Engcon rototiltteihin kahden vuoden takuu

Share |
20.12.2017 11:30

Engcon_2_year_warranty.jpg

Engcon antaa asiakkailleen kahden vuoden takuun kaikkiin 1. tammikuuta 2018 jälkeen toimitettuihin uusiin rototiltteihin.

Vuoden 2015 syksystä lähtien Engcon on tarjonnut vuoden lisätakuun asiakkaille, jotka ovat rekisteröineet rototilttinsä ja noudattaneet määrättyä huolto-ohjelmaa. Tästä on ollut yrityksen mukaan paljon hyötyä asiakkaille.

– Olemme vakuuttuneita siitä, että rototiltti, jonka huoltohistoria on dokumentoitu samaan tapaan kuin henkilöauton huollot huoltokirjassa, tulee säilyttämään arvonsa jälleenmyyntimarkkinoilla, sanoo Engcon Groupin viestintävastaava Sten Strömgren.

Asiakkaiden toiveiden mukaisesti takuun saaminen ei kuitenkaan enää edellytä rekisteröitymistä, ja kaikki asiakkaat saavat rekisteröitymättä kahden vuoden takuun kaikkiin 1. tammikuuta 2018 jälkeen toimitettuihin rototiltteihin. Tästä huolimatta Engcon kehottaa loppuasiakkaita rekisteröimään rototilttinsä.

– Rototiltin rekisteröiminen ei tarkoita ainoastaan, että asiakkaan rototiltin tiedot dokumentoidaan. Myös palvelu nopeutuu asiakkaan soittaessa tukipalveluumme, koska tällöin meillä on jo valmiina kaikki tarvitsemamme rototilttiä koskevat tiedot. Näin asiat hoituvat helpommin kummankin osapuolten kannalta, Sten Strömgren sanoo.

Engconin huolto-ohjelma säilyy ennallaan
Sten Strömgren kertoo myös, että yrityksen tarjoama huolto-ohjelma pysyy edelleen käytössä.

– On itsestään selvää, että tarjoamme huolto-ohjelman myös jatkossa. Loppuasiakkaat voivat siis myös tulevaisuudessa halutessaan huoltaa rototilttinsä huolto-ohjelmamme mukaisesti ja rekisteröidä sen.

Dokumentoitu huoltohistoria nostaa rototiltin jälleenmyyntiarvoa, kerrotaan Engconilta.

Engconin sivustolla osoitteessa www.engcon.com on lisätietoa takuusta, mahdollisuus rekisteröidä rototiltit ja kirjata suoritetut huollot.

13.12.2018 16:01Volvo Construction Equipment Finland Oy laajentaa maansiirtokoneiden huolto-organisaationsa Pohjois-Suomeen
13.12.2018 15:55A-Insinöörit Tampereen Kansi -hankkeen pohjoiskannen suunnittelijaksi
12.12.2018 17:01Kriittiset metallit ja huoltovarmuus -selvitys julkaistu
12.12.2018 15:00Cramo ja suomalainen Bliot teknologiayhteistyöhön
11.12.2018 17:44Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017
11.12.2018 8:55Sotkamon hopeakaivoshanke etenee suunnitelmallisesti
09.12.2018 11:00Leotechin pölynsidontalaitteet saa nyt Hansa-Machinesilta
08.12.2018 10:11Sähkökäyttöinen Avant e6 -kuormain palkittiin MaatalousKonemessujen uutuustuotekilpailussa hopeamitalilla
07.12.2018 12:11Novatron mukana INFRA RY:n 3D-koneohjauskoulutuskiertueella
07.12.2018 10:01Tehdyn työtunnin kustannus nousi heinä-syyskuussa 1,3 prosenttia edellisvuodesta

Siirry arkistoon »