Rakentaminen toipunut vauhdilla Baltian maissa

21.12.2017 14.35

rak_volyymi.png

Rakentamisen kasvu on vahvaa tänä vuonna Baltian maissa. Rakentamisen kasvulukemat ovat Foreconin tuoreen ennusteen mukaan suurimpia koko Euroopassa. Kasvua vetää infrarakentaminen, joka on toipumassa parin vuoden suuresta pudotuksesta.

Finanssikriisin jälkeinen rakentamisen kasvu on kohdistunut kokonaisuutena asuinrakentamiseen, vaikka maittaiset erot ovat olleet suuria. Erityisesti Virossa ja Lietuassa on rakennettu paljon asuntoja. Latviassa asuinrakentamisen tilanne on pysynyt hyvin heikkona, mutta on piristynyt tänä vuonna. Liettuassa valmistuu asuntoja jo enemmän kuin 2006–2008 huipussa. Virossa tuosta huipusta ollaan saavutettu neljä viidesosaa ja Latviassa ollaan vain reilussa viidesosassa.

Kovasta kasvusta huolimatta Liettuassa tai Virossa ei ole akuutteja merkkejä markkinoiden ylikuumenemisesta, vaan asuinrakentamisen kovin kasvu alkaa hiipua. Foreconin Baltia ja Venäjä -asiantuntuja Tuomas Laitisen mukaan markkinoilla on jo merkkejä hiljentymisestä eikä asuntokauppa ole enää vetänyt samalla tavoin kuin aiemmin. Latviassa asuinrakentamisen kasvu sen sijaan jatkuu, kun lähtötaso on varsin matala.

Baltian maiden talouskasvu on ollut vahvaa finanssikriisin jälkeen. Maat ovat selviytyneet myös hyvin EU:n ja Venäjän välisistä pakotteista sekä Venäjän heikon talouden aihetuttamista vaikutuksista. Talouskasvu hidastui vain jonkin verran, mutta pysyi selvästi kasvussa. Tänä vuonna talous kasvaa kaikissa Baltian maissa yli 4 prosenttia. Rakentaminen on yksi talouskasvun vetureista.

Hyvä talouskasvu ja hyvät vientinäkymät Eurooppaan ovat pitäneet toimitilarakentamisen vilkkaana. Isoja kohteita on rakenteilla erityisesti pääkaupungeissa ja satamien lähellä. Baltian maiden toimitilarakentaminen on hyvin teollisuus- ja liikerakennuspainotteinen, mikä tekee siitä suhdanneherkän talouden vaikutuksille. Julkisen rakentamisen määrä on vähäinen.

Tämän vuoden kovan rakentamisen kasvun taustalla on infrarakentaminen. Vuonna 2016 infrarakentaminen meni miinukselle (-22 %), kun EU:n rahoituskausi päättyi. Nyt uusi rahoituskausi on saatu kunnolla käyntiin ja se näkyy voimakkaina kasvulukemina kaikissa Itäisen Keski-Euroopan maissa, niin myös Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Näissä maissa keskimääräinen vuosikasvu vuosikymmenen loppuun on 10 prosentin luokkaa, mikä on neljä-viisinkertainen ns. läntiseen Eurooppaan nähden.

bkt_rak.png

Kaikkien kolmen maan keskeinen ongelma on väestörakenteelliset vaikeudet ja haasteet. Viron demografinen kehitys on ollut myönteistä kaksi vuotta peräkkäin, mutta Latvian ja Liettuan tilanne on synkempi. Vähenevä väestö heikentää talouskasvun edellytyksiä ja myös rakentamisen pitkän aikavälin näkymiä. Vähenevä väestö on myrkkyä asuntojen uudisrakentamisen tarpeelle, toteaa Laitinen.

Forecon on rakennusmarkkinoiden kehitykseen ja ennakointiin erikoistunut yritys. Forecon on Euroconstruct verkoston Suomen jäsen. Forecon tekee myös säännöllisesti ennusteita Baltian maiden ja Venäjän rakentamisesta. Seuraava, 85. Euroconstruct konferenssi on Helsingissä Finlandia-talossa 7. ja 8.6.2018 Foreconin järjestämänä. 

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »