Delete ostaa kolme teollisuuspuhdistus- ja viemäripalveluyhtiötä - kasvu jatkuu Pohjoismaiden suurimpana alan toimijana

29.12.2017 10.11

teollisuusdelete.jpg

Ympäristöpalveluyhtiö Delete on ostanut teollisuuspuhdistus- ja viemäripalveluyhtiöt Uudenmaan Erikoispuhdistus Oy:n ja T&K Karppanen Oy:n sekä Kaivopumppu M Kulmala Oy:n tytäryhtiöineen.

Myyjänä toimi Porvoon Huoltomiehet Oy. Yritysoston myötä Delete vahvistaa strategiansa mukaisesti asemaansa Pohjoismaiden johtavana ympäristöpalveluiden tarjoajana. 

Delete-konsernin toimitusjohtaja Jussi Niemelä:

"Deleten strategisena tavoitteena on olla asiakkaidemme ensisijainen valinta ympäristöpalveluiden tuottajaksi Pohjoismaissa. Yritysosto tukee kasvutavoitteitamme erityisesti pohjoismaisena, johtavana teollisuuspuhdistuksen ja viemäripalveluiden tuottajana sekä ympäristöpalveluyhtiönä. Yritysoston myötä resurssimme teollisuuspuhdistuksessa ovat nyt merkittävät myös pohjoismaisella tasolla." 

Delete on laajentunut Suomessa ja Ruotsissa jo yli 30 yritysoston ja orgaanisen kasvun ansiosta johtavaksi ympäristöpalvelujen tarjoajaksi. Nyt toteutunut yritysosto on yksi Deleten historian suurimmista teollisuuspuhdistusta vahvistavista ostoista. Järjestelyn myötä Deleteen siirtyy 120 teollisuuspuhdistuksen ja viemäripalveluiden ammattilaista. Ostettujen yhtiöiden arvioitu liikevaihto vuodelle 2017 on lähes 20 miljoonaa euroa ja kannattavuus hyvällä tasolla. 

Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa ei julkaista.

Uudenmaan Erikoispuhdistus Oy:n ja T&K Karppanen Oy:n tukevat erityisesti Deleten teollisuuspuhdistuksen palvelutarjoamaa, joka laajenee ja vahvistuu entisestään yritysoston myötä.  

Pirkanmaalla toimivan Kaivopumppu M Kulmala Oy puolestaan tuo Deletelle vahvan alueellisen aseman viemäripalveluissa ja kattavan viemäripalveluihin soveltuvan kaluston ja osaamisen Pirkanmaalle, jossa rakentamisen tulevaisuudennäkymät ovat kasvavat ja positiiviset.

Operatiivisten- ja integraatiotoimenpiteiden suunnittelutyö on käynnistetty ja ostetut yhtiöt siirtyvät integraatioprosessin myötä osaksi Deleteä.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »