engconin perustajalle Stig Engströmille Årets Grundare Sverige 2017 -tunnustus

12.10.2017 15.00

founder-of-the-year-2017.jpg

Stig Engström, maailman johtavan rototilttivalmistajan engconin perustaja, vastaanotti 21. syyskuuta Årets Grundare Sverige 2017 (Vuoden perustaja) -kunnianosoituksen Entreprenörsgalan Sverige -yrittäjägaalassa (kuva: David Thunander).

Tämä tunnustus on uusi osoitus matkasta, jonka vuonna 1990 Strömsundissa perustettu engcon on tehnyt maailman johtavaksi rototilttivalmistajaksi. Eteenpäin ajavana voimana oli tuolloin ja on edelleen halu parantaa kaivukoneita ja kaivukoneen kuljettajien arkea.

Vuoden perustaja -kunnianosoituksen takana ovat Founders Alliance -yrittäjäverkosto sekä sen 600 jäsentä ja kumppania.

Stig Engström kommentoi tunnustusta näin:

– Ilta ylitti odotukset, ja oli todella mukavaa, että saavutin ensimmäisen sijan! Se antaa potkua ja vahvistaa, että olen tehnyt jotain hyvin ja että kova työ kannattaa. Erityisen hienoa on se, että norlantilainen yrittäjä huomioidaan näin.

”Ruotsi tarvitsee lisää engconin kaltaisia yrityksiä”

Founders Alliancen perustaja Niclas Carlsson sanoo, että Ruotsi tarvitsee lisää engconin kaltaisia yrityksiä:

– Kaikki ehdolle nimetyt rakentavat mahtavia yrityksiä, ja on erittäin hienoa saada nostaa esiin norlantilainen yritys ja sen perustaja, joka työskentelee sinnikkäästi jatkuvasti kasvavan ja kehittyvän yritystoiminnan rakentamiseksi. Se että Stigillä on lisäksi toimintansa kautta suuri yhteiskunnallinen vaikutus kotipaikkakunnalla, on täysin linjassa Founders Alliancen yrittäjyysarvojen kanssa. Ruotsi tarvitsee lisää engconin kaltaisia yrityksiä.

Tuomariston perustelut:

”Vakaasti, sinnikkäästi ja uusia mahdollisuuksia hyödyntäen tämä yrittäjä on rakentanut yrityksensä aivan alusta. Selkeä asiakasfokus ja perustajan täydellinen omistautuminen ovat luoneet hyvin kannattavan yrityksen, joka toimii pitkällä tähtäimellä ja jolla on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat. Toimimalla sitoutuneesti kotipaikkakunnalla voittaja on luonut uusia työpaikkoja ja hyödyttänyt yhteiskuntaa työskentelemällä monimuotoisuuden ja integroitumisen edistämiseksi ja auttanut näin pitämään paikkakunnan elävänä.”

Tietoa palkinnosta

Vuoden perustaja -kunnianosoituksesta kisaavat kaikkien sellaisten ruotsalaisten yritysten perustajat, joiden nettoliikevaihto on yli 100 miljoonaa kruunua, vuositulos on yli 10 miljoonaa kruunua ja henkilöstömäärä on yli 10 henkilöä. Ehdokkaat arvioidaan seuraavien kolmen indeksin perusteella: 1. Historiallinen suoriutuminen – liikevaihto ja kannattavuus, 2. Tulevaisuuspotentiaali – omistusosuus, kuinka kauan ja laajalti yrittäjä voi ja haluaa rakentaa yritystä, toiminta ulkomailla, 3. Yhteiskunnalliset hyödyt – työllistäminen, verot ja yhteiskunnalliset panostukset. Vuoden perustaja -palkinnon tuomariston jäseniä olivat puheenjohtaja Shori Zand (Avesina), Anders Wall (Beijer Invest),
Sven Hagströmer (Creades) ja Paul Källenius (Consortio).

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »