Metsähallitus keskittää kiviainesliiketoimintaansa

11.01.2018 9.30

metsahallitus-220x120.jpg

Metsähallitus keskittää kiviainesliiketoimintaansa vuoden 2018 alusta alkaen Kiinteistökehitys-vastuualueeseen. Metsähallitus on harjoittanut kiviainesliiketoimintaa Kiinteistökehityksen lisäksi MH-Kivi Oy:ssä. 

”MH-Kivi OY hoitaa edelleen omaa sopimuskantaansa, mutta uusien kohteiden myynti ja markkinointi tehdään jatkossa Kiinteistökehityksessä”, MH-Kiven toimitusjohtaja Pekka Pamppunen kertoo. MH-Kivi on tarkoitus integroida kokonaan Metsähallitus Kiinteistökehitykseen myöhemmin vuoden 2018 aikana. Metsähallituksen kiviainesliiketoiminnan järjestelyillä ei ole henkilöstövaikutuksia.

”Muutoksella pyritään palvelun selkeyttämiseen, kun kaikki kaivannaisiin liittyvät liiketoiminta-asiat hoidetaan samasta paikasta eli samoilta henkilöiltä saa palvelua riippumatta siitä onko kyse MH-Kiven vai Kiinteistökehityksen paikasta”, Metsähallitus Kiinteistökehityksen johtaja Tuomas Hallenberg sanoo.

 ”Metsähallituksen tehtävänä on omistajapoliittisten linjausten mukaisesti edistää luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä luonnonvarastrategian pohjalta. Tähän sisältyy biotalouden lisäksi myös mineraalialan kehittäminen”, Hallenberg sanoo.

”Kiinteistökehityksen kaivannaisliiketoiminta on valtion maa-ainesvarojen tutkimista, niiden luvittamista sekä maa-ainesalueiden myymistä ja vuokraamista”, Hallenberg kertoo. Myytävät ja vuokrattavat kohteet löytyvät kaivannaiset.fi-sivustolta. ”Toimintamme on ennen kaikkea edellytysten luomista alan toimijoille”, Hallenberg jatkaa. Metsähallitus jalostaa aineksia vain omaa käyttöä varten metsäautoteiden rakentamiseen, ylläpitoon ja peruskorjaukseen eikä toimita kiviaineksia ulkopuolisille asiakkaille.

Metsähallitus luopui kiviainesten jalostuksesta ja toimituksesta asiakkaille vuonna 2013, kun se myi pääosan tytäryhtiönsä Morenia Oy:n maa-ainesliiketoiminnasta.

Kiinteistökehitys vastaa Metsähallituksen liiketoiminnan mailla myös kaivosasioiden hoidosta, mm. kaivospiiri ja kaivoslupa-alueiden edunvalvonnasta. Metsätalous Oy hoitaa malminetsintään liittyvän edunvalvonnan palveluna Metsähallitukselle. Luonnonsuojelualueilla kaivoslain mukaisia asioita hoitaa viranomaisasemassa Luontopalvelut.

"Tänä vuonna tehostamme kaivostoiminnassamme edunvalvontaa ja etsimme uusia kaivoksiin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia. Niitä voivat olla esimerkiksi kompensaatiopalvelut kaivoksille ja tietopalvelut malminetsintäyrityksille", Hallenberg sanoo.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »