72 tunnin liikennehaaste saapuu Ouluun

03.11.2017 15.00

Oulun_kaupunki_vaaka2017.jpg

72 tunnin liikennehaaste on kilpailu, jonka tavoitteena on löytää innovatiivisia tulevaisuuden ratkaisuja liikkumisen ja maankäytön kehittämiseen Oulun seudulla. Kilpailu käynnistyy 7.11. ja se toteutetaan nimensä mukaisesti 72 tunnissa. Kilpailuun ovat saaneet ilmoittautua Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun eri alojen opiskelijat.

Kilpailun järjestävät Oulun kaupunki, Liikennevirasto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus sekä Oulun yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu ja Ramboll Finland Oy. Järjestäjien edustajat toimivat työn ohjaajina ja tuomareina. Kilpailun koordinaattorina toimii Ramboll Finland Oy.

─ On todella hienoa saada opiskelijat mukaan ideoimaan ja kehittämään kaupunkiamme. Odotamme opiskelijoilta uusia näkökulmia ja tuoreita ideoita, jotka oikeasti haastavat asiantuntijoiden ja viranomaisten käsitykset tulevaisuuden kaupunkisuunnittelusta, toteaa kaupungininsinööri Pasi Heikkilä Oulun kaupungilta.

─ Liikennehaaste on mielenkiintoinen konsepti, joka yhdistää eri alojen opiskelijoita ja tuo heidät pohtimaan yhdessä ratkaisuja yhteiskunnan ja kaupungin kehittämiseksi. Opiskelijat ovat ajan hermolla ja odotettavissa on varmasti kekseliäitä ratkaisuja tulevaisuuden suuriin kysymyksiin, sanoo yliopisto-opettaja, arkkitehti Petri Aarnio Oulun yliopistosta. 

Liikennehaasteen kolmas vuosi käynnistyy ja tällä kertaa pohjoisempana kuin koskaan. Edelliset haasteet järjestettiin Tampereella ja pääkaupunkiseudulla.

─ Aiempien kilpailutöiden laadukkuus löi tuomariston ällikältä. Tuntien oululaisten mahtavan asenteen, alueen digitaaliset menestystarinat sekä mukana olevien oppilaitosten korkean tason, voimme odottaa vähintään yhtä kovatasoisia kilpailutöitä, ennakoi liikennehaasteen ideoinut Jukka-Pekka Pitkänen Rambollista.

Kilpailun aihe julkistetaan 7.11. kello 12 (Oulun yliopisto, Sali L4, Pentti Kaiteran katu 1, Oulu), jonka jälkeen joukkueilla on 72 tuntia aikaa työstää suunnitteluratkaisuaan. Voittaja julkistetaan yhteisessä tilaisuudessa 10.11. (Oulun Ympäristötalo, Kahvila Leeta, Solistinkatu 2, Oulu).

Aikataulu

1. päivä: Tiistai 7.11.2017

  • Paikka: Oulun yliopisto, Sali L4, Erkki Koiso-Kanttilan katu, Oulu
  • Klo 12:00-13:00 Kilpailun avaus
  • Klo 13:00-14:30 Alustukset ja esitykset

2. päivä: Keskiviikko 8.11.2017

  • Paikka: Oulun ammattikorkeakoulu, Auditorio 1, Kotkantie 1, Oulu
  • Klo 8:00-10:00 Alustukset ja esitykset
  • Klo 10:00-13:00 Asiantuntijavastaanotot

3. päivä: Torstai 9.11.2017

  • Paikka: Ramboll: Kiviharjunlenkki 1 A, Oulu
  • Klo 13:00-16:30 Mahdolliset sparrauskeskustelut asiantuntijoiden kanssa
  • Klo 14:00-16:30 "Harjoitteluesitykset" ryhmittäin (paikalla tuomaristoa)
  • Klo 18:00 Kilpailutyön kirjallisen osuuden palautus

4. päivä: Perjantai 10.11.2017

  • Paikka: Oulun Ympäristötalo, Kahvila Leeta: Solistinkatu 2, Oulu
  • Klo 8:00-11:00 Kilpailutöiden esitysten palautus (klo 8:00 mennessä) ja esittelyt
  • Klo 11:00-13:00 Tuomaristo pisteyttää työt, lounastauko
  • Klo 13:00-14:00 Palautteiden kuuleminen, voittajan julkistaminen ja palkintojen jako

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »