Renta vahvistaa työmaapalveluitaan

03.01.2018 14.25

renta.jpg

Renta -konserniin kuuluva Renta Yhtiöt Oy on ostanut Suomen Työmaapalvelut Oy:n koko osakekannan. Yhtiön omistivat viisi yhtiön avainhenkilöä, jotka myivät osuutensa kokonaisuudessaan.

Osakkeiden omistus- ja hallintaoikeus siirtyivät kaupan allekirjoituksen yhteydessä, ja Suomen Työmaapalvelut Oy on jatkossa osa Renta Group -konsernia.

Vuonna 2013 perustettu Suomen Työmaapalvelut Oy toimittaa työmaapalveluita Etelä-Suomessa. Yhtiön palveluihin kuuluvat työmaasähköistykseen, olosuhteiden hallintaan ja työmaatiloihin liittyvät suunnittelu-, asennus- ja asiantuntijapalvelut.

”Yrityskaupan myötä vahvistamme osaamistamme kokonaisvaltaisena työmaapalveluiden tarjoajana Etelä-Suomessa. Työmaapalveluiden kysyntä on lisääntynyt jatkuvasti ja tämän kaupan myötä pystymme palvelemaan asiakkaitamme laajemmin”, kertoo Renta Group Oy:n toimitusjohtaja Kari Aulasmaa.

Suomen Työmaapalvelut Oy jatkaa toimintaansa normaalisti omana liiketoimintayhtiönä Renta Telineet Oy:n ja Renta Oy:n rinnalla osana Renta Group -konsernia. Antero Anttila jatkaa Suomen Työmaapalvelut Oy:n toimitusjohtajana. Osakekauppa ei vaikuta yhtiön toimintaan, eikä yhtiön 28 työntekijän asemaan.

”Kaupan myötä pystymme kehittämään työmaapalveluitamme monipuolisesti. Samalla luomme perustan liiketoiminnan laajentamiselle valtakunnallisesti. Sovimme erinomaisesti Rentan ajatusmaailmaan, jossa ketterä ja kehittyvä organisaatio sekä asiakaskeskeisyys ovat toimintamme kulmakiviä”, kertoo Suomen Työmaapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Antero Anttila.

Osapuolet ovat sopineet, etteivät julkaise kauppahintaa tai muita kauppaan liittyviä yksityiskohtia.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »