Vt 15 Kotka-Kouvola -tiesuunnitelman vuorovaikutus käyntiin yleisötilaisuuksilla

13.10.2017 9.54

vt_15.jpeg

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatielle 15 välillä Kotka–Kouvola.  Valtatien parantaminen on tärkeä asia kaikille tien käyttäjille sekä alueen asukkaille ja elinkeinoelämän toimijoille. Turvatonta ja ruuhkaista yhteysväliä parannetaan mm. ohituskaistajärjestelyillä ja vilkkaimpien liittymien parantamisella. Hankkeen lähtökohtia esitellään 18.10.2017 Keltakankaalla ja 19.10.2017 Tavastilassa.  

Valtatie 15 on satamien ja suurteollisuuden kuljetusten sekä Kymenlaakson työmatkaliikenteen pääväylä.  Valtatietä 15 täytyy parantaa, koska se on ominaisuuksiensa puolesta riittämätön nykyisen liikenteen tarpeisiin.  Toimenpiteitä tarvitaan liikenneturvallisuuden kohentamiseksi, sujuvuuden lisäämiseksi ja liikenteen ympäristöhaittojen pienentämiseksi.  Tavoitetilanteessa koko valtatiellä on jatkuva, keskikaiteellinen ohituskaistatie, jossa liittymät ovat eritasoliittymiä.

Suunnittelualue alkaa valtatien 7 (E18) pohjoispuolella Kotkan Rantahaassa Leikarin eritasoliittymästä (mt 170) ja rajautuu pohjoisessa Käyrälammen eritasoliittymän (vt 6) eteläpuolelle Kouvolassa. Työn alkuvaiheessa tarkastellaan koko tiejakson kehittämisen periaatteita, joista tärkeimpänä on maantietasoisen rinnakkaistien sijoittaminen valtatien 15 käytävään. Varsinaiset tiesuunnitelmat laaditaan ensimmäisen vaiheen toteuttamishankkeeseen liittyen. Siihen sisältyy alustavasti seuraavat jaksot:  Leikari-Ylänummi, Uronlampi-Inkeroinen, Keltakangas-Kiehuva ja Tykkimäen alue. Parantamisen periaatteet on esitetty liitteenä olevassa kartassa.

Suunnitelmaa kehitetään yhdessä

Hankkeen yleissuunnitelma on laadittu jo vuonna 2004 ja se on lähtökohtana tiesuunnitelman laatimisessa. Tiesuunnitelmassa toimenpiteet suunnitellaan sijainniltaan ja periaateratkaisuiltaan tarkasti ja yksityiskohtaisesti.  Tiesuunnitelmassa suunnitellaan valtatien ja muiden maanteiden tiealueet, liittymät, sillat, jalankulun- ja pyöräilyn järjestelyt, pohjavesisuojaukset sekä meluntorjunta. Tiesuunnitelma päätöksineen antaa tienpitäjälle oikeuden tiehankkeen rakentamiseen ja tiealueiden lunastamiseen.

Palaute ja keskustelu ratkaisusta on erityisen tärkeää hyvän lopputuloksen saamiseksi.  Tiesuunnitelman aikana suunnitteluun voi osallistua monin tavoin. Yleisötilaisuuksia ja muita tapaamisia järjestetään työn aikana useita. Suunnitelmaan voi ottaa kantaa myös Facebookissa ja nettisivujen karttapalvelun avulla (linkit lisätiedoissa). Palaute voidaan ottaa paremmin huomioon, mitä aikaisemmassa vaiheessa se saadaan. Kiinteistöille aiheutuvia haittoja on tarkoitus vähentää tilusjärjestelyillä, joita suunnittelee Maanmittauslaitos.

Tiesuunnitelman aktiivinen vaihe on käynnistynyt kesällä 2017. Suunnitelma valmistuu vuoden 2018 lopussa. Tavoitteena on, että hanke etenee rakentamisvaiheeseen mahdollisimman nopeasti tiesuunnitelman valmistumisen jälkeen.

Tervetuloa yleisötilaisuuksiin

Tiesuunnitelman ensimmäiset yleisötilaisuudet järjestetään seuraavasti:

  • Keskiviikkona 18.10.2017 klo 17.30-19.30 Anjalankosken ABC:llä (Hallitie 2, Keltakangas). Tilaisuudessa keskitytään pääosin Inkeroinen-Tykkimäki osuuteen.
  • Torstaina 19.10.2017 klo 17.30-19.30 Tavastilan koululla (Tavastilantie 227). Tilaisuudessa keskitytään pääosin Leikari-Inkeroinen osuuteen.

Tilaisuuksissa esitellään tiesuunnitelman lähtökohtia ja alustavia vaihtoehtoja. Osallistujilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä, antaa palautetta ja vaikuttaa suunnitelman ratkaisuihin. Tilaisuuksissa on aluksi yleinen esittelyosio, jonka jälkeen tutustutaan suunnitelmaluonnoksiin karttojen ääressä. Erillistä ilmoittautumista ei tarvita. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi!

Lisätietoja

- www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi-vt-15-rantahaka-kouvola
- www.facebook.com/Vt15KotkaKouvola

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »