Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2017 viimeisellä neljänneksellä vuodentakaisesta

27.02.2018 7.10

rakennustyomaa.jpg

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2017 loka-joulukuussa 8,6 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 17 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin.

Asuinrakentaminen kasvoi viimeisellä neljänneksellä 11,7 prosenttia, samaan aikaan muu kuin asuinrakentaminen väheni 28,1 prosenttia. Koko vuoden 2017 aikana rakennuslupia myönnettiin tilavuudella mitattuna noin puoli prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Asuinrakentaminen kasvoi edelleen

Loka-joulukuussa asuinrakennuksille myönnettiin rakennuslupia 3,3 miljoonalle kuutiometrille. Määrä oli 11,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua piti yllä asuinkerrostaloille myönnetyt rakennusluvat, joista noin puolet myönnettiin pääkaupunkiseudulle.

Rakennuslupia myönnettiin loka-joulukuussa kaikkiaan 11 235 asunnolle, kasvua oli 19,0 prosenttia vuodentakaisesta vastaavasta ajanjaksosta.

Vuonna 2017 asunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrä oli suurin nykyisen tilastointihistorian aikana. Rakennuslupia myönnettiin kaikkiaan yli 47 000 asunnolle kun esimerkiksi vuonna 2010 vastaava luku oli noin 33 600 asuntoa. Asuntojen keskikoko on laskenut 10 vuodessa noin 100 neliöstä alle 60 neliömetriin.

Rakennustuotannon volyymi kasvoi vuodentakaisesta

Volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi loka-joulukuussa 5,2 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi kasvoi ajanjaksolla 9,1 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 1,9 prosenttia. Rakennushankkeita aloitettiin samaan aikaan tilavuudella mitattuna lähes saman verran ja asuinrakennushankkeita 12,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Rakennus- ja asuntotuotantotilaston aineisto

Rakennus- ja asuntotuotantotilaston tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen rakennuslupa-aineistoon. Rekisteriaineisto täydentyy sitä mukaa kun rakennusvalvontaviranomaiset toimittavat tietoja Väestötietojärjestelmään ja tilaston nyt julkaistut tiedot voivat tarkentua.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus

15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla

Siirry arkistoon »