Julkisivukorjausten RYL-laatuvaatimukset ilmestyneet

Share |
05.03.2018 9:20

Uuteen julkisivukorjauksia käsittelevään KorjausRYLiin on koottu laatuvaatimuksia tavanomaisten asuin- ja toimitilarakennusten yleisimmille korjausmenetelmille sekä korjaustyön lopputulokselle.

KorjausRYL Rakennustöiden yleiset laatuvaatimukset. Julkisivut kuuluu täydentyvään KorjausRYL-kokonaisuuteen, jonka ensimmäinen osa, Esiselvitykset ja purkaminen, ilmestyi vuoden 2016 lopulla.

Julkisivujen korjausmarkkinan arvo on huomattava, noin 920 milj. EUR vuonna 2016 (Lähde: Forecon). KorjausRYL Julkisivut on työkalu julkisivukorjausten tilaamiseen, suunnitteluun, korjaustyön toteutukseen ja laadun valvontaan. Se auttaa myös korjaustyöselostuksen laadinnassa.

Onnistunut julkisivukorjaushanke edellyttää osapuolten yhteistä ymmärrystä halutusta, hyvän rakennustavan mukaisesta lopputuloksen laadusta. KorjausRYL tarjoaa tähän yleiset laatuvaatimukset, joiden saavuttamista tilaaja ja suunnittelija voivat edellyttää hankkeessa viittaamalla RYLiin hankkeen asiakirjoissa. KorjausRYLin valvovan toimikunnan puheenjohtaja ja Oulun Tilakeskuksen rakennuttajapäällikkö Mika Huhtala korostaa, että ”julkisivut luovat rakennuksen ilmeen ja näkyvimpänä rakennusosana ne määrittävät rakennusten identiteettiä ja luovat merkityksellistä kaupunkikuvaa. Niiden kunto kertoo omistajistaan ja käyttäjistään kuinka kiinteistöä arvostetaan. RYLin julkisivut-osa antaa tukea ammattimaiseen tilaamiseen, suunnitteluun, korjaamiseen ja ylläpitoon. Julkisivut-osa välittää tärkeää tietoa, miten rakennusten arvo saadaan säilymään ja jopa nousemaan rakennushistoriaa kunnioittaen”.

Kiinteistöliiton syksyn 2017 Korjausrakentamisbarometriin vastanneista taloyhtiöistä noin viidenneksessä korjauksen kohde oli julkisivut, parvekkeet tai ikkunat ja ovet. ”Asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisessa julkisivukorjaukset ovat yleisimpiä remontteja ja siksi julkisivukorjauksia koskevat laatuvaatimukset ovat asunto-osakeyhtiöissäkin tilaajille ja rakennuttajille erityisen tärkeät”, toteaa Kiinteistöliiton kehityspäällikkö Jari Virta.

Julkaisussa käsiteltäviä julkisivun rakennusosia ovat ulkoseinät, ikkunat ja parvekkeet. Ulkoseinistä käsitellään betoniulkoseiniä, kivirakenteisia rapattuja ulkoseiniä, tiilipintaisia muurattuja ulkoseiniä ja levyulkoseiniä. 

Julkaisussa käsitellään lisäksi korjaustavan valintaa ja annetaan suunnittelijan muistilistoja, joissa esitetään korjaustöiden laatuun keskeisesti vaikuttavia tekijöitä. Nämä sisällöt ovat luonteeltaan ohjeellisia.

KorjausRYLin laadintaan osallistuvat laaja-alaisesti kiinteistö- ja rakentamisalan eri osapuolet Rakennustietosäätiö RTS sr:n toimikuntakuntalaitoksen kautta.

KorjausRYL Rakennustöiden yleiset laatuvaatimukset. Julkisivut

Kustantaja: Rakennustieto Oy, 2017

ISBN 978-952-267-233-9

270 s., 275 € (sis. alv)

Saatavilla myös e-kirjana

Rakennustieto Oy

Rakennustöiden yleiset laatuvaatimukset RYL määrittää yleisesti tunnustetun hyvän rakennustavan kiinteistö- ja rakentamisalalla. RYL on työväline hyvän rakennustavan mukaiseen suunnitteluun ja toteutukseen sekä auttaa sopimusten laadinnassa ja tulkinnassa. KorjausRYL-sarja tuo yleiset laatuvaatimukset korjausrakentamiseen. Laatuvaatimusten yhtenäistäminen parantaa ja helpottaa korjaushankkeiden tilaamista, suunnittelua, rakentamista ja valvontaa.

Rakennustieto Oy on Rakennustietosäätiö RTS:n omistama, rakennusalan johtava tietotalo. Tuotamme tietoa ja työvälineitä rakennuttamiseen, suunnitteluun, rakentamiseen ja kiinteistöjen ylläpitoon. Tunnettuja tietotuotteitamme ovat RT-, LVI-, Ratu-, KH- ja Infra-kortistot ammattilaisille, sekä näihin kiinteästi liittyvät RYLit, rakentamisen yleiset laatuvaatimukset. RT-tuotetietokanta ja sitä hyödyntävä RT urakoitsijan tuotetieto ovat ratkaisu rakennustuotetiedon ja -dokumenttien hallintaan. Julkaisemme myös kirjoja ja ammattilehtiä. Päätoimipaikkamme on Helsingissä, myyntikonttorit Tampereella ja Kuopiossa, toimipisteet myös Tallinnassa ja Pietarissa. Lisätietoja www.rakennustieto.fi.

16.12.2018 11:11Rakennuskustannukset nousivat marraskuussa 2,5 prosenttia vuodentakaisesta
15.12.2018 11:01Parasta pyörillä - Hitachi pyöräkuormaajat
14.12.2018 10:01Suomen Rakennuskone Oy rekrytoi Kevitsaan - katso tästä työpaikkailmoitus
13.12.2018 20:55LUE TÄSTÄ! Uusi järkälemäinen Kivirock-lehti on ilmestynyt - tarjolla 248-sivua mielenkiintoista maarakennus- ja kaivosalan asiaa
13.12.2018 16:01Volvo Construction Equipment Finland Oy laajentaa maansiirtokoneiden huolto-organisaationsa Pohjois-Suomeen
13.12.2018 15:55A-Insinöörit Tampereen Kansi -hankkeen pohjoiskannen suunnittelijaksi
12.12.2018 17:01Kriittiset metallit ja huoltovarmuus -selvitys julkaistu
12.12.2018 15:00Cramo ja suomalainen Bliot teknologiayhteistyöhön
11.12.2018 17:44Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017
11.12.2018 8:55Sotkamon hopeakaivoshanke etenee suunnitelmallisesti

Siirry arkistoon »