Antti Nevalasta Lämpöhuolto Oy:n uusi toimitusjohtaja

30.11.2017 8.33

antti_nevala_lampohuolto_oy.jpegKaukolämpöpalveluita niin pientaloille, taloyhtiöille kuin suuremmillekin kiinteistöomistajille tarjoava Lämpöhuolto on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Antti Nevalan. Nevala toimi aiemmin yhtiön myyntijohtajana vastuunaan taloyhtiöiden ja liikekiinteistöjen urakointiliiketoiminta. Hän aloitti uudessa positiossaan toimitusjohtajana 6.11.2017. 

– Toimitusjohtajan vaihdoksen avulla halusimme selkiyttää rooleja ja vastuunjakoa yhtiön sisällä. Tämän työn ansiosta uskomme pääsevämme nopeammin liiketoiminnalle asettamiimme tavoitteisiin, kertoo yrityksen perustaja, toimitusjohtajan tehtävästä väistyvä Juuso Pelkonen

Pelkonen jatkaa yhtiössä keskittyen jatkossa päivittäiseen työnkuvaansa työnjohtajana.

Lämpöhuolto on kasvanut nopeasti ja vahvasti vakavaraiseksi kaukolämpöalan palveluyritykseksi. Uutena toimitusjohtajana Nevalan tavoitteena on kehittää yhdessä henkilöstön kanssa asiakkaille parasta mahdollista asiakaskokemusta ja lisäarvoa jatkuvan kumppanuuden kautta.

– Olen täynnä intoa ja virtaa uuden tehtäväni edessä. On mahtavaa lähteä kehittämään kasvuyritystä edelleen ja kehittymään yhdessä huikean tiimimme kanssa, Nevala sanoo.

 
19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »