden palvelun ympäristöpalvelujen tarjoaja. Tarjoamme asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta kriittisiä palveluita, jotka vaativat erityisosaamista ja erikoislaitteita. Toimintamme jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Teollisuus- ja kiinteistöpalvelut, Purkupalvelut ja Kierrätys- ja jätteenkäsittelypalvelut. Delete on perustettu vuonna 2010 ja sen palveluksessa on noin 870 ammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. Deleten pääkonttori on Helsingissä. Toimimme yli 30 toimipaikassa Suomessa ja Ruotsissa. Konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2016 oli 179,7 miljoonaa euroa. 

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »